Kirjaudu tilillesi
Hormonaalisia ehkäisyvalmisteita käyttävien tupakoivien naisten on otettava huomioon kohonnut riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Kohonnut riski koskee erityisesti niitä tupakoivia naisia, jotka käyttävät estrogeenia sisältäviä ehkäisymenetelmiä, kuten e-pillereitä, ehkäisyrengasta (NuvaRing) tai ehkäisylaastaria (Evra). Tupakointi aiheuttaa verisuonien ahtautumisen lisäksi myös niiden kalkkeutumista. Ahtautumisen ja kalkkeutumisen vaikutukset ilmenevät ennen kaikkea sepelvaltimoissa sekä käsien ja jalkojen verisuonissa. Hormonaalisia ehkäisyvalmisteita käyttävien tupakoivien naisten riski veritulppaan tai aivoverenkiertohäiriöön ja sen seurauksena aivohalvaukseen on niin ikään kohonnut.
Hormonaalinen ehkäisy tarkoittaa ehkäisystä huolehtimista estrogeenia tai progesteronia (keltarauhashormoni) sisältävillä valmisteilla. Lisäksi on olemassa yhdistelmävalmisteita, jotka sisältävät sekä estrogeenia että keltarauhashormonia. Hormonaaliset ehkäisymenetelmät perustuvat ovulaation ja munasolun irtoamisen estämiseen. Myös kohdunkaulan lima muuttuu sitkeämmäksi, mikä vaikeuttaa siittiöiden pääsyä munasolun luo.
Hormonaaliset ehkäisyvalmisteet ovat suosituimpia ja käytetyimpiä menetelmiä raskauden ehkäisyssä. Kyseiset valmisteet tarjoavat lähes sataprosenttisen suojan ei-toivotuilta raskauksilta. Ehkäisymenetelmän teho eli luotettavuus määritellään niin sanotulla Pearlin indeksillä.
Indeksi juontaa juurensa amerikkalaiseen biologiin, Raymond Pearliin. Pearlin indeksi kertoo, kuinka moni tiettyä ehkäisymenetelmää käyttävä nainen on tullut raskaaksi vuoden aikana ehkäisystä huolimatta. Toisin sanoen mitä pienempi Pearlin indeksi on, sitä tehokkaampi eli luotettavampi ehkäisymenetelmä on. Voit verrata ehkäisymenetelmien tehoa Pearlin indeksin avulla oheisesta linkistä.
Ehkäisypillereiden sisältämä estrogeeni vaikuttaa veren hyytymistekijöihin ja saa veren paakkuuntumaan helpommin. Riski veren hyytymistekijöiden häiriöihin kasvaa huomattavasti, jos nainen tupakoi ja samanaikaisesti käyttää estrogeenia. Tämä koskee erityisesti yli 35-vuotiaita tupakoivia naisia. Kyseisessä ikäryhmässä veren hyytymisriski kolminkertaistuu. Tämän takia estrogeenipitoisten pillereiden käytön tulisi olla kiellettyä, mikäli nainen polttaa päivässä yli 20 tupakkaa. Lisäksi tupakoivien naisten on syytä varautua vuotohäiriöihin, jotka ilmenevät yleensä erilaisina välivuotoina.
Tupakoivien naisten tulisi käyttää vaihtoehtoisia ehkäisymenetelmiä ja näin välttää estrogeenia sisältävien valmisteiden käyttö. Vaihtoehtoisiin menetelmiin kuuluvat mekaaninen ehkäisy (esimerkiksi kondomi tai pessaari), kemiallinen ehkäisy (esimerkiksi spermisidit kalvoina, puikkoina, geeleinä ja voiteina), kierukat (hormoni- ja kuparikierukka), luonnollinen ehkäisy (esimerkiksi kalenteri- tai lämpötilamenetelmä) ja sterilisaatio, joka voidaan tehdä sekä miehille että naisille.
Hormonaalisista ehkäisymenetelmistä tupakoiville naisille sopivat kuitenkin minipillerit, joiden vaikuttavana aineena on progesteroni eli keltarauhashormoni. Toisin sanoen minipillerit eivät siis sisällä estrogeenia.
Minipilleri | Vaikuttava aine | Vahvuus /pilleri |
---|---|---|
Cerazette | desogestreeli |
|
Microluton | levonorgestreeli |
|
Mini-Pill | noretisteroni |
|
Samat otsikot toistuvat uutisissa usein: ehkäisypillerit nostavat riskiä aivohalvauksen saamiseen. Journal of the American Medical Associationin (JAMA) heinäkuun 2015 numerossa julkaistiin tutkimus, joka lietsoo uudelleen pelkoa ehkäisypillereiden aiheuttamasta aivohalvausriskistä.
Neurologi S. Claiborne Johnston tiimeineen teki meta-analyysin viime vuosikymmenen aikana laadituista ehkäisypillereitä koskevista tutkimuksista ja arvioi kriittisesti aiempien tutkimusten tietoja ja johtopäätöksiä. Tarkastelussa oli yhteensä 16 tutkimusta. Meta-analyysin tuloksena oli, että ehkäisypillereitä käyttävien tupakoivien naisten aivohalvausriski on 2,75-kertainen verrattuna tupakoimattomien riskiin.
Johnstonin tiimin päätelmää voidaan arvioida realistisesti vasta sitten, kun asiaan perehdytään yksityiskohtaisemmin. Nimittäin valmisteet, joissa on alhainen estrogeeniannos, eivät juurikaan nosta aivohalvausriskiä. Tällaisilla valmisteilla riski putoaa 1,93:een. Lisäksi nämä valmisteet aiheuttavat vähemmän haittavaikutuksia kuin korkean hormoniannoksen sisältävät pillerit. Siksi ne ovatkin suosittu ja laajalle levinnyt ehkäisymenetelmä.
Tarkat potilaslukumäärät ovat kuitenkin ratkaisevia. Tutkijoiden tiedossa on 100 000 naista kohti neljä tapausta, joissa aivohalvauksen aiheuttajana ovat olleet ehkäisypillerit. Tämän perusteella on päätelty, että ehkäisypillerit nostavat aivohalvausriskiä. Kohonnut riski koskee nimenomaan niitä naisia, jotka tupakoivat ja käyttävät ehkäisypillereitä samanaikaisesti.
Tupakointi ja liian korkea verenpaine ovat pääasialliset aivohalvauksen riskitekijät, ja niiden yhteisvaikutus altistaa enemmän aivohalvaukselle kuin samanaikainen ehkäisypillereiden käyttö ja tupakointi. Naistentautien lääkäri Albrecht Scheffler huomauttaa, etteivät pillerit itsessään aiheuta korkeaa riskiä aivohalvaukseen. Monien muiden lääkäriliittojen tapaan Suomen Lääkäriliittokin kehottaa kaikkia pillereiden käyttäjiä harkitsemaan tupakoinnin lopettamista ja välttämään liian rasvaista ruokavaliota.
Scheffler tekee potilailleen tarkan kyselyn ja perusteellisen tutkimuksen ennen pillereiden käytön aloittamista. Hän painottaa, ettei pillerireseptiä voida antaa kaikille potilaille. Ehkäisypillereiden kannalta ongelmallisiin tekijöihin kuuluvat liikalihavuuden (adiopositeetti) ja tupakoinnin lisäksi korkea verenpaine ja diabetes (sokeritauti), jotka on otettava huomioon mahdollisesti pillereiden käyttöä rajoittavina tekijöinä.
Scheffler huomauttaa myös, että gynekologit saavat määrätä ehkäisypillereitä yli 35-vuotiaille naisille vain siinä tapauksessa, etteivät nämä tupakoi. Jo aiempien tutkimusten perusteella on ollut kauan tiedossa, että ehkäisypillereiden käytön ja tupakoinnin samanaikaisuus nostaa aivohalvausriskiä huomattavasti.
Maailmanlaajuisesti noin 80 miljoonaa naista käyttää ehkäisypillereitä. Pillereiden voittokulku alkoi jo 1960-luvun alkupuolella. Niiden lyömättömiä etuja ovat varmuus ja käytön yksinkertaisuus.
Pillereihin on alusta asti liitetty negatiivisia mielikuvia. Kohonnut riski laskimo- tai keuhkoveritulppaan tai sydäninfarktiin ovat kuin mustia varjoja pillereiden ympärillä. Tämä aiheuttaa sen, että pillereiden käyttämiseen pohjautuvat edut jäävät taka-alalle.
Pillereistä puhuttaessa ei yleensä keskitytä niihin terveydellisiin riskeihin, joita ehkäisyn pettämisestä johtunut raskaudenkeskeytys voi aiheuttaa. Sen sijaan on selvitetty, alentavatko pillerit riskiä sairastua munasarjasyöpään. On myös huomattu, että munanjohtimen tulehduksia ilmenee pillereitä käytettäessä huomattavasti harvemmin kuin ilman niitä.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista