euroClinixin virallinen blogi Kaikki terveydestä

Smoothiet osana terveellistä ruokavaliota

Lähetetty: Ruoka & ravitsemus 17 Lokakuu, 2017

Smoothiet ovat hyvä tapa korvata aamiainen, lounas tai päivällinen. Smoothieita voi jopa juoda välipalana ruokailujen välissä. Smoothieiden tekeminen on helppoa ja hauskaa, eikä niitä tehdäkseen tarvitse olla kokenut kokki. Smoothiet ovat erinomainen osa terveellistä ruokavaliota monista syistä. Smoothien tekemiseen tarvitset vain teho- tai sauvasekoittimen sekä joko maitoa, jogurttia tai mehua, sekä tietysti haluamasi vihannekset ja hedelmät.

Ravintoaineet kuntoon

Jotta smoothiesta tulee tarpeeksi täyttävä ja terveellinen, kannattaa varoa muutamaa ansaa. Kuitu lisää kylläisyyden tunnetta, mutta kaikista hedelmistä ei kuitenkaan saa yhtä paljon kuitua. Esimerkiksi banaani ja avokado sekä siemenet ja lehtikaali ovat hyviä kuidun lähteitä.

Proteiini on tärkeää energiatason ja lihasten kehittymisen kannalta. Smoothien olisi hyvä sisältää noin 10 grammaa proteiinia, jota saa maidosta, rahkasta, jogurtista ja pavuista. Jos smoothiessa on liikaa hedelmiä, saattaa smoothien kaloripitoisuus nousta turhan korkeaksi esimerkiksi laihduttajalle. Vaikka hedelmät ovatkin terveellisempiä kuin donitsin syöminen, varo kuitenkin hedelmäkalorien ansaa. Ja kaloreista puheenollen, älä lisää smoothieen sokeria, mikäli haluat pitää sen terveellisenä. Voit käyttää makeuttajana hunajaa tai agavea.

Jos haluaa tehdä smoothieistaan erityisen terveellisiä ja ajankohtaisia, voi niiden pohjana pyrkiä käyttämään vuodenaikaan sopivia aineksia. Tästä aiheesta on julkaistu myös kirjoja, kuten Karim Khanjin ja Olli Haatajan kirjoittama Satokauden smoothiet.



smoothie-onnistuu-kätevästi-tehosekoittimessa

Reseptejä on valtavasti

Smoothiereseptejä on tarjolla sadoittain ellei jopa tuhansittain, ja niitä löytyy myös netistä valtavasti. Muista, että eri reseptit on tarkoitettu eri tarkoituksiin. Jos haluat pudottaa painoa, kannattaa usein pitäytyä vihreissä smoothieissa, jotka sisältävät paljon proteiinia ja kuitua. Vihannekset ja marjat sopivat hienosti painonpudotukseen. Jos haluat piristystä päivääsi, kannattaa aloittaa aamu esimerkiksi tyrnismoothiella tai trooppisten hedelmien täyttämällä smoothiella. Jos haluat täyttävän juoman, lisää siemeniä, banaania, proteiinijauhetta ja rahkaa tai jogurttia.

Lue 18 hyvää syytä, miksi smoothieita kannattaa lisätä päivittäiseen ruokavalioonsa!

1. Smoothieita juomalla saat päivittäisen annoksesi vihanneksia ja hedelmiä. Vihannesten ja hedelmien riittävä saanti voi olla vaikeaa, mutta jos sekoitat sekä vihanneksia että hedelmiä yhteen tai kahteen päivittäiseen smoothieesi, saat tarvittavan määrän vitamiineja ja mineraaleja.

2. Helppoa ja nopeaa. Smoothien valmistamiseen ei kulu yhtä kauan aikaa kuin kokonaisen aterian valmistamiseen, joten sinulle jää aikaa tehdä muutakin. Smoothien voi tarvittaessa ottaa kotoa lähtiessään mukaan vaikka juomapullossa.

3. Lapset pitävät smoothieista. Lapset pitävät makeasta, joten smoothien voi tehdä lapsille makeista hedelmistä ja piilottaa mukaan vaikka muutaman vihanneksen, joita lapsi ei muuten syö. Smoothien voi tarvittaessa makeuttaa hunajalla tai agavella.



mansikka-on-hyvä-smoothiehedelmä

4. Helppo tapa pudottaa painoa. Painonpudotus on monille tavoite, ja monet painonpudotusohjelmat ja dieetit suosittelevat normaalin aterian korvaamista nestemäisellä smoothiella. Kehosi saa tarvittavat vitamiinit, jotka auttavat painonpudotuksessa. Muista käyttää paljon kuitua ja mahdollisimman vähän sokeria, jos tavoitteenasi on painonpudotus!

5. Parantunut ruoansulatus. Ruoansulatus paranee, kun saat tarvittavan määrän kuitua hedelmistä ja vihanneksista. Ei enää turvotusta ja ummetusta!

6. Herkullista. Smoothieista voit tehdä omanlaisesi ja käyttää lempihedelmiäsi ja -vihanneksiasi.

7. Terveellisyys. Liika lihansyönti ei ole pitkän päälle terveellistä. Ravitsemusasiantuntijat ovatkin yhtä mieltä siitä, että ihmisten pitäisi syödä nykyistä vähemmän punaista lihaa. Raikas smoothie, jossa on tuoreita vihanneksia ja hedelmiä antaa mukavaa, maukasta ja terveellistä vaihtelua ruokavalioon.

8. Auttaa kasvattamaan lihaksia ja parantaa suorituskykyä. Urheilijat ja salillakävijät pitävät smoothieiden terveysvaikutuksista. Kun keho saa paljon proteiinia, se voi paremmin rakentaa lihasta, joka on mieliksi kehonrakentajille. Huomaa kuitenkin, että lihasten kasvattamiseksi tarvitaan proteiinin lisäksi myös tavoitteellista harjoittelua.

9. Saavutat omat terveystavoitteesi. Voit räätälöidä smoothiesi vastaamaan omia terveystavoitteitasi, oli tavoitteenasi sitten painonpudotus, energiatason nousu tai vaikka parempi ruoansulatus.



 smoothie-valikoima

10. Kauneus. Kun syöt terveellisesti, myös ihosi, hiuksesi ja kyntesi voivat paremmin.

11. Opit lisää. Kun suunnittelet omaa smoothietasi, opit usein samalla lisää siitä, mihin tarkoitukseen mikäkin vihannes ja hedelmä soveltuu.

12. Paranna vastustuskykyäsi. Kukaan ei halua tulla kipeäksi. Kun saat tarpeeksi C-vitamiinia, pöpötkin pysyvät loitolla.

13. Parempi uni. Keho voi hyvin saadessaan oikeat vitamiinit, joka suoraan vaikuttaa unen laatuun. Unen laatu taas vaikuttaa yleiseen terveydentilaan. Ja positiivinen noidankehä on valmis!

14. Joustavuus. Voit juoda smoothien mihin aikaan päivästä tahansa.

15. Terveellisiä ainesosia. Smoothiet voi pakata paitsi vihanneksilla ja hedelmillä, myös erilaisilla mausteilla, yrteillä ja siemenillä.

16. Energia. Vitamiinit ja mineraalit nostavat energiatasoasi ja jaksat koko päivän. Energiaa antavaa C-vitamiinia löytyy monista hedelmistä, mutta etenkin sitrushedelmistä, kuten appelsiinista ja sitruunasta.

17. Vähennä sokerinhimoja. Oikea ruoka ja terveellinen ruokavalio vähentävät sokerinhimoja ja näin säästät rahaakin. Ei enää suklaapatukoita välipalaksi!

18. Onnellisuus. Hyvä olo tekee ihmisestä onnellisemman!

Lähteet:

  1. Kirja: Satokauden smoothiet. Karim Khanji & Olli Haataja: karimkhanji.fi

  2. Smoothie voi olla fiksu välipala tai salakavala kaloripommi. Me Naiset: menaiset.fi
  3. Tee smoothiestasi terveellinen – älä sorru näihin mokiin. Keventäjät: keventajat.fi


Lähetä kommentti
  • Nimesi:*
  • Sähköpostiosoitteesi:
  • Palautteesi:*
Jatka lukemista
Tutustu blogin muihin aiheisiin
Selaa aiheita
Musiikin on todettu auttavan stressin hoidossa sekä alentamaan... Jatka lukemista
Vääränlaiset hiustuotteet voivat aiheuttaa hiusongelmia
Vääränlaiset ja itselle sopimattomat hiustuotteet voivat aiheuttaa... Jatka lukemista
Verenpainetta voidaan kontrolloida myös pienillä elämäntapamuutoksilla. Jatka lukemista