Korkean verenpaineen eli hypertension hoito lääkkeillä

Verenpaineen hoitotavoite on yleisesti alle 140/85 mmHg, ja siihen pyritään sekä lääkkeiden että elintapamuutosten avulla. Korkea ikä ei yleensä vaikuta hoitotavoitteisiin, vaan pyrkimys on sama kaikenikäisillä. Jos potilaalla on korkean verenpaineen lisäksi diabetes tai munuaissairaus, tai hän on aikaisemmin sairastanut halvauksen tai sydänkohtauksen, pyritään verenpaine alentamaan lukuihin 130/85.

Jos verenpaine on vain lievästi koholla, voidaan tilannetta yleensä parantaa merkittävästi pelkillä elämäntapamuutoksilla, kuten suolan määrän vähentämisellä ruokavaliossa, terveellisellä aterioinnilla ja tupakoinnin lopettamisella.

Pitkällisen verenpainetaudin hoidossa keskitytään parantamaan potilaan ennustetta, sillä korkean verenpaineen aiheuttamat haitat ilmenevät yleensä vasta vuosien tai vuosikymmenien sairastamisen jälkeen. Hoidon tavoite onkin siis tulevaisuudessa, ei verenpaineen aiheuttamissa nykyisissä oireissa.

Lääkitys aloitetaan yleensä yhdellä lääkkeellä ja annostus pidetään pienenä. Lääkäri ottaa lääkitystä valittaessa huomioon potilaat muut mahdolliset sairaudet, ja jos haittavaikutuksia ilmenee, voidaan yleensä siirtyä toiseen valmisteeseen. Yleisimmin verenpainetaudin hoidossa käytetään ACE-estäjiä, beetsalpaajia, diureetteja, ATR-salpaajia ja kalsiumkanavan salpaajia.

Jos verenpainetta ei onnistuta laskemaan riittävästi, voidaan lääkitykseen lisätä toisen lääkeaineryhmän valmiste, kunhan annostus pysyy pienenä. Lääkeaineita on mahdollista yhdistellä, ja usein tämä onkin tarpeen tavoitteiden täyttymiseksi.

Diureetit

Liiallinen määrä natriumia elimistössä johtaa ylimääräisen nesteen kertymiseen verisuonissa, jolloin verenpaine kohoaa. Diureetit vaikuttavat munuaisten toimintaan lisäämällä virtsaneritystä, jolloin ylimääräinen neste ja suola poistuu elimistöstä virtsan kautta. Tämän johdosta verisuonten seinämät rentoutuvat ja paine suonissa laskee.

Diureetit soveltuvat etenkin iäkkäiden ihmisten verenpaineen hoitoon, ja ne ovat verenpainelääkkeistä edullisimpia. Haittavaikutuksina voi esiintyä kaliumarvojen laskua, ja verensokerin ja kolesterolin nousua – pienet annokset eivät kuitenkaan yleensä aiheuta sivuvaikutuksia.

Esimerkkejä diureeteista

Diureeteista on olemassa kolme erilaista kategoriaa, joiden vaikutusmekanismeissa on lieviä eroja. Tunnetuimmat diureetit ovat:

• Tiatsididiureetit (esim. Hydrex)
• Loop-diureetit (esim. Furesis)
• Kaliumia säästävät diureetit (esim. Aldactone, Inspra)

Tiatsidiureetit ovat yleisimmin käytetty diureettihoito, joista suosituin on hydro-klooritiatsidi. Tiatsidit eivät sovi munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville, ja suurina annoksina nautittuna ne voivat aiheuttaa suolatasapainon häiriöitä, sokeritasapainon muutoksia ja kihdin pahenemista.

Loop-diureetit, kuten furosemidi, bumetamidi ja torasemidi, ovat käytössä vakavissa tapauksissa, kun kaivataan nopeavaikutteista hoitoa. Loop-diureetit soveltuvat myös munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville.

Kaliumia säästävät diureetit ehkäisevät sananmukaisesti kaliumin poistumista elimistöstä veden ja suolan mukana. Tähän lääkeryhmään kuuluvat mm. amiloridi, eplerenoni ja triamtereeni, ja niitä käytetään yleensä muiden lääkevalmisteiden kanssa hoidon tehostamiseksi.

Kenelle diureetit eivät sovellu?

Kihtiä sairastavien tulee välttää nesteenpoistolääkkeitä. Tämän lisäksi seuraavat seikat vaikuttavat nesteenpoistolääkityksen soveltuvuuteen:

• Raskaus
• Heikentynyt sokerinsietokyky
• Metabolinen oireyhtymä
• Korkea kalsiumin määrä veressä
• Alhainen kaliumin määrä veressä
• Veritulppariski

Beetasalpaajat

Beetasalpaajat estävät sympaattisen hermoston vaikutusta sydämen toimintaan, jolloin sydämen rasitus vähenee ja se kaipaa vähemmän verta ja happea toimiakseen. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että sydän kuormittuu vähemmän ja verenpaine laskee. Beetasalpaajat auttavat kontrolloimaan sydämen sykettä, ja niitä käytetään verenpaineen hoidon lisäksi epänormaalin sykkeen hoitoon.

Beetasalpaajat soveltuvat erityisesti nuoremmille potilaille, keski-ikäisile, sepelvaltimotautia sairastaville ja herkästi stressaantuville tai jännittyville potilaille. Lääkeryhmän sivuvaikutuksiin kuuluvat mm. väsymys, suun kuivuminen ja impotenssi, mutta yleisesti ottaen beetasalpaajat ovat hyvin siedettyjä.

Esimerkkejä beetasalpaajista

Beetasalpaajen yleisimmät aktiiviset ainesosat ovat:

• Metropropoli (esim. Metohexal, Metomylan)
• Bisprololi (esim. Bisoproact, Emconcor)
• Atenololi (esim. Atenblock, Tenorin)

Näiden lisäksi käytetään myös asebutulolia, betaksololia, nebivololia, sekä propranololia.

Metroprololia käytetään verenpainetaudin hoidon lisäksi sepelvatimotaudin, tietynlaisten sydämen rytmihäiriöiden, akuutin sydänkohtauksen sekä migreenin hoidossa. Bisopropoliakäytettäessä aloitetaan hoito pienellä annoksella, jota voidaan tarpeen vaatiessa kasvattaa. Atenololi aiheuttaa yleensä vähemmän haittavaikutuksia keskushermostossa, kuten päänsärkyä ja väsymystä, muihin beetasalpaajiin verrattuna.

Kenelle beetasalpaajat eivät sovellu?

Beetasalpaajat eivät sovellu astmaatikoille ja tietyistä sydämen rytmihäiriöistä kärsiville. Tämän lisäksi seuraavat seikat vaikuttavat beetasalpaajalääkityksen soveltuvuuteen:

• Psoriaasi
• Metabolinen oireyhtymä
• Heikentynyt sokerinsietokyky
• Krooninen hengitysteiden toimintaa rajoittava sairaus
• Beetasalpaajat eivät välttämättä sovellu urheilijoille tai aktiivisesti liikkuville potilaille, sillä ne voivat laskea suorituskykyä estämällä pulssin nousemista liikunnan aikana

Kalsiumkanavan salpaajat

Kalsiumkanavan salpaajat ehkäisevät kalsiumin pääsyä sydämen ja verisuonten soluihin, jolloin sydämen pumppaustoiminta helpottuu ja verisuonet laajenevat. Sydämen kuormitus vähenee ja verenpaine laskee.

Kalsiumkanavan salpaajat aiheuttavat vain harvoin vakavia sivuvaikutuksia ja ne sopivat kaikenikäisille potilaille.

Esimerkkejä kalsiumkanavan salpaajista

Kalsiuminkanavan salpaajahoidossa käytetään yleensä muutaman eri valmisteen yhteishoitoa, mutta ne soveltuvat myös otettavaksi yksinään. Verisuonten ja sydämen kalsiumkanavat poikkeavat toisistaan, minkä johdosta kalsiuminestäjiä on kahdenlaisia:

• sydämeen ja verisuoniin vaikuttavat salpaajat, kuten verapamiili ja diltiatseemi (esim. Ispotin, Cardizem)
• pelkästään verisuoniin vaikuttavat salpaajat eli dihydropyridiinit, kuten amlodipiini (esim. Amloratio)

Sekä sydämeen että verisuoniin vaikuttavat lääkkeet toimivat monella eri tavalla: ne laajentavat verisuonia, vähentävät sydämen rasitusta ja hidastavat sykettä.

Dihydropyridiinit, kuten amlodipiini vaikuttavat hitaasti, mutta niiden teho kestää pitkään, jolloin lääkkeen nauttiminen kerran päivässä riittää.

Kenelle kalsiumkanavan salpaajat eivät sovellu?

Lääkevalmisteesta riippuen kalsiumkanavan salpaajat eivät sovellu sydämen vajaatoiminnasta tai rytmihäiriöistä kärsiville.

ACE-estäjät eli angiotensiinikonvertaasientsymin estäjät

ACE-estäjät ehkäisevät angiotensiinikonvertaasientsyymin kehittymistä elimistössä. Kun kyseinen kemikaali pääsee verenkiertoon, se supistaa verisuonia tehden niistä ahtaammat, mikä johtaa verenpaineen nousuun. Tämän lisäksi entsyymi aktivoi veden kertymistä elimistöön nostattaen verenpainetta entisestään. ACE-estäjät alentavat verenpainetta vähentämällä entsyymin määrää kehossa, jolloin verisuonet pääsevät rentoutumaan ja veri virtaa vapaasti, samalla veden määrä elimistössä vähenee lievittäen verenpainetta.

Haittavaikutukset ovat vähäisiä, mutta osalla esiintyy kuivaa yskää, nk. 'ACE-yskää'. ACE-estäjät soeltuvat erityisen hyvin sydämen vajaatoiminnasta ja munuaissairauksista kärsiville, sekä aikuisiän diabetesta sairastaville.

Esimerkkejä ACE-estäjistä

ACE-estäjien ryhmään kuuluu monia erilaisia aktiivisia aineita, näistä yleisimmät ovat:

• Lisinopriili (esim. Cardiostad)
• Ramipriili (esim. Cardace)
• Kaptopriili

Muihin ACE-estäjiin kuuluvat mm. kinapriili, enalapriili, perindopriili ja tsofenopriili. Nykyisin on myös saatavilla ATR-salpaajia (angiotensiinireseptorin salpaajat), jotka vaikuttavat ACE-estäjien tavoin elimistössä. ATR-salpaajia käytetään pitkälti samalla tavalla, kuin ACE-estäjiä, ja niiden käyttäjillä esiintyy vähemmän kuivaa yskää. ATR-salpaajat ovat toistaiseksi kalliita verrattuna diureetteihin ja beetasalpaajiin.

Kaptopriilin teho saavuttaa huippunsa 1-2 tunnissa ja kestää 8-12 tuntia. Muut ACE-estäjät alkavat vaikuttaa noin 3-6 tunnin kuluttua valmisteen ottamisesta, mutta yleensä niiden teho on myös pitkäaikaisempi (12-48 tuntia). Lisinopriilia voidaan käyttää myös tehostamaan sydämen toimintaa ja hoitamaan akuuttia sydänkohtausta. Ramipriilia käytetään yleisesti korkean verenpaineen hoidon lisäksi verisuonitukosten ja munuaissairauksien hoidossa.

Kenelle ACE-estäjät eivät sovellu?

ACE-estäjiä ei tule käyttää seuraavissa tapauksissa:

• Angioneuroottinen edeema eli turvotus
• Liiallinen määrä kaliumia veressä
• Raskaus
• Iskeeminen munuaissairaus

Yhdistelmävalmisteet

Edellä mainittujen lääkeaineiden lisäksi on olemassa erilaisia yhdistelmävalmisteita, joissa samaan tablettiin on yhdistetty kaksi eri lääkeainetta. Useimmiten toinen näistä on diureetti. Erityisen tehokkaita yhdsitelmiä ovat mm. diureetti yhdistettynä ACE-estäjään, ATR-estäjään tai beetsalpaajaan.

Lääkäri päättää tapauskohtaisesti, mikä hoitomuoto soveltuu potilaalle parhaiten, mutta suurimmassa osassa tapauksia päädytään yhdistelmähoitoon. Etenkin korkean verenpaineen lisäksi muista terveysongelmista kärsivät kaipaavat muutaman lääkeaineen yhdistämistä, jolloin voidaan lievittää erilaisia oireita tehokkaasti ja parantaa potilaan yleistilaa.

Joissain tapauksissa tietty lääke ei toimi halutulla tavalla, jolloin siirrytään joko korkeampaan annostukseen, eri lääkeaineeseen tai yhdistelmähoitoon.