Kirjaudu tilillesi
Erektiohäiriö on miesten yleisin seksuaalisuuteen liittyvä häiriö. Sillä tarkoitetaan kroonista, vähintään kuusi kuukautta kestävää häiriötä, jonka aikana 70 prosenttia sukupuolisen kanssakäymisen yrityksistä epäonnistuu. Erektiohäiriöt ovat hyvin yleinen vaiva, sillä lähes jokainen mies kärsii niistä jossakin vaiheessa elämäänsä. Niitä pidetään usein kiusallisina, koska ne estävät riittävän vahvan erektion saamisen ja ylläpitämisen. Erektiohäiriöt koskettavat miehiä iästä riippumatta, sillä niitä esiintyy kaikenikäisillä. Ne voivat alkaa yllättäen tai kehittyä ajan myötä, ja niiden vakavuus voi vaihdella.
Erektiohäiriöiden hoitoon on kehitetty lukuisia lääkkeitä, mutta ne kaikki edellyttävät lääkärin kirjoittaman reseptin. Koska erektiohäiriöitä pidetään kiusallisina, monet miehet haluavat ensin yrittää päästä eroon erektiohäiriöstään omin keinoin esimerkiksi luonnonlääkkeiden tai lisäravinteiden avulla. Luonnonlääkkeiden ja lisäravinteiden tehosta erektiohäiriöiden hoidossa ei juurikaan ole lääketieteellisiä todisteita, mutta silti kyseiset niin sanotut itsehoitolääkkeet ovat suosittuja. Yksi erektiohäiriöiden hoitoon verkkokaupoissa suositeltava luonnonlääke on Vigrax, jota toistaiseksi pystyy ostamaan ainoastaan tietyistä verkkokaupoista.
Vigrax on erektiohäiriöiden hoitoon käytettävä tablettimuotoinen luonnonlääke. Vigrax-tabletit sisältävät L-arginiinia, suolaa, ginsengistä valmistettua uutetta ja okarennokkia (tribulus terrestris), jonka kerrotaan lisäävän miehillä testosteronin tuotantoa. Tablettien varsinaisena vaikuttavana aineena pidetään niin kutsuttua Vigrax Erect Proprietary Blendiä, joka on Vigraxia valmistavan yrityksen itse kehittämä ainesosa, jonka koostumusta ei ole julkaistu.
Vigrax luokitellaan EU:n alueella luonnonlääkkeeksi tai lisäravinteeksi, eikä sitä pidetä lääketieteellisestä näkökulmasta varsinaisena lääkkeenä. Tämän takia suomalaiset apteekit eivät myy Vigraxia. Monista muista luonnonlääkkeistä ja lisäravinteista poiketen myöskään suomalaiset luontaistuotekaupat eivät myy sitä. Tällä hetkellä Vigraxia pystyy ostamaan vain verkosta pääasiassa englanninkielisiltä sivuilta. Verkosta ostettaessa on syytä pitää mielessä se, etteivät sitä kautta tilatut Vigrax-tabletit välttämättä ole aitoja vaan esimerkiksi niiden koostumus voi olla täysin erilainen kuin alkuperäisissä tableteissa.
Yksi erektiohäiriöiden pääsyistä on peniksen verenkierron väheneminen tai hidastuminen. Penikseen virtaavan veren normaali määrä on edellytys erektion saamiselle ja sen pysymiselle, joten verenkierron ja -virtauksen ongelmat aiheuttavat usein erektiohäiriöitä. Erektiohäiriöiden hoitoon käytettävät lääkkeet rentouttavat peniksen supistuneita verisuonia ja mahdollistavat näin aiempaa vilkkaamman verenvirtauksen penikseen ja peniksessä. Vilkas verenvirtaus edesauttaa erektion saamista ja sen pysymistä.
Vigraxin valmistajan mukaan Vigrax vaikuttaa miehen elimistössä samalla tavalla kuin hyvin tunnetut ja paljon käytetyt erektiohäiriölääkkeet, kuten Viagra ja Cialis. Vigrax lisää verenvirtausta penikseen ja verenkiertoa peniksessä. Tuoteselosteen mukaan Vigrax myös nostaa sisältämänsä okarennokin (Tribulus terrestris) ansiosta käyttäjänsä testosteronitasoja. Okarennokin sanotaan lisäävän miehillä aivolisäkkeen luteinisoivan hormonin (LH) tuotantoa. Luteinisoiva hormoni säätelee testosteronin tuotantoa kiveksissä, ja okarennokin ansiosta sekä testosteronin tuotanto että määrä elimistössä lisääntyvät. Kohonnut testosteronitaso onkin yksi pääsyistä siihen, miksi monet miehet haluavat käyttää Vigraxia erektiohäiriöidensä itsehoidossa.
Vigraxin valmistajan mukaan Vigraxia tulisi käyttää kuusiviikkoisena kuurina, jolloin sen vaikutus säilyy elimistössä koko ajan. Tästä kuitenkin herää kysyä, voiko muutaman viikon kestävä kuuri parantaa erektiohäiriöt. Vigrax myös eroaa kansainvälisesti tunnetuista ja paljon käytetyistä erektiohäiriölääkkeistä siten, että sitä käytetään kuuriluontoisesti, kun taas esimerkiksi Viagraa käytetään vain tarvittaessa.
Vigrax-tabletit tulee niellä kokonaisina nesteen kera. Ne voidaan ottaa joko ennen ruokailua, sen aikana tai sen jälkeen. Koska Vigraxista ei juurikaan ole tehty kliinisiä tutkimuksia, sille ei ole lääketieteellisin perustein määritelty optimaalista annosta, joka sopisi mahdollisimman monelle ja aiheuttaisi mahdollisimman vähän sivuvaikutuksia. Vigraxin käyttö on kuitenkin suositeltavaa aloittaa mahdollisimman pienellä annoksella.
Valmistajan mukaan Vigrax ei aiheuta lainkaan sivuvaikutuksia. Koska Vigraxia ei ole tutkittu kliinisissä tutkimuksissa juurikaan, sen sivuvaikutuksista tai niiden puuttumisesta ei ole luotettavaa tietoa. Kaikki reagoivat sekä perinteisiin lääkkeisiin että luonnonlääkkeisiin omalla tavallaan, joten joku voi havaita sivuvaikutuksia vaikka joku toinen ei niitä havaitsisikaan.
Luonnonlääkkeet aiheuttavat pääsääntöisesti vähemmän sivuvaikutuksia kuin kliinisesti testatut synteettiset lääkkeet. Ilman luotettavia tutkimuksia ei voida kuitenkaan varmasti sanoa, onko Vigrax täysin sivuvaikutukseton vai voiko se aiheuttaa esimerkiksi allergisen reaktion.
Kliinisten tutkimusten vähäisyyden takia Vigraxin käytössä on oltava varovainen. Vaikka Vigrax luokitellaan luonnonlääkkeeksi, sen voi hankkia ilman reseptiä ja sitä voi käyttää itsehoitolääkkeenä erektiohäiriöiden hoidossa, sen käyttämisestä on hyvä keskustella lääkärin kanssa ennen käytön aloittamista.
Verkkokauppojen omien väitteiden mukaan Vigraxista on tehty laajoja kliinisiä tutkimuksia, joiden perusteella se on todistetusti täysin turvallinen ja tehokas kaikenikäisten miesten käytettäväksi. Verkkokauppojen mukaan on myös olemassa pitkältä aikaväliltä kerättyä tietoa siitä, miten Vigrax vaikuttaa miesten erektiokykyyn ja myös muuhun seksuaaliseen kanssakäymiseen. Verkkokauppojen mainostamissa laajamittaisissa kliinisissä tutkimuksissa jopa 95 prosenttia Vigraxia käyttävistä on todennut sen tehokkaaksi erektiohäiriöiden hoidossa. Tutkimuksissa 95,7 prosenttia miehistä on kertonut saavansa aiempaa vahvempia erektioita ja 87,6 prosenttia saavansa pidempikestoisia erektioita. Lisäksi tutkimuksiin osallistuneet ovat raportoineet Vigraxin auttaneen heitä ehkäisemään ennenaikaisia siemensyöksyjä ja lisänneen heidän seksuaalista itseluottamustaan.
Vaikka Vigraxia on joidenkin verkkokauppojen mukaan tutkittu laajasti, sitä ei ole hyväksytty lääkkeeksi. Suurin syy siihen, miksei Vigraxia myydä apteekeissa lääkkeenä, on luotettavien kliinisten tutkimusten puuttuminen, jolloin Vigraxin todellista lääketieteellistä vaikutusta ei voida täsmällisesti osoittaa. Vigraxia myyvien verkkokauppojen itse ilmoittamiin tutkimustuloksiin kannattaa suhtautua varauksella ja pyrkiä etsimään puolueettomien tahojen tekemiä tutkimuksia tuotteen tehosta tai sen puutteesta.
Vigraxia ei luokitella lääkkeeksi missään EU-maassa, vaan sitä pidetään luonnonlääkkeenä, jonka tehoa ei ole pystytty osoittamaan. Verkkokauppojen mukaan Vigraxia on tutkittu paljon, mutta virallisia, lääketieteelliset standardit täyttäviä tutkimuksia ei toistaiseksi ole. Näin ollen Vigraxin vertaaminen esimerkiksi Viagraan tai Cialisiin on vaikeaa. Suurin ero Vigraxin ja tunnetuimpien erektiolääkkeiden välillä on se, että esimerkiksi Viagraa käytetään vain tarvittaessa, kun taas Vigraxia tulisi käyttää kuuriluontoisesti monta viikkoa. Tästä herää kysymys, parantaako Vigrax erektiohäiriöt muutaman viikon käytön aikana.
Verkkokaupoissa mainittavat tutkimustulokset Vigraxin tehokkuudesta voivat pitää paikkansa, mutta niihin tulee silti suhtautua varauksella. On nimittäin mahdollista, että Vigraxin tehokkuudesta tehdyt havainnot perustuvat plasebovaikutukseen. Havaintojen perustuminen plasebovaikutukseen on hyvin todennäköistä, mikäli tutkimukseen osallistunut henkilö, joka on raportoinut Vigraxin auttaneen häntä, on kärsinyt vain lievästä, hyvin todennäköisesti psyykkisestä erektiohäiriöstä.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista