Kirjaudu tilillesi
Noretisteroni (engl. norethisterone), joka tunnetaan myös myyntinimillä Primolut N ja Primolut Nor, on Suomen eniten käytetty lääkevalmiste kuukautisten siirtoon. Tämän synteettisen progestiinin avulla kuukautisia voi siirtää eteenpäin helposti ja turvallisesti jopa kaksi viikkoa esimerkiksi lomamatkan tai muun tärkeän tapahtuman ajaksi.
Vaikka valmistetta käytetään pääsääntöisesti kuukautisten siirtoon, sitä voidaan käyttää myös dysmenorrean eli kivuliaiden kuukautisten sekä endometrioosin hoitoon.
Kaikki kolme kuukautisten siirtoon kehitettyä lääkevalmistetta, geneerinen Norethisterone, Primolut N, ja Primolut Nor, sisältävät samaa vaikuttavaa ainetta, noretisteronia.
Noretisteroni on synteettinen versio progestiinista eli keltarauhashormonista, jonka vaikutus perustuu sen luonnollista kuukautiskiertoa muuttavaan vaikutukseen. Vaikuttava aine on sama kuin Mini-Pill-merkkisissä vain progestiinia sisältävissä ehkäisypillereissä.
Elimistön luontaisen keltarauhashormonin tehtävä on säädellä kuukautiskiertoa sekä valmistella kohtua mahdollista raskautta varten kierron eri vaiheissa. Ovulaation jälkeen progesteroni yhdessä estrogeenin kanssa muovaa kohdun limakalvoa siten, että hedelmöityksen tapahtuessa munasolu pääsee kiinnittymään limakalvon pintaan.
Mikäli hedelmöitystä ei tapahdu, elimistön progesteronitaso laskee, mikä aiheuttaa kohdun limakalvon poistumisen kuukautisvuotona. Noretisteronia sisältävien lääkevalmisteiden avulla voidaan säädellä elimistön progesteronitasoa, ja siten estää kuukautisten alkaminen ei-toivottuna ajankohtana.
Noretisteronin käytöllä on useita hyötyjä.
Se on helppokäyttöinen: tabletteja otetaan 3 kappaletta päivässä niin kauan kuin kuukautisten halutaan pysyvän poissa. Valmiste on myös loistava vaihtoehto niille, joilla ei ole käytössä yhdistelmäehkäisyä.
Kuukautisten siirto on kätevää useissa tilanteissa, esimerkiksi urheilutapahtuman, tärkeä tilaisuuden tai lomamatkan aikaan. Se on myös kätevä vaihtoehto silloin, jos olet lähdössä jonnekin, jossa wc-tilojen käyttö on rajoitettua, kuten mökillä tai telttaillessa.
Noretisteroni voi olla hyvä valinta käyttöösi, mikäli:
Noretisteroni on turvallinen vaihtoehto useimmille yli 18-vuotiaille naisille, mutta tarkasta sen turvallisuus käyttöösi lääkäriltäsi aina ennen sen käyttöä.
Keskustele lääkärisi kanssa noretisteronin käytöstä, jos: | Älä käytä noretisteronia, jos: |
---|---|
|
|
Löydät kattavan luettelon valmisteen vasta-aiheista pakkausselosteesta. Lue nämä ohjeet huolellisesti ja noudata aina annettuja käyttöohjeita.
![]() |
Annostus: Noretisteroni 5mg kuukautisten siirtoon Ota yksi tabletti kolme kertaa vuorokaudessa nesteen kera. |
![]() |
Kuurin pituus: Ota tabletteja kolme kertaa päivässä niin kauan kuin haluat vuodon pysyvän poissa. Kuukautiset alkavat 2—3 päivää tablettien käytön lopettamisesta. |
Noretisteronin käyttötapa riippuu siitä, mihin se on määrätty.
Kuukautisten siirtoon käytetään 5mg:n tabletteja, joita otetaan kolme kertaa päivässä enintään 20 päivän ajan. Tablettien otto lopetetaan 3 päivää ennen kuukautisten haluttua alkamista.
Kun noretisteronin käyttö on lopetettu, kuukautiset alkavat normaalisti 3 päivän kuluttua. Jos kuukautiset eivät ala, voit tehdä raskaustestin tai kääntyä lääkärin puoleen.
Jos annos jää välistä, se tulee ottaa heti kun sen muistaa ja seuraava annos tulee ottaa normaalin aikataulun mukaisesti. Älä ota kaksinkertaista annosta unohdetun annoksen korvataksesi. Jos otat valmistetta liikaa, ota yhteyttä lääkäriin tai muuhun terveysalan ammattilaiseen.
Huomioi, että vaikka valmiste sisältää ehkäisypillereiden tavoin progestiinia, ei se ehkäise raskaudelta. On tärkeää, että huolehdit ehkäisystä hoitokuurin aikana sopivaa ei-hormonaalista ehkäisymenetelmää, kuten kondomia tai kuparikierukkaa, käyttämällä.
Jos kärsit vuotohäiriöistä, voit käyttää noretisteronia 3 kertaa päivässä 10 päivän ajan – usein tämä riittää lopettamaan vuodon 1-3 päivän aikana. Ota tabletti säännöllisesti koko 10 päivän hoitojakson ajan, vaikka vuoto loppuisikin ennen tätä. Normaalia kuukautisvuotoa voimakkuudeltaan ja kestoltaan muistuttava tyhjennysvuoto alkaa noin 2–4 päivää hoidon lopettamisen jälkeen.
Kuukautisia edeltäviä oireita, kuten päänsärkyä, alakuloa, sekä rintojen aristusta voidaan lievittää ottamalla 1 tabletti 1-3 kertaa päivässä kierron keltarauhasvaiheen aikana.
Hoito aloitetaan kuukautiskierron ensimmäisen viiden päivän aikana ottamalla yksi tabletti 2 kertaa päivässä. Jos tiputteluvuotoa esiintyy, annosta lisätään 2 tablettiin 2 kertaa päivässä. Jos vuoto lakkaa, voidaan palata alkuperäiseen annostukseen. Hoitoa jatketaan vähintään 4–6 kuukauden ajan. Tyhjennysvuoto alkaa, kun hormonihoito lopetetaan.
Hormonihoitoa voidaan käyttää puuttuvien kuukautisten hoitoon vain niissä tapauksissa, kun raskauden mahdollisuus on varmasti poissuljettu. Ennen noretisteronin käyttöä lääkäri määrää estrogeenia, esimerkiksi 14 päivän ajalle, minkä jälkeen otetaan noretisteronia 1-2 kertaa päivässä 10 päivän ajan. Tyhjennysvuoto alkaa muutaman päivän kuluttua tablettien ottamisen lopettamisesta. Jos elimistön estrogeenituotanto on saatu aktivoitua, voidaan estrogeenin käyttö lopettaa ja kierron mukainen vuoto voidaan yrittää saada alkamaan noretisteronilla.
Kuten kaikki reseptilääkkeet, myös kuukautisten siirtoon tarkoitetut valmisteet voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia. Yleisimmät sivuvaikutukset ovat kuitenkin yleensä lieviä ja häviävät itsestään, kun noretisteronin käyttö lopetetaan. Niillä naisilla, joilla on kokemuksia noretisteronin haittavaikutuksista, ovat oireet paljolti yhdenmukaisia tuoteselosteessa mainittujen sivuvaikutusten kanssa. Osalla naisista seuraavat kuukautiset tulevat myös normaalia runsaampina tai kivuliaampina.
Mahdollisia haittavaikutuksia ovat:
Vakavat haittavaikutukset ovat harvinaisia Primolut-valmisteem käytön aikana, mutta jos sinulla esiintyy turvotusta, hengenahdistusta, näkö- tai puhevaikeuksia tai saat allergisen reaktion, hakeudu välittömästi lääkäriin.
Toisin kuin estrogeenia sisältävien yhdistelmävalmisteiden, oraalisten progestiinivalmisteiden ei nykyään uskota lisäävän veritulppariskiä. Tästä huolimatta noretisteronia sisältäviä valmisteita, kuten Primolut N ja Primolut Noria, ei kuitenkaan suositella käytettäväksi naisilla, joilla on useita riskitekijöitä verisuonitukoksille.
Veritulppariski lisääntyy etenkin tilanteissa, joissa potilas on liikkumattomana pitkiä aikoja, esimerkiksi onnettomuuden tai leikkauksen jälkeen. Riski veritulppiin lisääntyy myös esimerkiksi pitkillä matkoilla, joiden aikana joudut istumaan yli kolme tuntia paikoillasi, joko autossa tai lentokoneessa. Venyttelyllä, jaloittelulla ja tukisukkia käyttämällä voidaan tällöin ehkäistä veritulppien muodostumista.
Noretisteronia sisältävien valmisteiden käyttö voi vaikuttaa muiden lääkkeiden imeytymiseen tai tehoon, joten on tärkeää mainita kaikista käyttämistäsi valmisteista reseptiä hakiessa, mukaan lukien ilman reseptiä saatavista itsehoitolääkkeistä sekä rohdosvalmisteista.
Keskustele lääkärisi kanssa ennen kanssa ennen Noretisteronin käyttöä, jos käytät jotain seuraavista lääkevalmisteista:
Jos käytät hormonaalista yhdistelmäehkäisyä, kuten yhdistelmäehkäisypillereitä tai ehkäisylaastaria (Evra), älä käytä kuukautisten siirtoon tarkoitettuja valmisteita. Voit sen sijaan viivästyttää kuukautisia jättämällä laastarin tai pillerittömän viikon väliin. Jos käytät päivittäin ilman taukoja otettavia pillereitä, voit jättää lumepillerit väliin ja aloittaa hormoneita sisältävien pillereiden seuraavasta liuskasta heti, jotta kuukautisten alkaminen siirtyy.
Minipillereiden käyttö ei sen sijaan ole este noretisteronin käytölle. Niiden käyttäjillä ei kuitenkaan useimmiten esiinny säännöllistä kuukautisvuotoa, joten kuukautisten siirtoon tarkoitettujen valmisteiden käyttö ei välttämättä onnistu.
Noretisteronin tilaaminen verkosta on helppoa ja turvallista: euroClinixin palveluun sisältyy verkossa suoritettava lääkärin konsultaatio, jonka aikana pyydämme sinua vastaamaan muutamaan terveyttäsi koskevaan kysymykseen. Antamiesi terveystietojen perusteella rekisteröity lääkärimme varmistaa, että lääke on sinulle turvallinen, ja kirjoittaa siihen reseptin. Valmiste lähetetään suoraan kotiovellesi UPS:n express-kuljetuksena.
Virallinen nimi | Noretisteroni (Norethisterone) |
Lääkeaineen muita kauppanimiä | Primolut N, Primolut Nor |
Aktiivinen ainesosa | Noretisteroni |
Valmistaja | Wockhardt |
Anto | Suun kautta |
Lääkkeen muoto | Tabletti |
Annos | 5mg |
Käyttötarkoitus | Yli 18-vuotiaille naisille, jotka haluavat siirtää kuukautisiaan. |
Käyttöohje | Ota tabletti kolme kertaa päivässä. Hoito aloitetaan 3 päivää ennen kuukautisten odotettua alkamispäivää ja jatketaan korkeintaan 2 viikkoa. |
Lääkkeen saatavuus | Reseptillä |
Trustpilot arvosana | 4.8/5 |
Trustpilot arviot | 115 |
Saatavuus | Tilapäisesti loppu |
Kuvaus | Noretisteroni on hormonaalinen hoito, jonka avulla kuukautisia voidaan siirtää jopa 10 päivällä. |
Lääkeryhmä | Progesteronit |
Alkoholi | Ei vaikutusta |
Imetyksen aikana | Ei suositella, keskustele vaihtoehdoista lääkärisi kanssa. |
Raskaana ollessa | Ei suositella, keskustele vaihtoehdoista lääkärisi kanssa. |
Miten kuukautisia voi siirtää?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista