• Sisältää reseptin
  • Aidot lääkkeet
  • Kaikenkattava palvelu - Ei piilotettuja kuluja
  • Seuraavan päivän toimitus
Etusivu / Tunnista tippurin oireet

Tunnista tippurin oireet

Tippuri on yleistynyt miehillä että naisilla - löydä oireisiin apu ajoissa

Salakavala tippuri on yleistynyt erityisesti suomalaisilla naisilla: tartunta on usein kuitenkin vaikea tunnistaa, sillä etenkin tartunnan alkuvaiheessa tippuri on tyypillisesti oireeton. Hoitamattomana tippuri voi aiheuttaa monenlaisia jälkiseuraamuksia, kuten hedelmällisyyden alenemista tai lapsettomuutta. Tippurin oireiden tunnistaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on tärkeää, jotta voit aloittaa tarvitsemasi hoidon mahdollisimman pian.

Mikä on tippuri?

Tippurin aiheuttaa Neisseria Gonorrhoeae eli gonokokki-bakteeri, joka voi tarttua suojaamattomassa yhdynnässä tai suuseksin välityksellä. Tulehdus saattaa esiintyä kohdunkaulassa, virtsaputkessa, peräsuolessa tai nielussa. Tartunta silmään on myös mahdollista sormien välityksellä. Tartunta on mahdollista saada myös puhdistamattomien tai suojaamattomien seksilelujen, kuten vibraattorin, välityksellä. Gonokokki ei kuitenkaan selviydy pitkään elimistön ulkopuolella, joten tartuntaa ei voi saada esim. WC-istuimesta tai pyyhkeestä.

Tippuritartunta on usein etenkin naisilla oireeton, mikä osaltaan edistää taudin levinneisyyttä, sillä moni saattaa olla taudinkantaja sitä tietämättään. Suojaamattomassa seksissä piileekin aina riski, sillä sukupuolitautien kuten tippuritartunnan mahdollisuus on aina olemassa, siinäkin tapauksessa, että kumppani olisi täysin oireeton.

Näin tunnistat tippurin oireet

Mahdolliset oireet voivat ilmaantua 2-10 päivän sisällä tartunnan saamisesta, mutta niiden ilmenemisessä saattaa kestää useita viikkoja. Miehillä yleisimpänä oireena esiintyy kirvelyä virtsatessa. Naisilla tippuri voi aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin hiivatulehdus tai virtsarakon tulehdus, mikä saattaa tehdä taudin tunnistamisesta vaikeaa. Peräsuolen ja nielun tulehdukset ovat usein oireettomia.Osalla tartunnan saaneista ei välttämättä esiinny minkäänlaisia oireita, joten voi olla vaikea tietää milloin hakeutua hoitoon.

tippurin oireet

Tippuri naisella

Suomessa vuonna 2014 todetuista tippuritartunnoista noin joka neljäs todettiin naisilla. Yleisimmät tartuntapaikat ovat kohdunkaula, virtsaputki, peräsuoli sekä kurkunpää. Mahdolliset oireet ilmenevät 2-10 vuorokauden sisällä tartunnasta.

Tippurin oireet naisilla

  • Lisääntynyt valkovuoto
  • Alavatsakivut
  • Kirvelyä virtsatessa
  • Vuoto kuukautisten välillä
  • Ulkosynnyttimien turpoaminen
  • Verenvuoto yhdynnän jälkeen
  • Silmän sidekalvontulehdus (punaiset, kutiavat silmät)
  • Turvonneet rauhaset kurkussa (suuseksin jälkeen)

Naisilla oireet saattavat olla myös niin lieviä, että ne jäävät monesti huomaamatta. Infektion ollessa oireeton, saattaa se hoitamattomana levitä ja aiheuttaa synnytyselimien tulehduksen (PID). Siihen sairastuu arviolta 10-20% tippuritartunnan saaneista naisista. PID:n oireet voivat olla lieviä tai se saattaa olla täysin oireeton:

  • Alavatsan kivut (yleisin oire)
  • Lisääntynyt valkovuoto
  • Kirvelyä virtsatessa
  • Aristus kohdun ja munasarjojen seudulla
  • Vuoto kuukautisten välillä
  • Kuume, vilunväristykset tai pahoinvointi (esiintyy harvoin)

Tippuri miehellä

Vuonna 2014 Suomessa todetuista tartunnoista suurin osa raportoitiin miehillä. Näistä reilu kolmasosa oli saatu miesten välisessä seksissä. Yli puolet miesten tippuritartunnoista saadaan kotimaassa, mutta ulkomailta saadut tartunnat eivät myöskään ole harvinaisia. Etenkin Thaimaassa saadut tartunnat näkyvät vuosi vuodelta tilastoissa. Kuten naisilla, oireet saattavat ilmetä 2-10 vuorokauden sisällä, mutta joskus jopa useiden viikkojen päästä, tai niitä ei ilmene ollenkaan.

Tippurin oireet miehillä

  • Kirvelyä virtsatessa
  • Kellertävä vuoto virtsaputkesta
  • Kipu tai turvotus kiveksissä
  • Polttavaa kirvelyä kurkussa (suuseksin jälkeen)
  • Turvonneet rauhaset kurkussa (suuseksin jälkeen)

Tippuri suussa, silmässä tai peräsuolessa

Nielutippurin oireet

Tippuri suussa eli nielutippuri on usein täysin oireeton. Mahdolliset oireet ilmenevät muutaman päivän tai viikon sisällä. Yleisin oire on kurkkukipu, jonka lisäksi saattaa esiintyä nielun punotusta ja valkeita laikkuja nielussa. Oireet ovatkin monella tapaa saman kaltaisia kuin angiinassa.

Nielutippuri tarttuu limakalvokontaktissa, mutta on epätodennäköistä, että se tarttuisi suutelun välityksellä. On kuitenkin muistettava että tartunnan voi saada myös esineiden kuten seksilelujen tai sormien välityksellä, mikäli nämä ovat olleet suorassa limakalvoyhteydessä taudin kantajan kanssa.

Tippuri silmässä

Tippuri saattaa tarttua silmään, jos siemennestettä tai emättimen eritettä joutuu silmäkalvolle esim. sormien välityksellä. Oireet ovat tässäkin tapauksessa harvinaisia, mutta silmä saattaa olla arka tai punainen. Tippuri silmässä saattaa myös aiheuttaa sidekalvontulehduksen eli konjunktiviitin. Sidenkalontulehduksen merkkejä ovat silmän punaisuus ja kirvely sekä märkä erite silmästä.

Tippurin oireet peräsuolessa

Jopa 90% peräsuolen tippuritartunnoista on oireettomia. Mahdolliset oireet miehillä ja naisilla ovat samankaltaiset, ja niihin voi kuulua erite, kutina, kipu ja verenvuoto peräsuolesta sekä kivulias ulostaminen. Tippuri tarttuu peräsuoleen yleensä anaaliyhdynnässä, mutta naisilla tartunta on mahdollista myös tapauksissa, jossa bakteereja on kulkeutunut emättimestä peräsuolen alueelle esim. sormien tai vessapaperin mukana.

Tippurin levinneisyys Suomessa

Vuosittain Suomessa todetaan vajaa 300 tippuritartuntaa. Tartuntojen määrä on pysynyt suhteellisen vakiona, joskin lisääntymistä on tapahtunut noin parilla kymmenellä tapauksella viime vuosina. Tippuri on Suomessa erityisesti nuorten aikuisten vaiva – lähes kaksi kolmasosaa kaikista tartunnoista todettiin 20—35-vuotiailla. Tippuri on myös kolme kertaa yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Vaikka suurin osa tippuritartunnoista saadaan kotimaassa, on myös runsas ulkomaanmatkailu lisännyt tartuntatapauksien määrää. Kotimaan jälkeen eniten tippuritartuntoja saadaan Thaimaassa.

Tartunta voidaan todeta luotettavasti tippuritestin avulla

Jos epäilet saaneesi tippuritartunnan, on syytä aina käydä lääkärintarkastuksessa tai tehdä kotitesti. Tippuri näkyy testissä 1-2 viikon kuluttua tartunnan saamisesta.

Tippuritesti lääkärillä

Tippuri voidaan todeta lääkärin vastaanotolla joko virtsanäytteellä tai pumpulitikkunäytteellä. Pumpulitikkunäyte otetaan naisilta kohdunsuulta, kohdunkaulankanavasta tai emättimestä ja miehillä virtsaputkesta. Mahdollisesta tartuntatavasta riippuen näyte voidaan ottaa myös peräaukosta tai suusta.

Tippuritesti kotona

Tippuriepäilyn vahvistamiseksi on olemassa myös kotiin tilattavia tippuritestejä, joiden avulla tippurin oireiden tunnistamisesta voidaan saada varmuus. Testi suoritetaan ottamalla virtsanäyte, joka lähetetään laboratorioon analysoitavaksi. Kun tulos on analysoitu laboratoriossa, lähetetään tilaajalle ilmoitus yleensä sähköpostissa, kirjeitse, tai se on luettavissa verkkopalvelussa noin viikon kuluttua näytteen postittamisesta.

Tippurin hoito

Monien helpotukseksi tippuritartunta voidaan hoitaa antibioottien avulla nopeasti. Hoidon voit tilata vaivattomasti ja luotettavasti myös verkosta.

Koska tippuritartunta on vastuskykyinen useille antibiooteille, tarvitaan sen tehokkaaseen hoitoon yhdistelmälääkitys. Tippurin hoitopakkaus sisältää kahta eri antibioottia, jotka tuhoavat bakteeri-infektion jo yhdellä hoitokerralla. Hoitopakkaus on helppokäyttöinen ja alkaa vaikuttaa välittömästi: pakkaus sisältää neljä tablettia, jotka otetaan kerta-annoksena veden kanssa. Tippuripakkauksen sisältämät antibiootit pysäyttävät tippuribakteerien toiminnan ja leviämisen elimistössä, jonka seurauksena tulehdusta aiheuttavat bakteerit kuolevat.

Euroclinixin verkkoklinikalta voit tilata hoidon tippuriin vaivattomasti ja samalla säästyt myös ylimääräiseltä lääkäri- ja apteekkikäynniltä: tippurin hoitopakkauksen avulla voit hankkiutua epämukavista oireista eroon kotioloissa.

Lisätietoa tippurin hoidosta löydät oheisesta linkistä: Tippurin hoito

Hoitamattoman tippurin seuraukset

Hoitamattomana tippuritartunta saattaa levitä elimistössä ja aiheuttaa vaikeita terveyshaittoja. Naisilla hoitamaton tippuri voi levitä synnytyselimiin ja aiheuttaa sisäsynnyttimien tulehduksen (PID), kohdunulkoisia (ektooppisia) raskauksia sekä lapsettomuutta. Miehillä tippuri saattaa aiheuttaa kivesten tai eturauhasten tulehduksen, joka pienessä osassa tapauksista johtaa lisääntymiskyvyn heikkenemiseen. Pahimmillaan hoitamaton tippuri voi levitä verenkiertoon ja aiheuttaa verenmyrkytyksen.

Tippuri lyhyesti

  • Tippuri on Suomessa melko harvinainen sukupuolitauti; vuosittain tapauksia raportoidaan muutama sata
  • Tippuri tarttuu helposti suojaamattomassa yhdynnässä sekä suuseksissä. Se voi myös levitä sormien välityksellä silmätulehduksesi
  • Tippurin itämisaika on noin 2-10 vuorokautta
  • Yleisimmät tippurin oireet naisilla ovat alavatsan kivut, lisääntynyt valkovuoto, virtsakirvely ja kuukautishäiriöt
  • Yleisimmät tippurin oireet miehillä ovat virtsakirvely, kellertävä vuoto virtsaputkesta sekä kipu tai turvotus kiveksissä
  • Usein tippuri on kuitenkin oireeton tai oireet ovat vain lieviä, etenkin naisilla
  • Oireettomuuden takia taudin voi tartuttaa eteenpäin tahattomasti
  • Hoitamattomana tippuri voi aiheuttaa vaikeita jälkiseuraamuksia
  • Kotitestit ja verkkoklinikalta hankittava antibioottilääkitys ovat tehokas tapa todeta ja hoidattaa tippuri
  • Valitse
    lääkitys

  • Täytä lyhyt
    terveyskysely

  • Lääkäri kirjoittaa
    reseptin

  • Lääkitys lähetetään
    apteekista