Kirjaudu tilillesi
Ruusufinni eli rosacea on pitkäkestoinen ihosairaus, joka aiheuttaa laajalle leviävää kasvojen punoitusta. Punoitus aiheutuu kasvojen verisuonten yliaktiivisesta verenkierrosta.
Tyypillisissä tapauksissa punaisia näppyjä ja katkeilleita verisuonia ihon pinnalla esiintyy kausiluontoisesti. Vaikeimmissa tapauksissa oireet kuitenkin jatkuvat vuoden ympäri ja iho saattaa paksuuntua iän myötä.
Parannuskeinoa ei ole olemassa, mutta oireita voidaan helpottaa. Hoitomuotoja erilaisten oireiden helpottamiseksi on lukuisia, ja olemme listanneet alle näitä ruusufinnin hoitoon olemassa olevia menetelmiä, aina voiteista kryoterapiaan.
Ensisijainen hoitomuoto ruusufinnin oireisiin on reseptihoito. Näitä saatetaan tarvita pitkäaikaiseen käyttöön tai oireiden uusiutuessa lyhytaikaiseen käyttöön.
Vain reseptillä saatavilla olevat lääkkeet voi saada joko lääkärin tai ihotauteihin erikoistuneen ammattilaisen (dermatologi) kautta. Joitakin ruusufinnin hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä on tilattavissa myös netistä euroClinixiltä.
Reseptimuotoisia hoitoja ruusufinniin on olemassa kahdenlaisia: ulkoisesti käytettäviä ja tablettimuotoisia.
Ulkoisesti käytettäviä lääkevoiteita on useita. Ne on tarkoitettu näppylöiden, punaisuuden ja tulehduksen hoitoon.
Yleisimpiin reseptillä määrättäviin voiteisiin lukeutuvat:
Näitä hoitovalmisteita tulee levittää kerran tai kahdesti päivässä. Käytä hellävaraista puhdistusainetta ja levitä ruusufinniä hoitava valmiste ennen mitään muita tuotteita tai meikkiä.
Lääkäri arvioi sen, mikä paikallishoito soveltuu ruusufinnin hoitoon parhaiten juuri omalla kohdallasi.
Suun kautta otettavat antibiootit toimivat vähentämällä tiettyjen bakteerien kasvua. Niillä voidaan hoitaa monia erilaisia tulehduksia, mukaan lukien ihosairauksia.
Ruusufinni on näistä yksi. Ihon bakteerit voivat aiheuttaa punaisuutta, näppylöitä ja ruusufinnille tyypillistä tulehtuneisuutta. Antibiootit kohdistuvat näihin bakteereihin, mikä vähentää oireilua.
Ruusufinniin käytettäviä antibiootteja ovat:
Näitä lääkkeitä voidaan käyttää lyhyt- tai pitkäaikaisesti lääkärin tai dermatologin antamasta ohjeistuksesta riippuen.
Vaikeahoitoisemman ruusufinnin hoitoon on olemassa erilaisia toimenpiteitä. Ne ovat kuitenkin tyypillisesti saatavilla vain yksityisen terveydenhuollon kautta.
IPL-hoito on suosituin ja tunnetuin ruusufinnin hoitomenetelmä. Se on hellävarainen valoimpulssihoito, joka on todettu turvalliseksi ja tehokkaaksi ruusufinnin oireisiin. Tutkimuksissa sen on havaittu vähentävän pintaverisuonia 50,70 % ja punoitusta 20 %. Toimenpide voidaan tehdä klinikalla tai kotona pientä IPL-laitetta käyttäen 3-4 viikon välein.
IPL tulee sanoista ‘intense pulsed light’. Nimensä mukaisesti se on valoimpulssia hyödyntävä hoitomuoto. Sillä voidaan hoitaa ruusufinnin lisäksi auringosta aiheutuneita ihovaurioita, ryppyjä, syntymämerkkejä ja näppylöitä.
IPL-hoito käyttää kontrolloituja valon aallonpituuksia katkenneiden pintaverisuonten hävittämiseen sekä kasvojen laajentuneiden suonten häivyttämiseen. Tämä tapahtuu kun lämpötila kasvojen pintaverisuonten proteiineissa kohoaa. Tämä parantaa ihon ulkonäköä, vähentää punoitusta ja rauhoittaa ihoärsytystä.
Ihon kunto saattaa pahentua hoidon jälkeen ennen kuin se paranee. 3-6 viikon jälkeen oireiden voidaan kuitenkin havaita parantuneen merkittävästi.
Toinen saatavilla oleva toimenpide ruusufinniin on diatermia eli lämpöneulaus. Siinä heikko sähkövirta johdetaan ihoon ohutta neulaa käyttäen.
Sähkövirta saa laajentuneet verisuonet hyytymään, kutistumaan ja lopulta katoamaan. Tämä vähentää ihon punaisuutta ja näppylöitä vähäisillä riskeillä. Hoidetuille alueille voi muodostua rupia, mutta ne paranevat muutaman päivän sisällä.
Yllättävämpi hoitomuoto ruusufinniin on cryo-käsittely eli kylmähoito. Siinä käytetään nestemäistä typpeä tulehtuneisuuden ja ruusufinnin oireiden lievittämiseen. Cryo-kylmähoidolla voidaan hoitaa myös varsiluomia, syyliä ja maksaläiskiä.
Dermatologi käsittelee oireilevia ihoalueita muutaman sekunnin ajan. Hoitokäyntejä tarvitaan 3-6 viikon välein. Tutkimukset ovat osoittaneet, että merkittäviä parannuksia voidaan havaita jo 10 viikon jälkeen.
Rinofyyma on ruusufinnin komplikaatio, jota esiintyy useimmiten silloin, kun tauti on hoitamaton. Se saa nenän alueen ihon paksuuntumaan ja talirauhaset laajentumaan, mikä tekee nenästä pyöreän, kuhmuraisen ja perunamaisen näköisen.
Laserhoito voi pienentää nenää ja ehkäistä sen kasvun uudelleen. Olemassa on myös erikoistuneempi hoitomenetelmä, ihon hionta. Siinä ihon pintasolukkoa poistetaan, mikä tekee ihosta pehmeämmän ja kirkkaamman kun iho uusiutuu.
Kyseessä on ei-invasiivinen hoito, jonka komplikaatioiden mahdollisuus on pieni. Iho voi kuitenkin tuntua herkältä paranemisprosessin aikana.
Moni ei tiedä, että ruusufinni voi esiintyä myös silmissä, jolloin puhutaan nimenomaan okulaarisesta rosaceasta. Se voi aiheuttaa muun muassa seuraavia oireita:
Monia silmätippoja saa itsehoitotuotteina. Kosteuttavat tipat voivat auttaa kuivuuden ja ärsytyksen hoidossa. Lääkäri voi myös määrätä steroideja sisältäviä silmätippoja oireiden uusiutuessa toistuvasti.
Silmäluomien putsaamisesta voi olla myös hyötyä. Tähän voi käyttää lämmintä vettä tai silmätulehduksiin tarkoitettua puhdistusainetta.
Ilman reseptiä olevia tuotteita on olemassa monia. Ne sisältävät hellävaraisia ainesosia ja niitä mainostetaan usein punoitusta lievittävinä tuotteina.
Ainesosia, joita kannattaa suosia:
Atselaiinihappoa on myös saatavilla itsehoitotuotteina miedommalla vahvuudella.
Monissa tuotteissa on myös UV-suoja. Toisissa voi olla vihertävä sävy ihon punaisuuden neutraloimiseksi.
Akne ja ruusufinni ovat erilaisia ihotauteja. Kummatkin kuitenkin aiheuttavat näppylöitä, punaisuutta sekä tulehdusta.
Suun kautta otettavat antibiootit, kuten doksisykliini ja tetrasykliini, soveltuvat sekä aknen että ruusufinnin oireiden hoitoon. Ne toimivat parhaiten ruusufinniin silloin, kun se aiheuttaa näppylöitä.
Mutta entä nimenomaan aknen hoitotuotteet? Tutkimukset ovat osoittaneet, että tietyt akneen hoitoon käytetyt valmisteet, kuten adapaleeni-geeli (Differin) ja isotretinoiini (Roaccutan) toimivat hyvin myös ruusufinniin.
Näitä tuotteita ei kuitenkaan ole virallisesti hyväksytty ruusufinnin hoitoon. Älä käytä kyseisiä valmisteita hoitaaksesi ruusufinniä, ellei lääkäri ole nimenomaan näin määrännyt.
Vaikka ruusufinniä ei voida parantaa, on monia keinoja helpottaa sen aiheuttamia oireita.
Jotta ruusufinnin saa pidettyä kurissa, on tärkeää oppia tuntemaan oma ihonsa ja tunnistaa tekijät, jotka huonontavat sen kuntoa. Jos kylmän sään huomaa esimerkiksi pahentavan ihoa, kannattaa pukeutua lämpimästi ja suojata kasvot hyvin.
Tärkein ihonhoitoon kuuluvista rutiineista on auringolta suojautuminen. Auringonvalo on yksi yleisimmistä ruusufinnin laukaisevista syistä. Liiallinen altistuminen auringolle voi myös saada aikaan pysyviä ihovaurioita.
Käytä vähintään kertoimen 30 sisältävää aurinkorasvaa päivittäin, myös silloin kun ulkona ei ole aurinkoista. Säätiedotuksissa kerrotaan yleensä UV-säteilyn voimakkuus, mistä tiedät milloin kannattaa käyttää suurempaa kertoimen rasvaa.
Ruusufinniä hoitavien tuotteiden lisäksi on tärkeää noudattaa yksinkertaista, mutta säännöllistä ihonhoitorutiinia.
Vältä valmisteita, joissa on voimakkaita kemikaaleja tai jotka ovat voimakkaasti hajustettuja, sillä ne voivat pahentaa ruusufinnin oireita.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista