euroClinixin virallinen blogi Kaikki terveydestä

Musiikki auttaa ahdistuneisuuden hoidossa

Lähetetty: Yleisterveys 17 Marraskuu, 2017

Ahdistuksesta kärsivät potilaat tietävät hyvin, kuinka outoa on tunne, kun on usein huolissaan, peloissaan sekä ajatus siitä, että he eivät saa mitään hyvää elämässään. Ahdistuneisuus on ikävä asia ja se on ollut läsnä vuosituhannen ajan. Ahdistuneisuutta on tutkittu paljon ja yksi tutkijoista on Freud, psykoanalyysin isä, joka opiskeli ja paljasti paljon ihmisen käyttäytymisestä 1900-luvun alussa.

Nykyään ahdistus, jota ilmenee erityisesti nuoremmilla jotka etsivät suurelta osin apua huumeista, tupakoinnista, alkoholista tai lääkkeistä, on ikävä asia. On hyvä pitää mielessä että ahdistuneisuuteen on olemassa muitakin hoitoja kuin lääkkeiden popsiminen. Näitä vaihtoehtoja on hyvä ottaa esille masennuksen hoidossa.

Ahdistus nykypäivänä

Vuonna 2014 Yhdysvalloissa opiskelevien opiskelijoiden tutkimus osoitti, että 57 prosenttia heistä kärsii ahdistuksesta. Samaan aikaan Youngnet-yhdistyksen tekemän tutkimuksen mukaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa tutkimus osoitti, että 66 prosenttia nuorista naisista kärsii myös ahdistuneisuudesta.

Näihin tutkimuksiin otti osaa 1980-luvulla ja 1990-luvulla syntyneet ihmiset, jotka joutuvat jatkuvasti hyvin stressaavien tilanteiden alle. Stressaavat tilanteet johtuvat teknologian ylikuormituksesta, ammatillisista ja opiskelun vaatimuksista sekä oman elämänsä valinnan vaikeuksista.

Tutkimuksen mukaan ihminen, joka on ahdistunut, kokee ettei heillä ole paljon valinnanvaraa. On kuitenkin myös tärkeää muistaa, että ihmiset, joilla on paljon vaihtoehtoja valita työpaikka tai opiskelupaikka, voivat myös kärsiä ahdistuksesta koska he pelkäävät tekevänsä väärän päätöksen.

Teknologian ansiosta esimerkiksi internet pitää ihmiset yhteyksissä, mutta voi aiheuttaa riippuvuutta ja paineita sosiaalisissa verkostoissa. Useimmat nuoret käyttävät sosiaalisia verkostoja näyttääkseen paremmalta kuin toinen mutta ahdistuvat siitä aiheuttavasta paineesta. Ahdistuneisuuden oireet neurologien mukaan voidaan lievittää musiikilla, jolla on suuri vaikutus ihmisen aivotoimintoihin vähentäen ahdistustasoja.

Musiikkihoito ahdistusta vastaan

Musiikin kuuntelu lievittää ahdistusta

Musiikin kuunteleminen on yksi suosituimmista rentoutumismuodoista, ja jos henkilö valitsee oikean soittolistan, hän voi vähentää ahdistuneisuuttaan. Tässä mielessä lääketieteen ammattilainen David Lewis-Hodgson, Mindlab Internationalista, teki tutkimuksen selvittääkseen mitkä kappaleet ovat tehokkaimpia ahdistusta ja stressiä vastaan.

Musiikilla on suuri parantava vaikutus rentoutumiseen. Musiikkiterapia ja erilaisten äänien käyttö ovat tehokkaita ja laajasti käytössä ahdistuneisuuden hoidossa. Musiikin vaikutukset ovat verrannollisia henkilön musiikkimakuun, mutta tutkimuksissa on todettu että toiset laulut ovat rentouttavampia kuin toiset.

Tutkimuksen suorittaja Lewis-Hodgson keräsi vapaaehtoisia tutkimukselleen ja pyysi osallistujia ratkaisemaan vaikeita palapelejä melko lyhyessä ajassa. Nämä haasteet kehitettiin erityisesti johtamaan osallistujat stressitilaan. Tämän jälkeen hän pyysi sitten vapaaehtoisia kuuntelemaan useita eri kappaleita. Seuraamalla heidän sykettään ja verenpainetta hän pystyi osoittamaan rauhallisimmat kappaleet.

Kappale, joka osoittautui rauhoittuvammaksi ja poisti ahdistuneisuutta oli Marconi Unionin "Painoton", joka onnistui alentamaan stressiä ja ahdistusta 65% useimmilla tutkimuksessa osallistujista. Sen vaikutukset olivat niin voimakkaita, että Lewis-Hodgson kehotti muun muassa autolla ajavia olemaan kuuntelematta tätä kappaletta ajon aikana. Musiikin vaikutukset osallistujiin mitattiin verenpaineen, sykkeen ja hengitysnopeuden avulla ennen ja jälkeen kappaleen kuuntelua sekä sen aikana.

Tutkimuksessa tuli esille mielenkiintoinen asia. Parhaiten stressiä ja ahdistusta vastaan torjuva kappale ei ollut erityisen tunnettu, vaikka sen vaikutukset ovat olleet merkittävät. Lisäksi musiikki on saavuttanut sen, mitä tutkijat todella toivoivat tältä tutkimukselta; edistää rentoutumista.

Säveltäjät tapasivat ääniterapeuttien kanssa säveltääkseen kappaleita, joiden tarkoitus oli alentaa sydämen sykettä ja verenpainetta vähentääkseen stressihormonien ja kortisolin syntyä. Itse asiassa he onnistuivat saavuttamaan tavoitteensa luomalla niin vaikuttavaa musiikkia, että naiskoehenkilöt väsyivät ja nukahtivat kokeen aikana.

10 kappaletta jotka torjuvat ahdistuneisuutta

Musiikki rentouttaa ja lievittää stressiä

Tutkijat löysivät myös muita kappaleita, jotka laskivat stressiä ja helpottivat ahdistuneisuutta koehenkilöiden keskuudessa. Tässä lista näistä kappaleista, rauhoittavin kappale on numero yksi:

  1. "We Can Fly", Rue du Soleil (Café Del Mar)
  2. "Canzonetta Sull'aria", Mozart
  3. "Someone Like You", Adele
  4. "Pure Shores", All Saints
  5. "Please Don't Go", Barcelona
  6. "Strawberry Swing", Coldplay'
  7. "Watermark", Enya
  8. "Mellomaniac (Chill Out Mix)", DJ Shah
  9. "Electra", Airstream
  10. "Weightless", Marconi Union

Lähetä kommentti
  • Nimesi:*
  • Sähköpostiosoitteesi:
  • Palautteesi:*
Jatka lukemista
Tutustu blogin muihin aiheisiin
Selaa aiheita
Cialiksen patentti on vanhentunut ja siitä on saatavilla rinnakkaislääkkeitä
Cialiksesta on nyt saatavilla halvempia rinnakkaislääkkeitä. Jatka lukemista
Muutama vinkki viettää stressitön joulu Jatka lukemista
Liika istuminen voi aiheuttaa monia terveysongelmia
Liika istuminen voi aiheuttaa monia terveysongelmia, kuten tuki- ja... Jatka lukemista