Kirjaudu tilillesi
Sukupuolitautitartuntojen määrä kasvaa Euroopassa joka vuosi ja arviolta jopa noin 17 miljoonaa potilasta saa tartunnan vuosittain. Suomen yleisin sukupuolitauti on klamydia, johon on viimeisen viiden vuoden aikana sairastunut jo yli 64 000 suomalaista. Myös tippuri, kondylooma ja sukuelinherpes ovat yleistyneet viime vuosien aikana. Sukupuolitaudit leviävät limakalvokontaktin välityksellä, tyypillisesti suojaamattoman seksin aikana. Taudeille ovat riskialttiita kaikenikäiset aikuiset sekä jo seksielämänsä aloittaneet nuoret.
Tältä sivulta löydät tietoa sukupuolitautien eri tyypeistä sekä tilastoja niiden esiintyvyydestä miehillä ja naisilla. Lisäksi löydät tietoa sukupuolitautien hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä, joilla tartunta voidaan hoitaa tehokkaasti myös kotioloissa.
Klamydia on Suomen yleisin sukupuolitauti, jonka aiheuttaa Chlamydia trachomatis -bakteeri. Se on kuitenkin mahdollista hoitaa tehokkaasti antibioottikuurin avulla. Klamydia kannattaa hoitaa kuntoon vaikka se olisi oireeton, jotta vältetään taudin...
Sukuelinherpes eli genitaaliherpes on erittäin tarttuva, yleinen sukupuolitauti. Sen aiheuttaja on herpesvirus (Herpes simplex), yleisimmin virustyyppi HSV-2. Lue lisää
Kondylooma (visvasyylät) on yksi yleisimmistä sukupuolitaudeista Euroopassa. Sen aiheuttaja on HPV (papillomavirus), joka tarttuu erittäin helposti. Kondyloomat eli visvasyylät ovat pieni...
Epäspesifinen uretriitti eli virtsaputkitulehdus on muista virtsatieinfektioista poiketen sukupuolitauti, jota esiintyy pääasiassa miehillä. Sen aiheuttaja on toinen sukupuoliteitse tartt...
Pahanhajuista vuotoa ja kiusallista kutinaa? Oireiden syy voi piillä bakteerivaginoosissa. Monella naisella on kokemuksia tästä emättimen bakteeritasapainon häiriöstä: on arvioitu, että jopa puolet naisista kärsii vähintään yhdestä bakteerivaginoo...
Poikkeava vuoto, joka on:
Mykoplasma genitalium on viime vuosina yleistynyt infektio, jonka hoito on yleensä mutkatonta. Tauti ei kuitenkaan aina aiheuta oireita, minkä vuoksi oikean diagnoosin saaminen voi olla haastavaa.
Paras tapa hoitaa mykoplasma genitalium-...
Ureaplasma urealyticum (tai u.urealyticum) on yleinen bakteeri-infektio, jota ilmenee sekä naisilla että miehillä.
Vaikka se leviää helposti seksin välityksellä, ei infektiota aina luokitella sukupuolitaudiksi.
Tämä johtuu siitä, e...
Sukupuolitaudit eli seksitaudit voidaan jakaa kolmeen ryhmään niiden aiheuttajan perusteella: virusperäiset, bakteeriperäiset sekä parasiitti-infektion aiheuttamat tartunnat.
Bakteeriperäiset tartunnat leviävät bakteerien siirtyessä henkilöltä toiselle seksin aikana. Tartunnat saattavat levitä nopeastikin, sillä sukupuolitaudit eivät välttämättä aiheuta kantajalleen minkäänlaisia oireita. Näin ollen potilas saattaa sairastaa sukupuolitautia tietämättään ja levittää sitä eteenpäin. Tavallisia tartunta-alueita ovat esimerkiksi emättimen alue, virtsaputki, ja peräaukko. Kuitenkin myös esimerkiksi haavaumat suussa saattavat olla merkki tartunnasta: tippuri ja klamydia ovat sukupuolitauteja, jotka voivat esiintyä myös suussa.
Bakteeriperäisiä vaivoja ovat: tippuri, klamydia, kuppa sekä bakteerivaginoosin lisääntynyt riski.
Virusperäiset sukupuolitaudit tarttuvat limakalvokontaktissa ja ilmestyvät tyypillisesti sukuelinten ja peräaukon alueelle. Oireita voivat esimerkiksi olla ihottuma tai sukupuolielinten syylät. Etenkin kondylooma eli visvasyylä ja herpes saattavat ilmetä myös suussa, tyypillisesti syylämäisinä tai rakkulamaisina muodostelmina. Taudit voivat olla myös oireettomia.
Virusperäisiä sukupuolitauteja ovat: sukuelinherpes, kondylooma ja HIV.
Parasiittien eli loiseläinten aiheuttama sukupuolitauti tarttuu, kun loisia siirtyy seksikumppanilta toiselle. Loiset ovat yleensä niin pieniä, että ne saatetaan huomata huomataan vasta pitkänkin ajan kuluttua tartuntahetkestä. Vaikka loisien aiheuttama kutina on epämukavaa, ne ovat harvoin kuitenkaan terveydelle vaarallisia. Poikkeuksena on Suomessa harvinainen, Trichomonas vaginalis –nimisen loisen aiheuttama trikomoniaasi, joka saattaa heikentää naisten hedelmällisyyttä.
Klamydia on miesten yleisin sukupuolitauti Suomessa. Kun vuonna 2005 klamydiatartuntoja tavattiin 5054:lla miehellä, oli tartuntojen määrä noussut lähes 5600:aan vuoden 2014 loppuun mennessä. Vaikka klamydia on miehillä usein oireeton, voi se hoitamattomana johtaa tulehdukseen kiveksissä, eturauhasessa tai virtsaputkessa.
Naisten klamydiatartuntoja tilastoidaan Suomessa vuosittain enemmän kuin miesten saamia tartuntoja: kun vuonna 2014 klamydia havaittiin 13 247 suomalaisella, oli naisten tartuntojen osuus selvästi yli puolet, 7726 kpl. Vuosina 2004 – 2014 naisten tartuntatapausten määrä on pysynyt melko tasaisena ja vaihdellut 7500 ja 8 300 tapauksen välillä vuosittain. Hoitamattomana sukupuolitauti voi levitä emättimestä kohtuun ja munasarjoihin, jolloin seksitaudista saattaa aiheutua sisäsynnytintulehdus.
2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 |
13 378 | 12 746 | 13 876 | 13 967 | 13 871 | 13 311 | 12 839 | 13 660 | 13 256 | 13 221 | 13 247 |
Tippuritartuntoja esiintyy miehillä lähes kolme kertaa enemmän kuin naisilla: tartuntojen määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja vuosittain miehillä havaitaan yli 200 tartuntatapausta Suomessa. Miehillä tippurin oireita ovat esimerkiksi tihentynyt virtsaamisen tarve, polttava tunne virtsatessa sekä harmaa tai kellertävä vuoto virtsaputkesta. Hoitamattomana sukupuolitauti voi johtaa lisäkiveksen tulehdukseen, joka on kivulias ja hedelmättömyyttä aiheuttava sairaus.
Tippuritartunnat ovat yleistyneet myös suomalaisilla naisilla huomattavasti: kun vuonna 2004 vain 50 naista sai tartunnan, on määrä lähes kaksinkertaistunut viime vuosina. Ilman hoitoa tauti saattaa aiheuttaa naisilla lapsettomuutta.
2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 |
247 | 237 | 232 | 191 | 199 | 237 | 252 | 287 | 314 | 264 | 287 |
Todelliset tartuntamäärät ovat tilastoituja lukuja suurempia, sillä monet seksitaudit ovat oireettomia, jolloin potilaat eivät välttämättä osaa hakeutua tutkimuksiin. Osa tartunnan saaneista saa myös lääkityksensä partnerinsa kautta.
Bakteeriperäiset sukupuolitaudit, kuten tippuri, klamydia ja bakteerivaginoosi, ovat yleensä varsin tehokkaasti hoidettavissa antibiooteilla. Hoidon kesto sekä tarvittavien hoitokertojen määrä vaihtelevat lääkkeestä riippuen: klamydian parantamiseen on olemassa kertaluonteisia hoitoja, tippurin lääkehoito kestää kaksi vuorokautta ja bakteerivaginoosikuuri on viikon mittainen. Sukupuolitaudin hoitoon tarkoitetun lääkkeen soveltuvuus raskaana oleville naisille tulee tarkistaa pakkausselosteesta ennen hoidon aloittamista.
Myös parasiitti-infektiosta seuraavan trikomoniaasin hoitoon soveltuu (Flagyl). Hoito tapahtuu ensisijaisesti metronidatsolilla, jonka avulla 90% sukupuolitaudin tartunnoista paranee. Lääkkeen otto partnerin kanssa samanaikaisesti parantaa hoidon onnistumisen todennäköisyyttä 95% :iin. Hoito trikomoniaasia aiheuttavaa alkueläintä vastaan kestää 7 päivää.
Virusperäisiin sukupuolitauteihin, kuten sukuelinherpekseen tai kondyloomaan, ei puolestaan ole olemassa pysyvää parannuskeinoa. Oireiden hoitoon ja niiden ennaltaehkäisyyn on kuitenkin saatavilla useita tehokkaita lääkekuureja: esimerkiksi sukuelinherpeksen hoitoon on saatavilla useita nopeavaikutteisia lääkevalmisteita, jotka lievittävät viruksen oireita. Hoidosta huolimatta virus jää piilevänä elimistöön ja voi puhjeta myöhemmin uudelleen. Esimerkiksi stressi saattaa johtaa herpestartunnan aktivoitumiseen.
Sukupuolitautitestit ovat tärkeässä osassa tartunnan toteamisen kannalta, sillä kaikki tunnetut sukupuolitaudit saattavat olla täysin oireettomia. Hoito aloitetaan yleensä vasta testin tuloksen perusteella.
Sukupuolitautitartunnan jäljityksestä säädetään Suomen tartuntatautilainsäädännössä. Sen mukaan tartunnan saanut henkilö on lääkärin vastaanotolla velvollinen ilmoittamaan
Laki suosittelee potilasta ilmoittamaan itse kumppanilleen tartunnasta ja kehottaa tätä hakeutumaan tutkimuksiin. Jos potilas ei tavoita kumppaneitaan, on lääkärin tehtävä ottaa yhteyttä yleisvaarallinen sukupuolitautitartunnan saaneen henkilön kumppaneihin joko puhelimitse tai kirjeitse. Nykyisillä ilmoitusmenetelmillä tartunnan jäljitystä tukeva työ tavoittaa noin 40 - 60% tartuntariskin alaisista kumppaneista.
Voiko klamydia tarttua silmään?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaEmättimen kutina: syyt ja hoito
Arvioinut Dr. Caroline FontanaMitä oireita bakteerivaginoosi aiheuttaa?
Arvioinut Dr. Sarah DonaldVoiko antibioottikuurin aikana juoda alkoholia?
Arvioinut Dr. Plauto Filho7 syytä kirvelyyn seksin jälkeen
Arvioinut Dr. Plauto FilhoAntibiootit ilman reseptiä: itselääkityksen riskit
Arvioinut Dr. Plauto FilhoKaikki turvaseksistä: usein kysytyt kysymykset
Arvioinut Dr. Plauto FilhoValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista