Kirjaudu tilillesi
Migreeni ja unihäiriöt ovat kaksi yleisimmistä kroonisista sairauksista maailmanlaajuisesti. Molemmat vaivat vaikuttavat kaikkiin elämän osa-alueisiin, mukaan lukien mielenterveyteen ja sosiaaliseen elämään.
Harva kuitenkin on tietoinen siitä, miten ne ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Jatka lukemista saadaksesi lisätietoa näistä kahdesta ilmiöstä ja niiden monimutkaisesta suhteesta.
Migreeni on sairaus, joka aiheuttaa jatkuvia päänsärkykohtauksia, joiden aikana esiintyy kovaa kipua, valoherkkyyttä, pahoinvointia ja oksentelua, sekä muita oireita. Yleisyydestään huolimatta asiantuntijat eivät edelleenkään täysin tiedä miksi ihmiset kärsivät niistä.
Viimeisimmän teorian mukaan migreenistä kärsivien ihmisten aivotoiminta on poikkeavaa. Tämä vaikuttaa välittäjäaineisiin, hermosignaaleihin ja aivojen verisuoniin. Asiantuntijat uskovat, että tämä ominaisuus periytyy geenien kautta.
Tämä tekee migreenistä kärsivien aivot herkemmiksi aistihäiriöille; tekijöille, joihin aivot eivät tyypillisesti reagoi. Tällaisia voivat olla vilkkuvat valot tai epämiellyttävät äänet. Osalle migreeniä sairastavista yksi aiheuttajista on kuitenkin nukkumistottumukset.
Riittävä unensaanti on tärkeää terveelle elämäntyylille. Se auttaa ylläpitämään kognitiivista, fyysistä ja psyykkistä terveyttä.
Kun unirytmissä tapahtuu muutoksia, se voi siis vaikuttaa terveyteen. Se voi tapahtua esimerkiksi näistä syistä:
Muutos nukkumisaikataulussa voi olla epämukavaa jokaiselle. Migreenistä kärsivälle sillä voi kuitenkin erityisen suuri vaikutus ja voi toimia migreenikohtauksen laukaisevana tekijänä.
Uni on yleinen migreenin laukaisin. Tutkimukset osoittavat, että uniongelmat ja -häiriöt nostavat migreenin riskiä. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että yli 25 % migreenistä kärsivistä osallistujista kärsi myös unettomuudesta.
Unirytmi toimii 24 tuntia kestävän sisäisen kellon mukaan. Tätä kutsutaan termillä sirkadiaaninen rytmi.
Sisäinen kello käyttää valoa merkkinä siitä, milloin kehon on aika levätä. Kun on pimeää, aivot viestivät kehoa vapauttamaan melatoniinihormonia unen saamisen avustamiseksi. Valoisaan aikaan melatoniinin vapautuminen aivoista on vähäisempää.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että migreenikohtaukset ilmenevät todennäköisimmin aikaisin aamulla, mikä voi viestiä siitä, että unirytmin ja migreenien taustalla on jonkinlainen ajoitusmekanismi.
Hypotalamus on monien sisäisten biologisten tekijöiden taustalla oleva aivojen osa. Se on yksi tärkeimmistä uni-valverytmille. On kuitenkin tutkimustuloksia, joiden mukaan hypotalamuksella on rooli myös migreenien synnylle.
Jotkut ovat ehdottaneet, että migreeneillä on osa univalverytmin ylläpidossa.
Nämä toiminnot antavat aivoille tilaisuuden päästä takaisin tasapainoon.
Muutokset nukkumisessa voivat myös aiheuttaa ketjureaktion, sillä niillä voi olla yhteys muihin migreenin ärsykkeisiin. Mainittavan arvoinen esimerkki on kofeiini. Jos unen määrä on jäänyt vähäiseksi, saatetaan kofeiinipitoisia juomia nauttia enemmän, mikä voi laukaista migreenin.
Valitettavasti migreenin ja unen vaikutus toisiinsa on molemminpuolinen.
Krooniset sairaudet, kuten migreeni, ovat yleinen unettomuuden aiheuttaja. Tämä johtuu siitä, että migreenin oireet pitävät sinut hereillä.
Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että migreeniä sairastavien riski unettomuuden kehittymiselle 11 vuoden aikana on kaksinkertainen kuin niillä, jotka eivät sairasta migreeniä.
Migreeniä sairastavien riski unettomuuden kehittymiselle on kaksinkertainen.
Keinot migreenin hallintaan voivat myös häiritä unirytmiä.
Esimerkiksi pimeässä huoneessa makaaminen oireiden helpottamiseksi voi häiritä uni-valverytmiä. Tämä voi taas puolestaan aiheuttaa lisää migreenikohtauksia, mistä syntyy noidankehä.
Mitä tulee migreenien ennaltaehkäisyyn, joskus se on mahdotonta. Yhdistelmä elämäntapamuutoksia ja hoitokeinoja auttavat kuitenkin pitämään sairauden hallinnassa.
Hyvän unihygienian noudattaminen on paras tapa ehkäistä uneen liittyviä migreeneitä.
Tämä tarkoittaa sitä, että nukkumisympäristö sekä rutiini ovat johdonmukaisia ja optimaalisia parhaan unen laadun takaamiseksi.
Alla on joitakin keinoja unihygienian parantamiseen.
![]() Säännöllisen uniaikataulun noudattaminen - herää aamuisin samaan aikaan, älä torku liikaa päivän aikana ja priorisoi unensaanti aina kun mahdollista. |
![]() Hyvä rentoutumisrutiini ennen nukkumaanmenoa - pidä iltarutiini säännöllisenä ja varaa 30 minuuttia aikaa rentoutumiselle ja sulje elektroniset laitteet. |
![]() Älä syö tai juo yöllä tai juuri ennen nukkumaanmenoa - se häiritsee unta. |
![]() Saa runsaasti auringonvaloa päivän aikana - tämä vahvistaa uni-valverytmiä. |
![]() Vältä sängyn käyttämistä muuhun kuin nukkumiseen tai seksiin - etteivät aivot yhdistä sänkyä aktiivisiin toimiin. |
![]() Nuku hyvässä ympäristössä - estä kirkkaat valot, hiljennä häiritsevät äänet ja valitse mukavat vuodevaatteet. |
Jokaisen ihanteellinen unihygienia on yksilöllinen. Tee siis muutoksia niin kauan kunnes löydät juuri itsellesi täydellisen nukkumisympäristön.
Unihygienian lisäksi myös terveelliset elämäntavat yleensä vähentävät migreenien riskiä:
Näillä keinoilla voidaan poistaa ylimääräiset migreenikohtauksien riskiä lisäävät tekijät.
Onneksi sekä uniongelmien että migreenin hoitoon on olemassa hoitoja.
On useita valmisteita, jotka voivat helpottaa nukahtamista.
Voit kokeilla rohdosvalmisteita, kuten valeriaanuutetta tai kamomillaa. Niitä on saatavilla useimmista apteekeista ja luontaistuotekaupoista, ja ovat hellävarainen hoitokeino.
Lyhytaikaisiin uniongelmiin voidaan käyttää ilman reseptiä saatavia lääkkeitä, kuten antihistamiineja. Jos nukkuminen on edelleen vaikeaa, lääkäri voi suositella reseptilääkettä.
Yksi tehokas reseptillä saatava lääke unettomuuteen on melatoniini. Se jäljittelee kehon luontaista melatoniinihormonia. Tämä auttaa normalisoimaan uni-valverytmiä. Se on myös hyvä vaihtoehto rauhoittaville tai mahdollisesti koukuttaville lääkkeille.
Olemassa on useita vaihtoehtoja migreenin aiheuttaman kivun helpottamiseen.
Yleisimpiä hoitoja migreeniin ovat triptaaneiksi kutsutut lääkkeet, kuten sumatriptaani (Sumatriptan), almotriptaani (Almotriptan) tai solmitriptaani (Zomig).
Niitä on saatavilla tabletteina, suussa hajoavina tabletteina ja nenäsuihkeina. Tämä tekee niistä helppokäyttöisiä, ja tarkoittaa että saatavilla on vaihtoehtoja myös pahoinvoinnista migreenin aikana kärsiville.
Nämä lääkkeet vähentävät tulehdusta ja supistavat aivojen verisuonia. Ne toimivat siis nopeasti, pysäyttäen migreenin oireiden etenemisen.
Uni liittyy läheisesti migreeniin. On olemassa todisteita, joiden mukaan niiden taustalla vaikuttavat samankaltaiset biologiset mekanismit.
Yhteys on molemminpuolinen, ja monella migreenistä kärsivällä on riski pitkäaikaisten uniongelmien kehittymiselle.
Hoito ja elämäntapamuutokset ovat kuitenkin paras keino ehkäistä migreenikohtauksia ja parantaa unen laatua.
Migreenin laukaisevien tekijöiden tunnistaminen ja hallinta
Arvioinut Dr. Caroline FontanaParhaat migreenihoidot kivun lievitykseen
Arvioinut Dr. Anand AbbotMigreeni on päänsärky niin työntekijöille kuin työn...
Arvioinut Dr. Anand AbbotYllättävät ja epätavalliset menetelmät migreenin hoi...
Arvioinut Dr. Anand AbbotValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista