Kirjaudu tilillesi
Atkinsin dieetti on viime vuosina suurta suosiota ja näkyvyyttä saanut dieetti, jolla tavoitellaan painonpudotusta ja pyritään painonhallintaan. Dieetissä seurataan tarkkoja ohjeita ruokavalion suhteen, sillä kilojen kariseminen perustuu hiilihydraattipitoisten ruokien vähentämiseen ja hiilihydraattitasapainon löytämiseen. Atkinsin dieetissä on eri vaiheita, jotka vaikuttavat siihen, mitä milloinkin saa syödä.
Atkinsin dieetti on nimetty kehittäjänsä, yhdysvaltalaisen lääketieteen tohtorin Robert Atkinsin mukaan: koska tohtori Atkins kehitti dieetin omien kokemuksiensa innoittamana jo 1970-luvulla, ei kyseessä suinkaan ole uusi keino laihtua. Pitkistä perinteistään huolimatta Atkinsin dieetti on säilynyt laihduttajien suosiossa uudempien trendidieettien ohella, ja 2000-luvun painonhallinnan muoti-ilmiöt kuten karppaus ovat suorastaan lisänneet Atkinsin dieetin puolestapuhujien määrää. Mutta onko painonpudotus Atkinsin opeilla kuitenkaan "paras" tapa laihtua?
Atkinsin dieetti perustuu vähäiseen hiilihydraattien saantiin. Muiden ravintoaineiden nauttimista ei ole rajoitettu, vaan ruokalistalla on paljon proteiini- ja rasvapitoisia ruokia. Dieettiä noudattavien ei siten tarvitse laskea kaloreita tai punnita ruoan määrää: sallittuja ruoka-aineita saa syödä niin paljon kuin haluaa ja tarvitsee tullakseen kylläiseksi. Atkinsin dieetissä ei tarvitse potea jatkuvaa näläntunnetta, joka on monille nopeaan laihdutukseen tarkoitetuille dieeteille ominaista. Tämä varmasti vaikuttaa positiivisesti monen laihduttajan kokemukseen dieetistä. Atkinsin dieetti lupaa, että sallittuja ruoka-aineita nauttimalla paino saadaan laskemaan ihannetasolle. Jotta painonmuutoksesta tulisi pysyvä, täytyy dieetin ruokalistaa kuitenkin noudattaa myös ihannepainon saavuttamisen jälkeen, jotta ruokailutottumusten muutoksesta muodostuu elämäntapa. Dieetti varoittaa kilojen muutoin tulevan helposti takaisin.
Atkinsin dieetti jakautuu neljään vaiheeseen, joihin jokaiseen on omat ohjeensa. Eri vaiheissa saa syödä eri määrän hiilihydraatteja. Sallitut ruoat ovat samat, mutta hiilihydraattipitoisten ruokien määrään täytyy kiinnittää huomiota. Atkinsin dieetin ohjeita on hyvä seurata tarkasti, jotta painonpudotus on hallittua ja saadaan parhaat tulokset.
Ylipaino ja lihavuus koskettavat monia suomalaisia, sillä yli puolet suomalaisista aikuisista on ylipainoisia ja lihaviakin on runsas viidennes. Painoindeksin (BMI) ollessa yli 27, on kyse huomattavasta ylipainosta. Tällöin painonpudotukseen ja -hallintaan on tärkeää kiinnittää huomiota, sillä ylipaino kuormittaa tutkitusti elimistöä ja lisää monien sairauksien riskiä. Ylipainoon liittyy usein sydämen ja verisuonten, vatsan alueen, hengityselinten sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. Lihavuus lyhentää myös odotettavissa olevaa elinikää. Ylipainon torjunta on siten tärkeää sekä fyysisen hyvinvointisi että oman elämänlaatusi kannalta, ja suurin painonhallintaan vaikuttava tekijä on päivittäinen ruokavaliosi. Jokaisen painonsa kanssa kamppailevan onkin syytä tarkistaa ruokalistansa ja etsiä ohjeita terveellisempään syömiseen – mutta ovatko Atkinsin ruokavalion mukaiset opit avain keveämpään elämään, vai onko kyseessä vain yksi toimimaton laihdutusvillitys muiden joukossa?
Ylipaino on monelle ihmiselle jatkuva ongelma, johon etsitään kuumeisesti ratkaisua. Painonpudotusta tavoittelee myös moni mies ja nainen, jolla ei varsinaisesti ole ylipainoa. Ihmiset kiinnostuvat helposti erilaisista dieeteistä, joilla luvataan nopeita ja tehokkaita tuloksia. Internetistä on helppo löytää muiden ihmisten kokemuksia dieeteistä ja ohjeita niiden noudattamiseen. Myös eri dieetteihin liittyviä ruokaohjeita on tarjolla runsaasti.
Atkinsin dieetissä on samanlainen ongelma kuin muissakin dieeteissä: dieeteillä saadaan harvoin aikaan pysyviä muutoksia ruokavalioon. Vaikka Atkinsin dieetin puolestapuhujat väittävätkin dieetin olevan tehokas keino laihtua, ja monilla on kokemuksia painon putoamisesta, ei pelkkään ruokavalion radikaaliin muutokseen perustuva dieetti välttämättä suinkaan tarjoa oikotietä onneen: dieetin päättyessä paino nimittäin palaa helposti takaisin entisiin lukemiin.
Monet dieetit ja laihdutuskuurit ovat usein niin radikaaleja, ettei niiden vaatimaa ruokalistaa joko jakseta tai pystytä noudattamaan muutamaa päivää tai viikkoa pitempään. Pitkäkestoiseen painonhallintaan tähtäävä painonpudotus tulisikin tämän vuoksi tehdä niin, että saat kokonaisvaltainen muutoksen aikaan omissa elintavoissasi: ruokavalio yhdessä liikunnan kanssa ovat olennaisia osia painonhallinnassa. Jos oma ruokavalio ja liikuntatottumukset ovat pielessä, täytyisi muutokset niihin tehdä askel askeleelta, jotta muutokset todella jäisivät osaksi arkirutiineitasi.
Atkinsin dieetissä monille ongelmaksi muodostuu juuri ylläpitovaihe, joka dieetin oppien mukaan tulisi ottaa osaksi päivittäistä elämää myös dieetin päättymisen jälkeen. Monella on kokemuksia siitä, että Atkinsin dieetin avulla kilot ovat karisseet aluksi, mutta tulleet salakavalasti takaisin, kun laihduttaja on pikkuhiljaa palannut vanhaan ruokavalioonsa.
Painonpudotusta suunnitellessasi olisikin hyvä miettiä, miten saavutat painotavoitteesi järkevästi ja sillä tavalla, että dieetin loppumisen jälkeen et löydä itseäsi jälleen lähtötilanteesta. Painon jojoilu ylös alas ei ole koskaan hyvä vaihtoehto. Terveellisessä painonhallinnassa ei useinkaan ole kyse siitä, että jotkut ruoat ovat sallittuja ja toiset täysin kiellettyjä, vaan kokonaisuus ratkaisee. Painonhallintaan on lisäksi saatavilla myös ylimääräisiä apuja ruokavalion ja monipuolisen liikunnan tueksi.
Vaikka erilaiset muotiruokavaliot tulevat ja menevät, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat edelleen avainasemassa menestyksekkäässä painonpudotuksessa. Näiden vaikutusta tehostamaan voidaan joskus käyttää myös painonpudotuksen avuksi kehitettyä laihdutusvalmistetta. Ainoa tällä hetkellä reseptillä myytävä laihdutuslääke, jonka teho on kliinisesti todistettu, on nimeltään Xenical. Xenical on tuote, jota käytetään vähärasvaisen ruokavalion tukena tehostamaan painonpudotusta, sillä se sitoo osan ruoan rasvasta siten, että rasva ei pääse imeytymään elimistöön.
Ruotsalainen tutkimus on osoittanut, että Xenicalin vaikuttava aine orlistaatti auttaa potilaita sekä pudottamaan painoa että pysymään tavoitepainossaan paremmin. Tutkimuksessa vertailtiin keskenään ruokavalion avulla laihduttavia ja ruokavalion sekä orlistaatin avulla laihduttavia. Orlistaattia käyttäneet potilaat pystyivät laihtumaan enemmän ja pysymään hoikkina pitempään verrokkiryhmään nähden. Xenical voi siis huomattavasti tehostaa laihtumista oikeaan ruokavalioon ja liikuntaan yhdistettynä.
Saxendan tulokset: odotukset vs. todellisuus
Arvioinut Dr. Caroline FontanaSaxendan haittavaikutusten hallinta
Arvioinut Dr. Caroline FontanaMysimban haittavaikutukset ja niiden lievitys
Arvioinut Dr. Caroline FontanaWegovy: Miten hyvin se toimii ja kuinka nopeasti?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaTietoa Wegovy-lääkkeen haittavaikutuksista
Arvioinut Dr. Caroline FontanaValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista