Kirjaudu tilillesi
Herpesvirus on sekä huuliherpeksen että genitaaliherpeksen aiheuttaja. Tartunnan jälkeen virus jää elimistöön pysyvästi.
Virus pysyy suurimman osan ajasta ei-aktiivisena, eikä aiheuta näkyviä oireita, mutta se on kuitenkin edelleen läsnä ja voi tarttua toisiin ihmisiin.
Herpes on erittäin yleinen. Maailmanlaajuisesti jopa 90 % ihmisistä on toinen tai molemmat viruksen muodot. Huuliherpes on yleisin, sillä se tarttuu usein lapsuudessa läheisessä kosketuksessa perheenjäsenten kesken. Arviolta 492 miljoonalla ihmisellä (13 % maailman väestöstä) on genitaaliherpes.
Herpes ei kuitenkaan ole este uusien ihmisten tapailulle tai seurustelusuhteiden luomiselle. Jatka lukemista ja selvitä, miten deittailet turvallisesti ja itsevarmasti herpestartunnasta huolimatta.
Kyllä, herpes ei ole este deittailulle. Monille pariskunnille herpes on enintään pieni haitta.
Herpesvirus leviää ihokosketuksen kautta. Se on tarttuvimmillaan silloin kun oireet ovat läsnä tai kun se on juuri puhkeamaisillaan. Kutina tai kihelmöinti sen vaikutusalueella ovat yleensä varoitusmerkki.
Seksin välttämisellä sekä kondomien käytöllä on mahdollista vähentää tartunnan riskiä. Vaikka riski ei olekaan täysin olematon, voit kuitenkin olla melko varma siitä, ettet tartuta kumppaniasi.
Huuliherpes (HSV-1) ilmenee rakkuloiden muodossa. Se leviää helposti suutelun tai kasvojen kosketuksen välityksellä, mutta voi tarttua partneriin myös suuseksin aikana. Huuliherpes tarttuu helpoiten silloin, kun rakkula on puhjennut, mutta tartunta on edelleen mahdollinen siihen asti kunnes se on täysin parantunut.
Genitaaliherpes (HSV-2) on sukupuolitauti, joka aiheuttaa pieniä rakkuloita sukupuolielimissä tai niiden ympärillä. Genitaaliherpes voi tarttua seksin tai seksilelujen jakamisen kautta tai sukuelinten koskettaessa toisiaan. HSV-2 voi levitä myös oraaliseksissä.
Turvallinen deittailu herpestartunnan kanssa vaatii avointa kommunikointia kumppanin kanssa, seksin välttämistä oireiden ollessa aktiivisia sekä ehkäisyn käyttöä.
Tärkein asia on olla avoin ja rehellinen tartunnan suhteen.
Vaikka tällaisen tiedon paljastaminen voi tehdä olon epävarmaksi, on vain reilua tehdä uusi kumppani tietoiseksi mahdollisista riskeistä. Herpestä ei kuitenkaan ole mahdollista parantaa nopealla antibioottikuurilla, toisin kuin muut sukupuolitaudit.
On tärkeää, että tartunnasta kertoo ennen seksin harrastamista. Sitä ei kannata myöskään jättää viime hetkeen - tämä ei välttämättä anna kumppanille aikaa miettiä asiaa tarpeeksi.
Oikea kumppani ymmärtää, että herpes on yleinen vaiva, jonka olemassaolo tulee huomioida. Sen ei tarvitse vaikuttaa suhteeseen kielteisesti.
Herpeksen oireiden uusiutuminen ja puhkeaminen aiheutuu kun virus aktivoituu. Näinä aikoina virus on erittäin tarttuva. Este-ehkäisyn (kuten kondomien) käyttö ei ehkäise infektion tarttumista eteenpäin.
Tämän vuoksi turvallisin vaihtoehto on välttää seksin harrastamista kokonaan oireilun aikana. Tähän sisältyy:
Seksin harrastaminen avointen rakkuloiden aikana voi myös olla epämukavaa ja kivuliasta.
Uusiutuvat oireet kestävät yleensä 7-10 päivää. Kun rakkulat ovat rupeutuneet ja parantuneet kokonaan, tartunrariski on paljon pienempi ja (suojatun) seksin harrastaminen on sallittua.
On myös tärkeää huomioida mahdolliset oireiden uusiutumisesta kielivät merkit. Suurimmalla osalla ihmisistä esiintyy kutinaa, kihelmöintiä tai polttelua ennen rakkojen ilmaantumista.
Nämä varoitusmerkit osoittavat, että virus on aktivoitunut uudestaan, eli viruksen leviäminen on taas mahdollista - silloinkin, vaikka rakkulat eivät ole vielä muodostuneet.
Mekaanisen ehkäisyn (este-ehkäisyn) käyttö (esim. kondomit tai suuseksisuojat) auttaa pienentämään leviämisen riskiä aktiivisten oireiden välillä.
Tartuntariski on pienempi oireiden uusiutumisen välillä, mutta pieni riski on kuitenkin edelleen olemassa.
Eräässä tutkimuksessa verrattiin oireilevan herpeksen (viruksen ollessa aktiivinen) ja oireettoman herpeksen leviämisen todennäköisyyttä.
Tutkimustulokset osoittivat, että:
- 10 % ihmisistä, joilla oli oireeton herpes, levittivät tartuntaa
- 20 % ihmisistä, joilla oli oireileva herpes, levittivät tartuntaa
Kondomin käyttö on turvallisin menetelmä, kun itsellä tai kumppanilla on genitaaliherpesinfektio. Este-ehkäisyä tulee käyttää:
Vaikka tyypin 1 herpes voi vaikuttaa harmittomammalta kuin tyypin 2, on yhtä tärkeää ehkäistä sen leviäminen tapailukumppaniin.
HSV-1:n tartunnan ehkäisemiseksi tulee välttää suutelua aktiivisen huuliherpesrakkulan aikana. Suutelua tulee välttää myös juuri ennen rakkulan muodostumista (silloin kun kihelmöintiä esiintyy).
Huuliherpesrakkuloiden tulee antaa parantua ja kadota kokonaan ennen suu-ihokontaktia kumppanin kanssa.
Myös suuseksiä tulee välttää huuliherpesrakkulan ollessa läsnä, sillä virus voi tarttua kumppanin sukuelimiin.
Huuliherpeslaastareita on saatavilla apteekeista oireiden hoitoon. Laastarit auttavat parantamaan rakkulan nopeammin ja lievittävät epämukavuutta. Ne tarjoavat myös suojan, joka vähentää viruksen tartuntariskiä.
Uusiutuvien oireiden hallitseminen auttaa parantamaan seksielämää. Paras tapa tähän on viruslääkkeiden käyttö sekä mahdollisten oireiden laukaisevien tekijöiden välttäminen.
Viruslääkitys on saatavilla niille, joilla herpes uusiutuu usein. Se auttaa vähentämään uusiutumisten määrää sekä niiden kestoa.
Viruslääkkeisiin lukeutuvat:
Viruslääkkeet voivat vähentää viruksen uusiutumista 70-80 % herpeksen oireista toistuvasti kärsivillä.
Tietyt tekijät voivat saada herpeksen oireet laukeamaan uudelleen. Joskus tällaisilta tekijöiltä ei voi välttyä, kuten stressiltä, sairaudelta, väsymykseltä tai kuukautiskierron vaikutuksilta.
Joitakin ärsykkeitä on kuitenkin mahdollista välttää. Tällaisia ovat esimerkiksi:
Samat säännöt pätevät myös silloin, jos itse tapailet herpesviruksen omaavaa. Este-ehkäisyä tulee käyttää seksin aikana sekä seksuaalista kanssakäymistä on vältettävä silloin kun kumppanilla on avoimia rakkuloita tai kun he kärsivät oireista.
On täysin mahdollista olla pitkäaikaisessa parisuhteessa herpeksestä kärsivän kanssa - varovaisuutta noudattamalla voit estää viruksen tarttumisen.
On kuitenkin tärkeää olla tietoinen riskistä. Vaikka infektion tarttuminen on epätodennäköistä silloin, kun kumppanilla ei ole oireita, pieni mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa.
Herpes sormessa: tunnistaminen ja oireet
Arvioinut Dr. Sarah DonaldKaikki mitä sinun tarvitsee tietää herpeksen (HSV) tes...
Arvioinut Dr. Sarah DonaldValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista