Ihmisen papilloomavirukset (HPV)

Nykyisin tunnetaan noin 200 erilaista papilloomaviruksen alatyyppiä. Niistä 40 luokitellaan sukupuoliteitse leviäviin alatyyppeihin, jotka aiheuttavat infektioita sukupuolielinten alueella. HPV-tartunnat kuuluvat maailman yleisimpiin seksuaalisen kontaktin kautta leviäviin sairauksiin eli sukupuolitauteihin. Muut viruksen alatyypit aiheuttavat oireita käsissä, jaloissa tai kasvoissa.

Kaikki papilloomavirukset voivat aiheuttaa tulehduksia ja ihomuutoksia. Papilloomavirukset tunkeutuvat limakalvojen ja ihon kautta solujen sisään, mutta useimmiten niiden tartunnat jäävät huomaamatta. Tämä johtuu siitä, että suurin osa papilloomavirusten alatyypeistä kuuluu alhaisen riskin virustartuntoihin. Alhaisen riskin HPV-tartunnat eivät aiheuta oireita, ja elimistö parantaa itse itsensä. Alhaisen riskityypin sukupuoliteitse leviävät papilloomavirukset aiheuttavat joissakin tapauksissa niin kutsuttuja visvasyyliä (kondyloomia tai genitaalisyyliä), joita esiintyy sukupuolielinten tai peräaukon alueella.

On olemassa myös papilloomaviruksen korkean riskin alatyyppejä, jotka voivat edistää kasvainten syntymistä. Tällaiset alatyypit voivat aiheuttaa esimerkiksi kohdunkaulan syöpää sekä karsinoomia peniksen, peräaukon tai naisen ulkoisten sukupuolielinten alueella.

HPV-virus tarttuu ihon pienten haavaumien kautta. Haavaumien välityksellä tartunnanaiheuttajat tunkeutuvat limakalvoihin ja pääsevät sieltä sisälle soluihin, joissa ne lisääntyvät. Erityisen korkeaksi tartuntariskiksi on osoittautunut seksuaalinen kanssakäyminen, jossa limakalvot ovat suorassa kosketuksessa toisiinsa. HPV-virus lisääntyy tartunnan saaneen sukupuolielinten alueella, ja suoran limakalvokontaktin takia virus leviää helposti.

HPV-tartuntoja esiintyy yhtä usein sekä samaa että eri sukupuolta olevilla pareilla. Virus ei tartu syljen, sperman eikä veren välityksellä. On kuitenkin todettu, että sukupuoliteitse leviävä papilloomavirus voi siirtyä suuseksin kautta suun limakalvoille.

Miesten ja naisten tartunta-alttius on suurin piirtein sama, mutta miehillä esiintyy harvemmin papilloomavirusten aiheuttamia karsinoomia. Toistaiseksi ei tunneta keinoja, joilla HPV-tartunnalta voitaisiin suojautua kokonaan, ja näin ollen jokainen intiimissä kontaktissa oleva ihminen voi saada tartunnan. Onkin arvioitu, että jokainen seksuaalisesti aktiivinen ihminen saa ainakin kerran elämässään HPV-tartunnan. Tällä hetkellä ei vielä tiedetä, voivatko esimerkiksi jopa pariskunnan osapuolet tartuttaa yhtenään toinen toisiaan. On kuitenkin todettu, että erityisesti ne, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt, ovat alttiimpia saamaan tartunnan.

Kondomin käyttö ei tarjoa täysin luotettavaa suojaa HPV-tartunnalta, koska se suojaa vain osan sukupuolielinten alueesta. Kondomia käytettäessä tartuntariski on kuitenkin oleellisesti pienempi kuin ilman sitä.

HPV-tartunnan ulkoisia oireita ovat pääsääntöisesti visvasyylät (condylomata acuminata) sukupuolielinten alueella. Jotkin syylät ovat vain muutaman millimetrin kokoisia, minkä takia niitä ei näe eikä tunne. Toiset puolestaan tuntuvat kovina nystyröinä ja ovat usean senttimetrin kokoisia. Visvasyylät ovat ruskehtavia, valkeahkoja tai punertavia. Ne esiintyvät usein suurina ryhmittyminä, ja toisinaan puhutaan jopa kukkakaalimaisista ryhmistä. Joissakin tapauksissa syylät aiheuttavat lievää kuumotusta ja kutinaa.

Ilman syyliä tartunta jää yleensä huomaamatta, koska ihmisen papilloomavirukset eivät itsessään aiheuta oireita. Virukset voidaan havaita irtosolunäytteestä tehtävässä HPV-testissä. Näyte auttaa havaitsemaan mahdolliset limakalvo- ja solumuutokset.

HPV-tartunta huomataan yleensä miehiä useammin naisilla, koska heiltä otetaan gynekologisen tutkimuksen yhteydessä säännöllisesti irtosolunäyte kohdunsuun limakalvoilta. Vastaavanlaisia tutkimuksia ei juurikaan tehdä miehille. Naisen saadessa tartunnan on hyvin todennäköistä, että hänen miespuolisilla seksikumppaneillaan on niin ikään HPV-tartunta.

HPV-tartunnan saaneiden tulisikin pyytää seksikumppaneitaankin käymään HPV-testissä. Tällä tavalla viruksen leviäminen voidaan estää tehokkaasti. Naiset voivat suojautua HPV-viruksen eri alatyypeiltä rokotuksella, mikäli heillä ei ole jo HPV-tartuntaa. Suomessa on kansallinen rokotusohjelma, johon kuuluvat 11–12-vuotiaat tytöt saavat maksutta Cervarix-rokotteen. Ne, jotka eivät ole oikeutettuja saamaan HPV-rokotusta osana kansallista rokotusohjelmaa, voivat ostaa rokotteen reseptillä apteekista. Rokote maksaa apteekeissa 120–160 euroa.

Pääsääntöisesti HPV-tartunnat paranevat itsestään, kun toimintakykyinen immuunijärjestelmä tunnistaa virukset ja torjuu ne. Mikäli immuunijärjestelmä on heikentynyt esimerkiksi lievän influenssan (flunssa) takia, se ei aina pysty eliminoimaan viruksia.

Immuunijärjestelmän heikentymisen takia virustartunta kestää yleensä ajallisesti pidempään, mikä voi edesauttaa solumuutosten kehittymistä. Immuunijärjestelmä pystyy yleensä tunnistamaan ajan kuluessa nämä muutokset ja hävittämään ne, mutta pahimmassa tapauksessa ne leviävät. Mikäli ihmisen papilloomavirus aiheuttaa vaikeita solumuutoksia, on mahdollista, että niistä kehittyy myöhemmin karsinooma eli syöpä.

Toistaiseksi ei ole hoitomenetelmää, jolla voitaisiin taistella suoraan viruksia vastaan. Visvasyyliä voidaan kuitenkin hoitaa liuoksilla ja voiteilla.

Liuosmuotoiset lääkkeet kondyloomien hoidossa

• Condyline (0.5 % 3.5 ml)
  Condyline (vaikuttava aine podofyllotoksiini) on eräs nopeavaikutteisimmista hoitokeinoista kondyloomien näkyviin oireisiin: ohjeen mukaisesti käytettynä kukkakaalimaiset visvasyylät häviävät yleensä jo 2 – 4 viikon kuluessa.

Voiteena myytävät kondyloomalääkkeet

• Aldara (5 %)
  Aldara (vaikuttava aine imikimodi) on kliinisesti tutkittu, pitkävaikutteinen kondyloomavoide. Ohjeen mukaisesti käytettynä Aldara poistaa visvasyylät noin 8 viikossa.
• Warticon (0.5 % 3 ml)
  Warticon on podofyllotoksiinia sisältävä emulsiovoide, joka hoitaa visvasyylät tehokkaasti sukupuolielinten alueella. Lääkevoidetta ei tarvitse pestä pois levittämisen jälkeen, vaan sen annetaan imeytyä ihoon.

Syyliä voidaan hoitaa myös operatiivisesti. Paras hoitomenetelmä etsitään aina potilaskohtaisesti, ja sen valinta riippuu visvasyylien levinneisyydestä ja sijainnista.