Kirjaudu tilillesi
Migreenipäänsärky ei ole pelkkää tavallista päänsärkyä. Se aiheuttaa kovaa kipua, pahoinvointia ja muita oireita.
Kyseessä on monimutkainen sairaus, jonka aiheuttavia tekijöitä on useita. Jokaisella on omat ympäristöön tai elämäntapoihin liittyvät tekijänsä, jotka voivat laukaista migreenikohtauksen.
Laukaisevat tekijät ovat yksilöllisiä. Lue lisää migreenin mahdollisista aiheuttajista ja keinoista niiden hallintaan.
Asiantuntijat eivät ole varmoja siitä, mikä migreenikohtauksen aiheuttaa.
Sen uskotaan syntyvän hermosoluihin, verisuoniin ja aivojen välittäjäaineisiin vaikuttavasta poikkeavasta aivojen toiminnasta.
On joitakin todisteita, joiden mukaan tämä poikkeavuus liittyy geneettisiin tekijöihin. Jos itse kärsii migreenistä, on todennäköistä että myös perheen sisällä joku kärsii siitä.
Migreenille alttiit ihmiset ovat herkempiä tietyille ärsykkeille, erityisesti migreenikohtauksen alussa. Kyse voi olla ympäristötekijöistä, kuten valosta tai säätilasta, tai elämäntapatekijöistä (esim. ruokavalio).
Tällaiset ärsykkeet voivat laukaista migreenikohtauksen. Kohtaus voi laueta milloin tahansa 6 tunnista 2 päivään ärsykkeelle altistumisesta.
Migreenin laukaisevien tekijöiden tunnistaminen on avain kohtausten ennaltaehkäisyyn. Alta löydät kattavan listan tällaisista tekijöistä ja vinkit niiden välttämiseen.
Yleisimmät ja hankalimmat tekijät ovat sellaisia, joiden kontrollointi ei ole mahdollista. Alle on lueteltu yleisiä ympäristössä esiintyviä ärsykkeitä.
Valoyliherkkyys (fotofobia) on yleinen migreenikohtauksen oire. Valo voi toimia myös kohtauksen aiheuttavana tekijänä.
Kyse voi olla luonnonvalosta tai keinotekoisesta valaistuksesta (esim. tietokoneen ruutu, lamput, auton ajovalot tai jouluvalot). Sykkivät tai vilkkuvat valot voivat myös osalla toimia laukaisimena.
Jos valo aiheuttaa oireita, näitä kannattaa kokeilla:
Välähtelevien valojen näkeminen voi olla myös migreenin oire.
Osa ihmisistä huomaa äärimmäisten sääolosuhteiden tai säätilan muutosten aiheuttavan oireita.
Tutkimuksissa on havaittu, että muutokset auringonvalossa, ilmanpaineessa tai ilmankosteudessa voivat aiheuttaa migreenikohtauksia. Tutkimustuloksista huolimatta asiantuntijat eivät ole löytäneet syytä sille, miksi säätila voi aiheuttaa migreeniä.
Säätilan aiheuttamia ärsykkeitä on vaikeaa ehkäistä ennalta. Terveellisistä elämäntavoista huolehtiminen (esim. normaali unirytmi ja hyvä nesteytys) voivat kuitenkin vähentää kohtausten riskiä.
Hajuyliherkkyys tunnetaan nimellä osmofobia. Se on yleinen migreenistä kärsivillä ihmisillä.
Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että yleisimmät migreenikohtauksiin yhdistetyt hajut olivat hajuvedet (56,4 %) ja tupakansavu (47,5 %). Muiksi yleisiksi aiheuttajiksi todettiin:
Jotkut saattavat myös havaita hajuharhoja kohtauksen alkuvaiheessa, kuten palaneen hajua, jota kukaan muu ei haista.
Suurimmalta osalta näistä hajuista ei voi välttyä. Raikkaan ilman hengittäminen tai lääkkeiden otto voi kuitenkin auttaa ehkäisemään kohtauksen.
Tutkimuksissa on todettu, että migreenistä kärsivät ovat herkempiä äänille. Melu voi siksi saada oireet laukeamaan.
Pahimpia ovat kovat, äkilliset tai pitkäkestoiset äänet. Tällaisia voivat olla vilkkaat alueet tai sireenien ääni. Migreeniä sairastavat kokivat myös yleensä miellyttävänä pidetyt äänet, kuten linnunsirkutuksen, epämiellyttäviksi.
Kovien äänien välttäminen on mahdotonta. On kuitenkin keinoja, joilla ääniyliherkkyyttä voi helpottaa. Korvatulppien, kuulosuojainten tai ääniä eristävien kuulokkeiden käyttö ovat parhaita tapoja välttää ärsykkeitä ulkona liikkuessa.
Syöty ruoka ja ruokailuaika voivat myös saada migreenin puhkeamaan. Alla on yleisimpiä ruokavalioon liittyviä ärsykkeitä.
Liian vähäinen nesteytys on hyvin yleinen migreenin aiheuttaja. Se on niin yleinen, että osa on ehdottanut nestehukasta aiheutuvaa päänsärkyä luokiteltavaksi erilliseksi diagnoosiksi.
Keho menettää nestettä hien ja virtsan mukana. Jos menetettyä nestettä ei korvata, keho kärsii nestevajauksesta. Tutkimuksissa on osoitettu, että nesteytys vaikuttaa kivunaistikykyyn aivoissa. Migreeniä sairastavilla tämä aisti on herkempi ja on migreenikohtausten laukaiseva tekijä.
Nesteytys on erittäin tärkeää. Naisen tulisi pyrkiä juomaan 11,5 kupillista (2,7 litraa) ja miehen 15,5 kupillista (3,7 litraa) vettä päivittäin.
Kahvin, teen ja muiden tuotteiden sisältämä kofeiini voi laukaista migreenin. Tutkimuksissa on arvioitu, että kofeiini on kohtausten aiheuttaja 6,3-14,5 prosentilla migreeniä sairastavista.
Asiantuntijat eivät ole varmoja siitä, miksi kofeiini voi laukaista migreenin. Syynä voi olla se, että kofeiini aiheuttaa nestevajausta. Osa uskoo sen liittyvän sen kehon magnesiumin määrää muuttamaan vaikutukseen.
Kofeiinin sietokyky vaihtelee yksilöittäin. Tutkimustulokset ovat kuitenkin osoittaneet, että migreenistä kärsivien ei tulisi nauttia yli 200 mg kofeiinia päivässä.
Tietyt ruoasta löytyvät lisäaineet voivat toimia osalla migreenin laukaisevana tekijänä:
Ruokapäiväkirjan pitäminen ja migreenikohtauksien seuraaminen on hyvä tapa saada selville, mitkä ruoat aiheuttavat oireilua.
Aterioiden jättäminen väliin vaikuttaa verensokeriin. Tutkimuksissa on osoitettu, että tämä voi vaikuttaa aivojen glukoosiaineenvaihduntaan ja saada aikaan migreenin.
Säännöllinen ruokailu pitää verensokerin tasaisena.
10 prosenttia migreeniä sairastavista mainitsee alkoholin olevan kohtauksia säännöllisesti aiheuttava tekijä.
Alkoholi voi aiheuttaa migreenin useilla tavoilla:
Jos alkoholin toteaa aiheuttavan kohtauksia, kannattaa sitä välttää täysin. Jos pieni määrä ei kuitenkaan aiheuta oireita, on tärkeää muistaa nauttia alkoholia kohtuudella.
Päivittäiset tekijät elämässä voivat myös olla merkittävä migreenin aiheuttaja.
Yllättävä laukaiseva tekijä on muutokset rutiinissa. Syynä voi olla esimerkiksi normaalia lyhyemmät yöunet tai pitkällä matkalla olo.
Moni muukin asia voi muuttua silloin kun rutiiniin tulee muutos (esim. kahvia tulee nautittua unenpuutteen vuoksi enemmän).
Moni migreeniä sairastava huomioi myös potevansa migreeniä usein viikonloppuisin. Esimerkiksi se, että viikonloppuna tulee makoiltua sängyssä pitkään kun taas arkipäivisin pitää aina herätä aikaisin voi toimia sen laukaisijana.
Jotkin huumeet voivat laukaista migreenin. Yksi niistä on kokaiini. Tämä johtuu siitä, että se tutkimusten mukaan vaikuttaa verenkiertoon. Huumeiden viihdekäyttöä tulee välttää, erityisesti jos niiden tietää aiheuttavan oireita.
Savukkeet ja muut tupakkatuotteet ovat myös yhteydessä migreeniin.
Nikotiini on tupakkatuotteiden ja sähkötupakan pääasiassa sisältämä yhdiste, joka vaikuttaa migreeniin yhteydessä oleviin aivojen välittäjäaineisiin. Myös näiden tuotteiden haju voi laukaista oireet.
Tupakoinnin lopettaminen on paras tapa vähentää oireilua. Myös äkillinen lopettaminen voi kuitenkin saada aikaan migreenin.
Nikotiinikorvausvalmisteet ja tupakoinnin lopettamiseen tarkoitetut lääkkeet (kuten Zyban ja Champix) voivat myös aiheuttaa päänsärkyä. On siis tärkeää lopettaa polttaminen hitaasti ja vähitellen.
Stressi on toinen yleinen aiheuttaja.
Stressi on kehon reaktio paineisiin. Se aiheuttaa psyykkisiä oireita, kuten ahdistusta, masennusta tai tuskastuneisuutta. Se aiheuttaa myös fyysisiä oireita, kuten ruoansulatusvaivoja ja hengitysvaikeuksia.
Migreeniä sairastavien aivot ovat herkemmät. Ne kestävät siis huonommin stressiä. Kehon stressireaktio voi siis todennäköisemmin olla voimakkaampi ja voi laukaista migreenin.
Naishormonien on todettu olevan yksi riskitekijä. Erityisesti estrogeenin määrän lasku voi aiheuttaa migreenin. Tämän vuoksi niiden esiintyminen naisilla on todennäköisempää.
Estrogeenin määrä laskee juuri ennen kuukautisten alkua. On siis yleistä, että naiset potevat migreeniä ennen kuukautisia. Estrogeenin määrä laskee myös vaihdevuosien aikana kun munasarjat lopettavat munasolujen tuotannon.
Hormonaalisille muutoksille ei voi mitään. Hormonaalisten valmisteiden käytöllä on kuitenkin mahdollista tasapainottaa hormoneja.
Hedelmällisessä iässä olevat naiset voivat käyttää hormonaalista ehkäisyä, kuten e-pillereitä, kuukautisten aiheuttamien migreenikohtausten ehkäisyyn. Vaihdevuosi-ikäiset naiset voivat puolestaan käyttää hormonikorvaushoitoa vaihdevuosioireiden helpottamiseen.
Joiltakin ärsykkeiltä ei voi välttyä. On kuitenkin keinoja, joilla niiden aiheuttamien oireiden riskiä voi pienentää:
Nämä tekijät, sekä yksilöllisten ärsykkeiden hallinta, auttavat pitämään migreenikohtaukset loitolla. Lääkäri voi suositella migreenipäiväkirjan pitoa kohtauksia aiheuttavien tekijöiden sekä oireiden seurantaa varten.
Vaikka kohtauksia ei ole aina mahdollista estää, nopealla hoidolla voidaan pysäyttää oireet ennen niiden pahenemista.
Ensisijainen hoito migreeniin ovat triptaaneiksi kutsutut lääkkeet, kuten sumatriptaani. Lääkkeitä on saatavilla sekä tablettien että nenäsuihkeiden muodossa.
Migreenin ja unen välinen yhteys
Arvioinut Dr. Sarah DonaldParhaat migreenihoidot kivun lievitykseen
Arvioinut Dr. Anand AbbotMigreeni on päänsärky niin työntekijöille kuin työn...
Arvioinut Dr. Anand AbbotYllättävät ja epätavalliset menetelmät migreenin hoi...
Arvioinut Dr. Anand AbbotValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista