Kirjaudu tilillesi
Suomen yleisin sukupuolitauti, klamydia, on tautina erityisen salakavala: tartunta on usein vaikea tunnistaa, sillä klamydia saattaa olla varsin vähäoireinen tai jopa täysin oireeton. Mikäli oireita esiintyy, voi niiden kirjo olla suuri ja myös voimakkuus vaihdella tapauskohtaisesti. Hoitamaton klamydia (myös oireeton) voi kuitenkin aiheuttaa monenlaisia jälkiseuraamuksia ja johtaa vakavimmillaan jopa lapsettomuuteen. Klamydian oireiden tunnistaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on tärkeää, jotta saat tarvitsemasi hoidon mahdollisimman nopeasti.
Tältä sivulta löydät tietoa klamydian oireista ja niiden tunnistamisesta. Jos olet ollut epäonninen ja saanut klamydiatartunnan, on tärkeää että aloitat asianmukaisen klamydialääkityksen niin pian kuin mahdollista. euroClinix myy klamydialääkkeistä esimerkiksi Azithromyciniä.
Mikäli epäilet saaneesi klamydiatartunnan, tutkimuksiin kannattaa hakeutua mahdollisimman nopeasti. Klamydiaa hoidetaan antibiooteilla. Klamydia-antibiootit eroavat toisistaan paitsi vaikuttavan ainesosansa myös hoitojakson pituutensa perusteella: lyhymmät hoidot ovat kerta-annoksena otettavat Azithromycin ja Zithromax, jotka vahvan annostuksensa ansiosta hoitavat klamydiatulehduksen nopeasti ja tehokkaasti. Saatavilla on myös Doximycin, joka on hoitona pitkäkestoisempi (7 vuorokautta) mutta saattaa soveltua sinulle paremmin mikäli elimistösi reagoi voimakkaasti vahvempiin lääkeannoksiin. Antibiootista riippumatta hoitotulos on yleensä erittäin hyvä, ja klamydiabakteeri saadaan poistumaan elimistöstä kokonaan.
Ensimmäisen hoitoviikon ajan on tärkeää pidättäytyä seksistä, jotta riski tartunnan siirtymisestä kumppanille voidaan minimoida. On erittäin suositeltavaa, että käytät kondomia yhdyntöjen aikana, kunnes lääkekuuri on kokonaan ohi. Noin neljän viikon kuluttua lääkityksen aloittamisesta on suositeltavaa, että käyt uudestaan klamydiatesteissä varmistamassa, että infektio on parantunut kokonaan.
Klamydian hoidon onnistumiseksi on tärkeää, että myös partnerisi hoidetaan samanaikaisesti, mikäli tartunta on siirtynyt myös hänelle. Klamydiatesti on tässäkin tapauksessa paras ja varmin tapa varmistua mahdollisesta tartunnasta. Myös mahdollisille edellisille partnereille tulee ilmoittaa klamydiatartunnan riskistä, sillä oireeton klamydia on muuten erittäin vaikea huomata.
Halutessasi voit lukea lisää klamydian hoidosta.
Klamydiatartunta on naisilla huomattavasti miehiä useammin oireeton: noin 90%:lla tartunnan saaneista naisista klamydian oireita ei ilmene lainkaan, ja juuri vähäoireisuuden vuoksi taudin havaitseminen voi olla vaikeaa. Tavallisin ilmenemismuoto naisilla on kohdunkaulan tulehdus eli servisiitti, joka on yleensä oireeton. Kuitenkin myös oireettomana klamydia voi aiheuttaa vakavia jälkiseuraamuksia ja tarttua helposti omalle kumppanille.
Mahdolliset klamydian oireet alkavat yleensä vähitellen, mikä tekee tartunnan itämisajan arvioinnin hankalaksi.
Klamydian oireiden tunnistaminen ja hoitoon hakeutuminen on erityisen tärkeää raskauden aikana, sillä tartunta altistaa sekä odottavan äidin että sikiön useille erilaisille riskeille. Raskauden aikana saatu klamydiainfektio voi johtaa esimerkiksi keskenmenoon, ennenaikaiseen lapsivedenmenoon, lapsen syntymiseen keskosena tai lapsivuodeinfektioon.
Raskaana oleva nainen voi myös tartuttaa klamydian vastasyntyneeseen vauvaan synnytyksen yhteydessä: tällöin klamydian oireet lapsella voivat ilmetä esimerkiksi keuhkokuumeena tai silmätulehduksena.
Miehistä vain noin puolet saavat klamydiasta oireita, mikä edistää osaltaan tartuntojen leviämistä. Oireiden ilmetessä ne muistuttavat tyypillisesti virtsaputkentulehdusta eli uretriittia. Joskus ainoa oire voi olla samean eritteen kertyminen virtsaputkeen, tai lievä arkuus virtsaamisen aikana.
Klamydiatartuntaa voi sukuelinten lisäksi esiintyä myös nielussa, silmissä, nivelissä tai peräsuolessa.
Klamydia suussa: Klamydia esiintyy muita sukupuolitauteja harvemmin suussa tai nielussa, mutta tartunnan riski on olemassa erityisesti suuseksin jälkeen. Suun, nielun tai kurkun alueelle levitessään klamydian oireita voivat olla kurkkukipu, nielun punoitus tai imusolmukkeiden turpoaminen. Tartunta saattaa kuitenkin olla myös oireeton.
Klamydia peräsuolessa: Klamydiatartunta voi levitä peräsuoleen anaaliseksin välityksellä. Nielutartunnan tavoin peräsuolen klamydia on yleensä oireeton, mutta toisinaan tulehdusoireita voi ilmetä myös peräsuolen alueella esimerkiksi peräsuolen kirvelynä. Tällöin tauti voidaan varmentaa peräsuolesta otettavalla tikkunäytteellä.
Klamydia silmässä: Klamydiabakteeri voi levitä käsien välityksellä myös silmään, jolloin sen aiheuttamat oireet ovat silmätulehduksen kaltaisia kuten silmien punoitusta ja rähmimistä. Klamydia voi aiheuttaa tällöin myös silmän sidekalvon tulehduksen. Silmään levinnyt klamydia eli traukooma on myös yksi maailman yleisimmistä sokeutumiseen johtavista sairauksista.
Klamydia tarttuu varsin salakavalasti, sillä useat oireettomat potilaat eivät tiedä sairastavansa tautia, ja levittävät sitä tietämättään. Ulkomaanmatkojen sijaan klamydiatartunnat saadaankin yleensä Suomesta.
Klamydian tarttuvuus on suuri: suojaamaton sukupuoliyhteys ei ole ainoa keino tartuttaa tai saada tartuntaa, vaan klamydia voi siirtyä henkilöltä toiselle myös suuseksin ja muiden limakalvokontaktien kautta. Vuosittain tavataan myös tartuntoja, joissa klamydiabakteeri on levinnyt käsistä silmiin: jos klamydiabakteeria sisältävää eritettä on sormissa, tauti tarttuu helposti myös käsien välityksellä. Lisäksi niveliin levinneitä tartuntoja tavataan vuosittain: tällöin klamydiatartunta aiheuttaa tyypillisesti niveltulehduksen, jonka ensioireita ovat nivelten turvotus, kuumotus, punoitus ja kipu.
Itämisaika klamydiatartunnasta mahdollisten ensioireiden ilmestymiseen on pitkä, tyypillisesti noin 1-3 viikkoa. Klamydia saattaa kuitenkin tarttua henkilöltä toiselle jo taudin itämisjakson aikana. Lisäksi infektio saattaa olla oireeton jopa vuosia, jonka jälkeen oireet alkavat vähitellen tai tartunta havaitaan muun terveystutkimuksen yhteydessä. Klamydia ilman oireita on kuitenkin aina myös tarttuva.
Hoitamaton klamydia voi aiheuttaa kantajalleen vakavia jälkiseuraamuksia, joihin lukeutuvat:
Naisilla klamydia voi aiheuttaa kivuliaita sisäsynnytinelinten tulehduksia muun muassa kohdun limakalvoissa, munanjohtimissa ja munasarjoissa. Sisäsynnytinelinten tulehdusten mahdollisia oireita ovat esimerkiksi alavatsakivut, kuukautisvuotohäiriöt ja lämmönnousu.
Naisten jälkitaudeista ikävin lienee munajohdinvaurio, jonka seurauksena munanjohtimet voivat tukkeutua ja munasolun kulku estyä. Munanjohtimen vaurioiduttua siittiö ja munasolu eivät pääse yhtymään, tai jo hedelmöittynyt munasolu ei kulkeudu kohtuun saakka. Tämä saattaa johtaa joko kohdun ulkopuoliseen raskauteen tai lapsettomuuteen.
Monissa tapauksissa klamydia on paljastunut lapsettomuuden syyksi vasta useita vuosia klamydiatartunnan saamisen jälkeen. Ilman oireita edennyt klamydia huomataan usein vasta siinä vaiheessa, kun nainen ei yrityksistä huolimatta tule raskaaksi. Keinohedelmöitys onkin tällöin ainoa vaihtoehto lapsen saamiseksi, sillä kerran vaurioituneita munanjohtimia ei voida enää korjata. Naisilla klamydiatulehdus saattaa lisätä myös kohdunkaulan syövän riskiä myöhemmin elämässä.
Kerran sairastettu klamydia voi johtaa hedelmällisyyden alenemiseen myös miehillä, sillä tartunta saattaa aiheuttaa vasta-ainereaktion siittiöitä vastaan tai heikentää sperman laatua muilla tavoin. Mikäli tulehdusta ei hoideta muutaman kuukauden sisällä, voi tartunnan seurauksena olla lapsettomuus. Lisäksi klamydia voi aiheuttaa miehillä myös lisäkivesten- tai eturauhasen tulehduksia, joskin klamydian merkitys eturauhasen tulehduksen aiheuttajana on vähäinen.
Klamydia todetaan tyypillisesti virtsasta otettavalla näytteellä. Tauti voidaan havaita näytteestä noin viikon kuluttua tartunnasta, toisin sanoen vielä sen itämisajan ollessa käynnissä. Ennen klamydiatestin tekemistä henkilön tulee olla virtsaamatta vähintään kaksi tuntia. Näyte voidaan ottaa myös pumpulipuikon avulla virtsaputkesta, nielusta tai peräaukosta, naisilla edellisten lisäksi myös kohdunkaulasta.
Virtsanäyte on varsin luotettava keino klamydian toteamiseen, mutta epäilyn kohdistuessa peräsuolen tai nielun klamydiaan on testi syytä tehdä pumpulipuikolla todennäköiseltä tartunta-alueelta. Klamydiatestin tulokset saadaan yleensä nopeasti, testaustavasta riippuen jopa jo samana päivänä.
On tärkeää huomata, että klamydiaa ei pystytä toteamaan tavanomaisessa gynekologisessa tutkimuksessa, eikä se myöskään näy papa-kokeessa tai tavallisessa virtsatulehdusnäytteessä. Siksi on tärkeää kertoa lääkärille mahdollisesta klamydiatartuntaepäilystä. Toisaalta klamydian mahdollisuus kannattaa kuitenkin poissulkea klamydiatestin avulla, mikäli papa-näytteessä ilmenee tulehdusmuutoksia. Klamydian mahdollisuus tulee huomioida myös, jos virtsaoireiden takia otetussa virtsanäytteessä on havaittavissa valkosoluja ilman muita tulehduksen merkkejä.
Koska klamydiaa voi esiintyä eri kehon osissa, sukupuolitautinäytteitä pyydettäessä terveydenhuollon ammattilainen saattaa kysyä myös seksikäyttäytymiseen liittyviä yksityiskohtia. Tosin nykyisin klamydiatestissä käytetään menetelmää, jossa klamydiabakteerin osia tunnistetaan ja niitä pystytään monistamaan. Näin testin on mahdollista tunnistaa ja havaita hyvinkin pieni määrä bakteerin osia näytteestä.
Klamydian aiheuttaa pieni solun sisäinen bakteeri nimeltä Chlamydia trachomatis. Vuonna 2013 EU- ja ETA-maissa diagnosoitiin yhteensä 384 555 klamydiatartuntaa, mutta todelliset tartuntaluvut ovat todennäköisesti huomattavasti suurempia. Läheskään kaikki tartunnan saaneet eivät hakeudu hoitoon, osittain siksi, etteivät he tiedä saaneensa klamydiaa.
Suomessa todetaan vuosittain noin 14 000 klamydiatartuntaa, ja tartuntojen määrä on lisääntynyt viime vuosina erityisesti opiskelijoiden keskuudessa. Klamydia onkin yleistynyt erityisesti nuorilla, sillä noin 66 % kaikista tartunnan saaneista on alle 25-vuotiaita.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista