Kirjaudu tilillesi
Zyban, jonka vaikuttavana aineena toimii bupropioni, on lääkehoito tupakoinnin lopettamisen tueksi. Zyban-kuurin avulla voidaan hillitä nikotiinin vieroitusoireiden aiheuttamaa ärtyneisyyttä, tupakanhimoa, mielialanvaihteluita ja päänsärkyä.
Bupropionia käytetään myös masennuksen, tarkkaavaisuushäiriön (ADHD:n) ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa. Suomessa bupropioni tunnetaan masennuslääkkeenä myös myyntinimellä Voxra. Bupropioni on lisäksi painonpudotuksessa käytetyn lääkehoito Mysimban toinen vaikuttavista aineista. Myyntinimellä Zyban bupropionia on saatavilla ainoastaan tupakasta vieroittumisen avuksi.
Kaikki tietävät, kuinka koukuttavaa nikotiini on. Nikotiini aktivoi dopamiinin tuotantoa aivoissa. Dopamiini on hormoni, jota muodostuu luonnostaan mielihyvää ja onnistumisen tunteita aiheuttavissa tilanteissa, kuten esimerkiksi vaikean työtehtävän suorittamisen, juoksulenkin tai musiikin kuuntelun yhteydessä. Nikotiinin vaikutus toimii samalla periaatteella, saaden aivot uskomaan tupakoinnin hyödyllisyyteen. Dopamiinin tuotantoa edesauttava vaikutus on syy sille, miksi tupakka on niin koukuttavaa ja miksi tämän haitallisen tavan lopettaminen on niin vaikeaa.
Tupakoinnin lopettanut kärsii siis aluksi dopamiinin määrän vähenemisestä ja tämä on myös syypää vieroitusoireiden ilmenemiseen. Tupakanhimo on pahimmillaan aluksi, kun keho himoitsee dopamiinipiikkiä.
Bupropionin teho tupakasta eroon pääsemisessä todettiin ensimmäistä kertaa sattumalta masennuksesta kärsivillä potilailla. Kun potilaat käyttivät samaa vaikuttavaa ainesosaa, bupropionihydrokloridia sisältävää lääkitystä, heidän halunsa tupakoida ja poltettujen savukkeiden määrän huomattiin pienentyneen.
Masennuksen hoidossa bupropionin uskotaan edesauttavan dopamiinin vapautumista – tupakoivilla tämä vaikutus vähentää nikotiinin tarvetta. Pohjimmiltaan Zyban toimii tupakan korvikkeena, mutta matalammalla intensiteetillä, mikä helpottaa pysyvästi lopettamista. Samaan tapaan toimii toinen valikoimastamme löytyvä lääke Champix, jonka vaikuttava aine on varenikliini. Myös Champix jäljittelee nikotiinin vaikutuksia, tehden lopettamisesta helpompaa. Voit lukea lisää näiden kahden valmisteen eroavaisuuksista täältä.
Lääkkeen käyttö aloitetaan kaksi viikkoa ennen tupakoinnin varsinaista lopetusta. Annostuksen määrä riippuu siitä, kuinka monta viikkoa Zyban on ollut käytössä: ensimmäisen viikon kolme ensimmäistä päivää otetaan yksi 150 mg depottabletti päivässä. Seuraavien kolmen päivän ajan otetaan kaksi tablettia päivässä: tabletit tulee ottaa 8 tunnin välein toisistaan. Kahden päivittäisen tabletin ottoa jatketaan 7.päivästä eteenpäin. Toisella viikolla tupakointi lopetetaan. Kolmannesta viikosta eteenpäin jatketaan kahden tabletin ottoa päivittäin. Jos 7.viikon kohdalla tupakanhimo on edelleen vahva tai tupakointia ei ole kyetty lopettamaan, lääkärin konsultointi on paikallaan. Voi olla, että lopettamisen onnistumiseksi tarvitaan tällöin jokin toinen valmiste.
Vaikka nikotiiniriippuvuuden tuntisi jo hellittäneen hoidon aikana, älä lopeta Zybanin käyttöä kesken. Riskinä on tupakanhimon tunteen palaaminen.
Älä koskaan ylitä määrättyä annostusta, siinäkään tapauksessa jos aiempi annos on jäänyt ottamatta. Ota seuraava annos normaaliin tapaan. Zybanin liikakäyttö ei lisää sen tehoa, vaan nostaa sen sijaan vakavien haittavaikutusten esiintymisen riskiä.
Uuden lääkkeen käyttöä aloittaessa tulee aina seurata terveysalan ammattilaisen ohjeita. Tarkemmat ohjeet löytyvät myös valmisteen pakkausselosteesta.
Lääkkeiden käytöllä on aina sivuvaikutusten riski. Kaikilla haittavaikutuksia ei ilmene, mutta niihin kannattaa olla varautunut. Sivuoireista, joita ei ole mainittu pakkausselosteessa, tulee aina raportoida lääkärille.
Zybanin yleisimpiin raportoituihin haittavaikutuksiin lukeutuvat: | |
---|---|
|
|
Yksi Zybanin mahdollisista vakavista haittavaikutuksista on masennus. Jos mielialasi on jatkuvasti matala tai sinulla esiintyy masentavia tai itsetuhoisia ajatuksia, ota yhteyttä lääkäriisi mahdollisimman pian.
Tunnista myös allergisen reaktion oireet: näitä ovat ihoreaktiot, hengitysvaikeudet ja kasvojen sekä suun alueen turpoaminen. Mainitse aina olemassa olevista allergioista lääkärille ennen valmisteen käytön aloitusta. Kun tilaat euroClinixiltä, voit tehdä tämän verkkokonsultaatiota täyttäessäsi.
Olemassa olevat sairaudet tai tiettyjen lääkkeiden käyttö voivat olla esteenä Zybanin käytölle. Jos jokin alla listatuista tekijöistä pitää paikkansa kohdallasi, suosittelemme konsultoimaan lääkäriä toisen, paremmin käyttöösi soveltuvan valmisteen löytämiseksi.
Zybania ei tule ottaa määrättyä annosta enempää – tällä ei ole vaikutusta valmisteen tehokkuuteen.
Esimerkiksi pään alueen vamma, alkoholin liikakäyttö tai stimulanttien ja insuliinin käyttö voivat nostaa kouristuskohtausten ilmenemisen riskiä tätä lääkettä käytettäessä. Näistä seikoista tulee aina mainita lääkärille.
Koska kyseessä on myös masennuksen hoitoon käytetty lääke, Zyban voi vaikuttaa mielialaan. Mahdollisista mielialan muutoksista on tärkeää kertoa lääkärille.
Raskaana olevien, imettävien tai raskautta suunnittelevien tulee keskustella hoitovaihtoehdoista lääkärin kanssa ennen Zyban-kuurin aloittamista.
euroClinix tarjoaa hienovaraisen ja helpon tavan hoitaa lääkärillä asiointi netissä. Suorita verkkokonsultaatiomme ja tilaa tarvitsemasi lääke kätevästi verkkoapteekistamme.
Vastaa ensin verkkokonsultaatiomme sisältämiin kysymyksiin terveyteesi ja tupakointiin liittyen. Reseptipyyntösi lähetetään eteenpäin, kun olet vastannut kaikkiin kysymyksiin. Lääkärimme läpikäy vastauksesi ja jos reseptin kirjoittamiselle ei ilmene mitään esteitä, tilaus hyväksytään ja tuotteet lähetetään eteenpäin yhteistyöapteekistamme UPS:n express-kuljetuksena. Sekä konsultaatio, resepti että toimituskulut sisältyvät aina tuotteen hintaan.
Koska Zyban on reseptilääke, sitä ei ole mahdollista ostaa apteekista ilman reseptiä. Palvelut, jotka myyvät tuotetta ilman reseptia eivät siis toimi laillisesti. euroClinixin verkkoklinikan kautta on kuitenkin mahdollista suorittaa virtuaalinen lääkärin konsultointi omalta tietokoneeltasi, jolloin olemassa olevaa reseptiä ei vaadita etukäteen.
Virallinen nimi | Zyban |
Aktiivinen ainesosa | Bupropionihydrokloridi |
Valmistaja | GlaxoSmithKline (GSK) |
Trustpilot arvosana | 5/5 |
Trustpilot arviot | 5 |
Saatavuus | Tilapäisesti loppu |
Kuvaus | Zyban on dopamiinin ja noradrenaalin aineenvaihduntaan vaikuttava lääke tupakoinnin lopettamisen avuksi |
Anto | Suun kautta |
Lääkkeen muoto | Depottabletti |
Annos | 150 mg (hitaasti vapautuva) |
Käyttötarkoitus | Tupakoinnin lopettamisen tukemiseen yli 18-vuotiaille |
Lääkkeen saatavuus | Reseptillä |
Käyttöohje | Yksi 150 mg tabletti kerran päivässä ensimmäisten kolmen päivän ajan, sen jälkeen kaksi tablettia päivässä kuurin loppuun asti |
Lääkeryhmä | Noradrenaliinin ja dopamiinin takaisinoton estäjät (NDRI) |
Alkoholin käyttö | Ei suositella |
Imetyksen aikana | Ei suositella, keskustele vaihtoehdoista lääkärin kanssa |
Raskaana ollessa | Ei suositella, keskustele vaihtoehdoista lääkärin kanssa |
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista