euroClinixin virallinen blogi Kaikki terveydestä

Pidä aivosi skarppina - liikuta aivojasi

Lähetetty: Yleisterveys 02 Maaliskuu, 2018

Etenkin toimistotyö voi olla hyvin puuduttavaa, jolloin ajatus matelee ja tuntuu tahmealta. Aivot ovat lihas ja jos aivoja ei jumppaa, niin aivoistakin voi tulla laiska. Aivot vaikuttavat kaikkeen aina muistamisesta ja keskittymisestä kognitiiviseen ajatteluun ja lihasten toimintaan.

On siis tärkeää pitää aivot skarppina ja hyvässä kunnossa ihan samalla tavalla kuin kropan muutkin lihakset. Aivojen jumppaaminen ehkäisee esimerkiksi muistisairauksilta ja pitää aivot vielä timmissä kunnossa vanhemmallakin iällä. Aivojen jumppaaminen pitäisi aloittaa jo nuorella iällä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Aivojen treenaaminen pitää mielesi virkeänä

Aivotutkija Minna Huotilainen ja toimittaja Leeni Peltonen tekivät yhdessä tutkimuksen, josta he kertovat tuoreessa kirjassaan Tunne aivosi (Otava 2017). Tutkimuksen mukaan skarpeilla ikäihmisillä on kolme yhteistä harrastusta, jotka pitävät heidän aivonsa hyvässä kunnossa:

  1. Kortti- ja lautapelit. Monet tutkimuksessa tutkituista ikäihmisistä harrastivat kortti- ja lautapelejä. Peleissä on paljon sääntöjä, joiden muistaminen itsessään jo jumppaa aivoja.
  2. Musiikki. Toinen varteenotettava laji aivojen jumppaamisen kannalta on musiikin harrastaminen. Kuorossa laulaminen, instrumenttien soittaminen ja musiikin kuuntelu on kaikki yhdistetty aivojen skarppina pysymiseen.
  3. Tanssi. Ja kolmas harrastus, joka pitää aivot timminä on tanssiminen. Liikunta vaikuttaa sekä aivoihin että kehoon positiivisella tavalla ja se on todistettu monella tutkimuksessa. Tanssiminen vaatii aivoilta tarkkaavaisuutta, keskittymistä ja koordinaatiota.

Näissä kaikissa vaaditaan tekniikkaa, taitoa ja taktiikkaa. Eräs toinen tärkeä seikka, joka yhdistää näitä kolmea harrastusta on hauskanpito ja sosiaalisuus. Positiivisuus on hyvin tärkeää aivojen hyvinvoinnin kannalta. Peltonen ja Huotilainen sanovat, että tutkijoiden mukaan aivojen skarppina pysymiseen löytyy resepti tästä: paljon sosiaalista, hauskaa ja mielenkiintoista tekemistä.

Nämä kolme asiaa eivät kuitenkaan ole ainoita tapoja liikuttaa aivoja. Voit kokeilla esimerkiksi seuraavia hauskoja niksejä:

1. Kävelyllä käyminen

New England Journal of Medicine -tutkimus sanoo, että päivittäin tehty kävelylenkki estää dementian riskiä. Pieni kävelyhetki virkistää mieltä ja parantaa verenkiertoa ja tietysti myös aivotoimintaa. Kävellä ei tarvitse tuntikaupalla, vaan lyhytkin 15 minuutin lenkki on täysin riittävä.

2. Uuden kielen opettelu

Uuden oppiminen virkistää aivojasi

Jonkinlaisen uuden taidon opettelu vain 10-15 minuuttia päivässä ehkäisee dementiaa. Tutkijat kuitenkin sanovat, että uuden kielen opetteleminen on tehokkaampi tapa ehkäistä muistisairauksia kuin minkäänlainen lääke.

3. Tee hauskoja asioita

Nauraminen ehkäisee dementiaa ja muita muistisairauksia. Nauraminen myös laskee stressihormonien, kuten kortisolin tasoja. Korkea kortisolihormonin taso on yhteydessä heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen. Katso siis hauskoja lempparielokuviasi tai käy vaikka katsomassa stand-up komediaa.

4. Lasillinen viiniä päivässä

Punaviinin vaikutusta aivoihin ja sydänsairauksiin on tutkittu paljon, ja Loyolan yliopisto onkin sanonut, että lasillisen päivässä punaviiniä nauttineet sairastuivat muistisairauksiin 23 % epätodennäköisemmin.

5. Puhdas suu

Pidä suusi puhtaana niin aivot kiittää

Jostain syystä hampaiden harjaaminen ja hammasvälien puhdistaminen vaikuttaa kognitiivisiin taitoihin. Pese siis hampaat kahdesti päivässä ja muista käyttää hammaslankaa säästelemättä.

6. Jätä kyynisyys nurkkaan

Suomessa tehtiin tutkimus, jonka mukaan pessimismi ja kyynisyys saattavat ennustaa ja edistää dementiaa. Sitä ei tiedetä, miksi näin on, mutta kannattaa siis pitää positiivinen mieli ja hymyillä paljon.

7. Nuku kunnolla

Nukkuminen on aivoille ehdottoman tärkeää. Liian vähäinen uni vaikuttaa kognitiiviseen toimintaan ja voi aiheuttaa myös muistihäiriöitä. Alle kuusi tuntia yössä nukkuminen voi edistää dementiaa, joten varmista, että nukut 7-9 tuntia yössä.

Kaikista tärkeintä on, että sinulla on hauskaa ja teet sosiaalisia asioita ystäviesi kanssa. Liiku paljon tavalla, joka on sinulle mieleinen, oli se sitten kävelemistä, joogaa, tanssimista tai vaikka ryhmäliikuntatunti kavereiden kanssa.

Lähetä kommentti
  • Nimesi:*
  • Sähköpostiosoitteesi:
  • Palautteesi:*
Jatka lukemista
Tutustu blogin muihin aiheisiin
Selaa aiheita
Ruuansulatusongelmat ovat yleistyneet Suomessa. Lue miten voit saada... Jatka lukemista
Saamme sokeria runsaasti joka päivä sillä ruuat joita syömme... Jatka lukemista
Erektiolääke Viagrasta on monenlaisia myyttejä ihmisten keskuudessa. Lue... Jatka lukemista