• Sisältää reseptin
  • Aidot lääkkeet
  • Kaikenkattava palvelu - Ei piilotettuja kuluja
  • Seuraavan päivän toimitus
Etusivu / Erektiohäiriö / Sildigra – sildenfiilia sisältävä erektiolääke Intiasta

Sildigra – sildenfiilia sisältävä erektiolääke Intiasta

Erektiohäiriö on miesten yleisin seksuaalisuuteen liittyvä häiriö. Sillä tarkoitetaan kroonista, vähintään kuusi kuukautta kestävää häiriötä, jonka aikana 70 prosenttia sukupuolisen kanssakäymisen yrityksistä epäonnistuu. Erektiohäiriöt ovat hyvin yleinen vaiva, sillä lähes jokainen mies kärsii niistä jossakin vaiheessa elämäänsä. Niitä kuitenkin pidetään usein hyvin kiusallisina, koska ne estävät riittävän vahvan erektion saamisen ja ylläpitämisen. Erektiohäiriöt koskettavat miehiä iästä riippumatta, sillä niitä esiintyy kaikenikäisillä. Ne voivat alkaa yllättäen tai kehittyä ajan myötä, ja niiden vakavuus voi vaihdella.

Erektiohäiriöiden hoitoon on kehitetty lukuisia lääkkeitä, jotka on kliinisissä tutkimuksissa todettu tehokkaiksi ja luotettaviksi lääkkeiksi. Kyseisten lääkkeiden, kuten Viagran ja Levitran, ostaminen edellyttää aina lääkärin kirjoittaman reseptin. Koska monet miehet pitävät erektiohäiriöitä kiusallisina, he eivät hakeudu niiden takia lääkäriin. Sen sijaan monet heistä hankkivat erektiohäiriöiden hoidossa tehokkaiksi mainostettuja lääkkeitä pääasiassa ulkomaisten verkkokauppojen kautta, vaikka kyseisten lääkkeiden tehosta ja turvallisuudesta ei ole takeita. Yksi erektiohäiriöiden hoitoon kehitetty lääke, joka on kielletty Suomessa ja koko EU:n alueella, on intialainen Sildigra.

Mikä Sildigra on?

Intialaisen lääkeyrityksen Dharam Pharman valmistamaa Sildigraa verrataan usein Viagraan, ja sen mainostetaan olevan erektiohäiriöiden hoidossa yhtä tehokas kuin Viagran. Syy tähän on se, että Sildigra ja Viagra sisältävät samaa vaikuttavaa ainetta, sildenafiilia.Sildenafiili kuuluu lääkeaineryhmään, joka sisältää tyypin 5 fosfodiesteraasin estäjiä eli niin kutsuttuja PDE5-estäjiä. Sildenafiili vaikuttaa estävästi elimistön fosfodiesteraasientsyymin toimintaan.

Kyseinen entsyymi aiheuttaa syklisen guanosiinimonofosfaatin eli cGMP:n hajoamisen. Solujen toisiolähettinä toimiva cGMP lähettää aivojen signaalit peniksen paisuvaiskudoksen soluihin, jotta verenkierto paisuvaiskudoksessa vilkaistuisi ja aiheuttaisi erektion. Erektiohäiriöistä kärsivillä fosfodiesteraasi kehittyy liian nopeasti, mikä estää erektion kannalta suotuisan verenvirtauksen penikseen.

Vaikka Sildigra sisältää sildenafiilia, joka on yleisesti hyväksytty ja tehokkaaksi havaittu lääkeaine, Sildigran ostaminen ja käyttäminen on kielletty Suomessa EU:n ohjeistuksen mukaan. Sildigra on laiton erektiohäiriölääke koko EU:n alueella, minkä takia lääkärit eivät määrää sitä potilaille eivätkä apteekit myy sitä. Sildigraa on saatavilla ainoastaan verkkokaupoista, ja sen ostamiseen verkon kautta liittyy monia riskejä.

Alla on kuvattuna sildenafiilin kemiallinen rakenne:

sildenafil

Mihin Sildigran vaikutus perustuu?

Sildigran sisältämä sildenafiili vaikuttaa miehen elimistössä samalla tavalla kuin Viagra. Sildenafiili ei kuitenkaan itsestään aiheuta erektiota, vaan sen käytöstä huolimatta mies tarvitsee esileikkiä kiihottuakseen. Kun mies kiihottuu seksuaalisesti, peniksen paisuvaiskudoksessa alkaa vapautua typpioksidia (NO), joka on yksi hermoston välittäjäaineista eli neurotransmittereista. Typpioksidi lisää syklisen guanosiinimonofosfaatin eli cGMP:n määrää elimistössä. Kasvava määrä cGMP:tä rentouttaa paisuvaiskudoksen lihaksiston, minkä seurauksena peniksen verisuonet laajenevat ja veri virtaa laajentuneisiin suoniin aiempaa paremmin aiheuttaen erektion.

Tämä jälkeen tyypin 5 fosfodiesteraasientsyymi eli PDE5 alkaa hajottaa cGMP:tä ja peniksen verisuonet supistuvat, mikä veltostuttaa peniksen. Sildenafiili vaikuttaa estävästi PDE5:n toimintaan ja tekee siitä tehottoman. Tämän seurauksena solujen toisiolähetti cGMP ei hajoa, mikä tukee erektion syntymistä ja säilymistä. Sildenafiilin peniksen lihaksia rentouttava ja verisuonia laajentava vaikutus parantaa näin erektiokykyä.

Sildigran sivuvaikutukset ja vasta-aiheet

Muiden lääkkeiden tavoin Sildigrakin voi aiheuttaa sivuvaikutuksia, mutta kaikki eivät niitä kuitenkaan saa. Sildigran aiheuttamia sivuvaikutuksia ilmenee pääsääntöisesti sen ensimmäisillä käyttökerroilla. Sildigralla on myös haitallisia yhteisvaikutuksia joidenkin lääkkeiden kanssa, minkä takia sen käyttöä ei suositella tiettyjen lääkkeiden käytön aikana. Sildigran ja esimerkiksi verenpaine- tai verenohennuslääkkeiden samanaikainen käyttö on erittäin epäsuotavaa niiden yhteisvaikutuksen takia.

Yleisimpiä Sildigran sivuvaikutuksia esiintyy 10 prosentilla, nämä ovat:

  • päänsärky
  • heitehuimaus
  • kasvojen punoitus
  • erilaiset vatsavaivat kuten ruoansulatushäiriöt ja ylävatsakipu
  • muutoksia näkökyvyssä esimerkiksi näön hämärtymistä ja silmien valonarkuutta

Melko harvinaisia sivuvaikutuksia ilmenee yhdellä prosentilla, nämä ovat:

  • oksentelu
  • sydämentykytys
  • muutokset verenpaineessa
  • lihaskipu
  • uneliaisuus
  • korvien soiminen
  • nenäverenvuoto
  • silmien verestystä
  • vetisyyttä
  • punoitusta
  • silmäkipuja
  • valonvälähdyksiä näkökentässä

Sildigran harvinaisia sivuvaikutuksia esiintyy alle yhdellä prosentilla käyttäjistä, nämä ovat:

  • pyörtyminen
  • verenvuoto siittimestä
  • siemennesteen verisyys
  • kuulon heikkeneminen
  • pupillien laajentuminen
  • silmän tai silmäluomien turpoaminen
  • silmänvalkuaisen värimuutos
  • Sildigra voi myös lisätä sydänkohtauksen ja aivohalvauksen riskiä.

    Sildigran vasta-aiheet

    Sildigra on tarkoitettu ainoastaan täysi-ikäisille miehille, joten sen käyttö on kielletty naisilta ja alle 18-vuotiailta lapsilta ja nuorilta. Lisää vasta-aiheita Sildigran käytölle:

    • allergia sildenafiilille tai jollekin muulle Sildigran ainesosalle
    • vaikeat sydänvaivat
    • vaikea maksasairaus
    • aivohalvaus
    • sydäninfarkti
    • matala verenpaine
    • perinnölliset silmäsairaudet
    • etummaisen näköhermon ei-tulehduksellisen, hapenpuutteesta johtuva vaurio (NAION)

    Sildigraa tulee välttää, mikäli käyttää nitraatteihin kuuluvia lääkkeitä, koska sildenafiilin ja nitraattien yhteisvaikutuksesta verenpaine voi laskea vaarallisen alas. Myös typpioksidin luovuttajiin kuuluvien lääkkeiden, kuten amyylinitriitin, samanaikainen käyttö Sildigran aikana voi laskea verenpaineen vaarallisen alas. Lisäksi keuhkovaltimoiden verenpainetaudin hoidossa käytettävää riosiguaattia on vältettävä Sildigran käytön aikana.

Miksi Sildigra on kielletty Suomessa?

Suomessa ja ylipäänsä EU:n alueella markkinoille pääsevät lääkkeet ovat käyneet läpi tarkkaan valvotun prosessin, jossa muun muassa lääkkeiden teho, luotettavuus ja turvallisuus on selvitetty huolellisesti kliinisissä tutkimuksissa. Vaikka markkinoille päässeet lääkkeet ovat läpäisseet tiukan seulan, niiden valmistusta, tutkimusta ja myyntiä seurataan tarkasti. Suurin syy siihen, miksi Sildigran myynti ja käyttö on kielletty, on se, ettei sen valmistusta eikä myynti seurata lainkaan. Lisäksi kuka tahansa saa käsiinsä Sildigraa, sillä sen ostaminen ei edellytä lääkärin kirjoittamaa reseptiä.

Vaikka Sildigra sisältää samaa vaikuttavaa ainetta kuin Viagra, ei voida olettaa, että sitä tulee käyttää samalla tavalla ja samanlaisella annostuksella kuin Viagraa. Tämä johtuu siitä, että Sildigra sisältää sellaisia ainesosia, joita Viagrassa ei ole. Sildigraa ei myöskään ole tutkittu kliinisissä tutkimuksissa, minkä takia sen optimaalista vuorokausiannosta on hyvin vaikea määritellä. Sildigran käyttäjiä kuitenkin suositellaan käyttämään sitä mahdollisimman pieniä annoksia vuorokaudessa. Koska Sildigran valmistusta ei valvota, kukaan ei voi taata sitä, että jokainen tabletti sisältää yhtä paljon sildenafiilia tai että tabletit ylipäänsä sisältävät sildenafiilia sen verran kuin pakkauksessa sanotaan.

Sildigran tilaaminen verkosta voi olla vaarallista, sillä tilaamiseen liittyy useita riskejä. Laittomien lääkkeiden tilaaminen verkosta on usein johtanut siihen, että tilaaja on maksanut tilaamansa lääkkeet mutta ei kuitenkaan ole koskaan saanut tilaustaan. Verkossa myytävät lääkkeet ovat hyvin usein lumelääkkeitä, jotka eivät sisällä lainkaan sitä lääkeainetta, jota niiden pitäisi. On myös mahdollista, että lääkkeet sisältävät huomattavasti enemmän tai vähemmän niiden lupaamaa lääkeainetta kuin niiden pitäisi.

Sildigran mahdollisesti aiheuttamat terveyshaitat

Sildigra aiheuttaa pääasiassa samankaltaisia sivuvaikutuksia kuin muutkin sildenafiilia sisältävät lääkkeet. Valmistuksen puutteellisen valvonnan takia on kuitenkin mahdollista, että Sildigran sisältämässä sildenafiilissa on elimistölle vaarallisten kemikaalien jäänteitä. Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että Sildigran sildenafiili voi sisältää jopa syöpää aiheuttavia aineita, mikäli sen valmistuksessa ei ole noudatettu huolellista hygieniaa.

Koska Sildigran valmistusta ei valvota, on mahdollista, että jotkin Sildigra-tabletit sisältävät enemmän sildenafiilia kuin toiset. Tällöin tablettien tehokkuus vaihtelee huomattavasti, mikä voi johtaa yliannostuksiin. Liian suuri annos sildenafiilia lisää todennäköisyyttä sivuvaikutuksien ilmestymiseen, ja joissakin tapauksissa se voi olla jopa hengenvaarallinen.

  • Valitse
    lääkitys

  • Täytä lyhyt
    terveyskysely

  • Lääkäri kirjoittaa
    reseptin

  • Lääkitys lähetetään
    apteekista