Kirjaudu tilillesi
Yhdysvaltalainen Pfizer-lääkeyritys toi vuonna 1998 markkinoille Viagran, jota on siitä asti käytetty erektiovaikeuksien (erektiohäiriöt) hoitoon. Vaikka Viagra on hyvin siedetty lääke ja erittäin tehokas, on kuitenkin yksittäistapauksia, joissa sen käyttö ei tuota toivottua vaikutusta.
Suurin osa miehistä saa erektiokykynsä takaisin PDE5-estäjien avulla. Vuonna 2005 potenssilääke Levitralle tehty tutkimus osoitti, että kyseisen lääkkeen ansiosta noin 94 prosentilla tutkimukseen osallistuneista 30 000 miehestä erektiokyky parani huomattavasti.
Eräässä toisessa tutkimuksessa Viagran vastaavaksi onnistumisprosentiksi todettiin noin 78 prosenttia. PDE5-estäjiä käyttävien joukossa on myös potilaita, jotka eivät reagoi estäjiin ollenkaan tai joiden niistä saama reaktio on riittämätön.
Syyt Viagran tai muiden PDE5-estäjien tehottomuuteen voivat olla erilaisia. Eri tekijät, kuten puuttuva seksuaalinen halukkuus tai verisuonien tai hermojen vahingoittuminen, voivat vaikuttaa negatiivisesti Viagran toimintaan.
Erityistä varovaisuutta suositellaan noudatettavaksi silloin, kun Viagraa tilataan Internetistä, sillä verkossa myytävät Viagrat ovat usein väärennöksiä. Väärennökset eivät useinkaan sisällä oikeaa annosta vaikuttavaa ainetta, ja on myös mahdollista, etteivät ne sisällä sitä lainkaan. Aasiassa ja Venäjällä valmistetut väärennökset ovat yleensä tehottomia. Väärennettyjä valmisteita usein myös laimennetaan terveydelle vahingollisilla aineilla.
Mikäli Viagraa myydään verkossa hyvin edullisesti, se luo epäilyn siitä, että tarjolla olevat tabletit ovat väärennöksiä. Mikäli verkkoapteekille ei löydy verkosta yhteystietoja, sen luotettavuutta on syytä epäillä.
Selvästi yleisimmät syyt Viagran ja muiden PDE5-estäjien tehottomuudelle ovat käyttövirheet sekä virheelliset annostukset. Eräässä tutkimuksessa tarkasteltiin Viagran tehottomuutta tai liian vähäistä vaikutusta niiden miesten erektiokykyyn, joiden impotenssia eivät olleet aiheuttaneet leikkaukset, vammat eikä testosteronin puute. Tutkimuksen mukaan tehottomuus tai liian vähäinen vaikutus johtuu vähintään yhdestä seuraavista syistä:
Viagran ja muiden PDE5-estäjien toimintaa voi tukea ja parantaa erilaisilla toimilla. Käyttövirheiden välttäminen sekä oikean annoksen ja valmisteen löytäminen ovat ensisijaisia tekijöitä.
Viagran käytön alussa lääkäri yleensä määrää keskitasoisen annoksen eli 50 milligrammaa sildenafiilia sisältäviä tabletteja. Mikäli kyseinen annos ei saa aikaan toivottua vaikutusta, lääkäri voi nostaa annoksen sataan milligrammaan. Sadan milligramman annos on Viagran suurin kerralla otettava annos ja suositeltu päivittäinen maksimiannos.
Vaikka sadan milligramman Viagra-annos ei tuottaisi toivottua tulosta, lääkeannosta ei missään tapauksessa saa itse nostaa, koska suurempi annos kohottaa riskiä saada epämiellyttäviä haittavaikutuksia. Tällaisia ovat muun muassa huimaus, pyörtyminen ja kivuliaat kestoerektiot (priapismi).
Vaikka Viagra ei hoidon alussa tuottaisikaan toivottua vaikutusta, se ei tarkoita, että kaikki PDE5-estäjät olisivat tehottomia. Valmisteen ja näin myös vaikuttavan aineen vaihtaminen voi saada aikaan toivotun vaikutuksen. Tarjolla olevia Viagralle vaihtoehtoisia lääkkeitä ovat muun muassa Cialis, Levitra ja Spedra.
PDE5-estäjien täysi vaikutus ilmenee usein vasta pidemmän ajan kuluessa. Ennen kaikkea ensimmäisillä käyttökerroilla stressi ja pelko uusista epäonnistumisista saattavat estää lääkkeen vaikutuksen. Lääkkeen käyttäjän tulisikin testata tietyn valmisteen toimivuutta pidemmän aikaa ja ottaa vastaan ohjeita lääkäriltään.
Erityisesti vanhemmiten erektiovaikeuksien syyt juontavat juurensa testosteronin puutteeseen. Todetun testosteronipuutteen hoitaminen hormonikorvaushoidolla voi tukea PDE5-estäjien vaikutusta. Ennen kuin hoito voidaan sovittaa potilaan tarpeisiin, lääkärin on todettava testosteronin puute.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista