Kirjaudu tilillesi
Yli 50-vuotiaiden kiinnostus seksiin on nykyään kasvussa, kiitos Viagran kaltaisten lääkkeiden.
Mitä riskejä tähän kuitenkin liittyy? Tutkimusten mukaan klamydian ja syfiliksen eli kupan kaltaisten sukupuolitautitartuntojen riski kasvaa iän myötä. Isossa-Britanniassa 50-70-vuotiaiden ikäryhmässä diagnosoitujen seksitautien määrä on kasvanut kolmanneksella viime vuosina.
Manchesterin yliopiston tutkija David Leen vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan 60% yli 65-vuotiaista brittimiehistä ja 37% naisista oli yhä seksuaalisesti aktiivisia vuonna 2016. Lisäksi Lee havaitsi tutkimuksessaan, että ainakin yksi neljästä miehestä ja yksi kymmenestä naisesta oli seksuaalisesti aktiivisia vielä yli 85-vuotiainakin.
Monet seksuaalisesti aktiiviset ikäihmiset eivät ole tietoisia riskeistä. Sukupuolitaudit voivat kuitenkin tarttua keneen tahansa, missä iässä tahansa, olipa kyseessä sitten vanhus tai teini. Jos kuulut korkeampaan ikäryhmään, ja olet seksuaalisesti aktiivinen, on hyvä olla perillä seksitautien riskeistä. Jatka lukemista saadaksesi lisätietoja vanhempien ihmisten sukupuolitautien riskeistä, ehkäisystä ja hoidosta.
Sukupuolitaudit, jotka tunnetaan myös seksitauteina, ovat seksuaalisen kontaktin kautta ihmisestä toiseen tarttuvia tauteja. Yleisimmät – herpes, klamydia, tippuri ja kuppa – voidaan hoitaa ja parantaa. Vaikka seksitautien esiintyvyys on nuoremmissa ikäryhmissä korkeampaa, kuka tahansa voi saada sukupuolitaudin, jos vain on seksuaalisesti aktiivinen.
Sukupuolitaudit, jotka voivat tarttua ikäihmisiin:
Sukupuolitaudit ovat usein oireettomia. Tämä tarkoittaa, että saatat kantaa tautia tietämättäsi. Oireet voivat myös olla ikäihmisillä hieman erilaisia kuin nuoremmilla, ja heillä saattaa olla lisäksi muita terveysongelmia, jotka hankaloittavat sukupuolitautien diagnosointia ja hoitoa.
Moni kuvittelee, että sukupuolitaudit ovat vain nuorison riesa. Tosiasiassa sukupuolitautien yleisyys vanhemmissa ikäryhmissä on kasvanut maailmanlaajuisesti huomattavasti muutaman viime vuoden aikana.
Englannin kansanterveyslaitoksen julkaisemien tilastojen mukaan paikallisten tippuridiagnoosin saaneiden yli 65-vuotiaiden miesten määrä nousi edelliseen vuoteen verraten lähes neljänneksellä vuonna 2017. Samassa ajassa herpesdiagnoosin saaneiden yli 65-vuotiaiden naisten määrä nousi 25%:lla edelliseen vuoteen.
Yhdysvaltain tautikeskus on selvittänyt, että yli puolet kaikista klamydiatartunnoista vuonna 2013 todettiin 50-84 -vuotiailla aikuisilla – tässä ikäryhmässä tartuntoja oli yli kaksi kertaa enemmän kuin 15-19 -vuotiailla teineillä.
Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että noin yksi viidestä amerikkalaisesta aikuisesta on saanut tartunnan genitaaliherpestä aiheuttavasta viruksesta (HSV-2), ja näistä noin 28% ovat yli 69-vuotiaita. Vaikka nämä tilastot ovat Yhdysvalloista, voidaan olettaa, että vastaavanlainen trendikehitys on tapahtunut myös Euroopassa.
Mitä seksitauteihin tulee, vanhukset ovat nuoria aikuisia alttiimpia. Iän myötä immuunijärjestelmä heikkenee, mikä nostaa tartuntojen riskiä. Ikääntymisen myötä kehossa voi myös herkemmin olla tulehdustiloja, joissa virukset pääsevät kukoistamaan.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi yleinen sukupuolitauti Mycoplasma genitalium voi nostaa sisäsynnytintulehduksen (PID) riskiä naisilla ja virtsatieinfektion riskiä miehillä.
Lisäksi kuppatutkimukset ovat osoittaneet, että seksuaalisen kontaktin kautta tarttunut patogeeni on yhteydessä tulehdustiloihin ja muihin tekijöihin, jotka voivat viitata kasvaneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin.
Vanhempien naisten keskuudessa myös HPV-viruksen pitkäkestoisten vaikutusten riski on suurempi. HPV on genitaalialueen visvasyyliä aiheuttava virus. Mikä tärkeämpää, sitä pidetään myös merkittävänä kohdunkaulan, vulvan, vaginan ja peräaukon syöpien aiheuttajana naisilla.
Naisilla muut bakteeritartunnat, kuten bakteerivaginoosi ja virtsatietulehdukset, edesauttavat patogeenien kulkeutumista verenkiertoon. Tuloksena on usein sukupuolielinten alueen rakkuloita, kipua virtsaamisen yhteydessä, ja jopa kuumeilua.
Lisäksi naisilla menopaussin alkaessa emättimen limakalvot ohenevat ja luonnollinen kostuminen vähenee. Seksiä harrastettaessa kuivuus lisää pienten haavaumien sekä tiettyjen seksitautien riskiä. Onneksi saatavilla on hoitokeinoja vaginan kuivuuden lieventämiseen menopaussin aikana, kuten liukuvoiteita sekä hormonikorvaushoitoja (HRT).
Ikäihmisten tulisi käyttää kondomien kaltaisia ehkäisykeinoja sukupuolitautien ehkäisyyn, mutta monet eivät ole tästä tietoisia. Tietyt tekijät, kuten pitkäkestoisessa tai monogamisessa parisuhteessa oleminen, voivat antaa sen vaikutelman, että seksitautien riski on todellista pienempi. Jopa vuosikymmeniä naimisissa olleiden ihmisten kannattaa olla varovaisia.
Monet varttuneet ihmiset ovat eronneita tai leskiä, mikä tarkoittaa, että heillä on todennäköisesti ollut useampia seksikumppaneita. Tämä nostaa suojaamattoman seksin kautta tarttuvien tautien riskiä.
Jotkut yli viisikymppiset naiset uskovat myös, ettei menopaussin jälkeen ole enää tarvetta kondomeille. Tämä harhaluulo voi altistaa heidät seksitautitartunnoille.
Turvaseksin harrastaminen kondomia käyttämällä on paras keino suojata itsensä. Sukupuolitaudit ikäihmisten keskuudessa eivät kuitenkaan tartu ainoastaan suojaamattoman seksin kautta. Monet taudit voivat tarttua ihokontaktista tai suun, silmien ja muiden limakalvojen kautta.
Jos olet yli 50 ja seksuaalisesti aktiivinen— oletpa sitten suhteessa, avoliitossa tai naimisissa— on tärkeää ottaa askeleita kohti oman terveyden suojelemista: käytä kondomia johdonmukaisesti, ja jos sinulla on uusi kumppani, keskustele heidän seksihistoriastaan ennen seksin harrastamista.
Vastaus on ehdottomasti kyllä. Sukupuolitautitestaus on tärkeää kaikille ikäryhmille, mutta etenkin senioreille. Ei ole syytä luulla, että testaus on vain nuorison juttu. Jos olet seksuaalisesti aktiivinen, sinun tulisi käydä seksitautitesteissä säännöllisesti.
Yhdysvaltain tautikeskuksen tilastot osoittavat, että seksitautien yleisyys on viimeisen vuosikymmenen aikana yli kaksinkertaistunut 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien amerikkalaisten keskuudessa. Moni voi kantaa seksitautia täysin oireettomana. Ainoa keino selvittää, onko saanut seksitautitartunnan, on testin tekeminen. Sukupuolitautitestit ovat helppo tapa, jolla vanhemmat aikuiset voivat suojautua mahdollisesti hengenvaarallisilta terveysongelmilta. Seniorien kannattaakin pyytää lääkäriltä testiä, jos havaitsevat oireita, tai jos haluavat pysyä kultaisina vuosinaan terveinä.
Seksitautitestien tekeminen on helppoa, mutta niistä kysyminen lääkäriltä voi tuntua hankalalta. On hyvä tietää, että vaikka netistä voikin tilata testin puhumatta terveydenhoidon ammattilaiselle, diagnoosi on parasta hakea omalta lääkäriltä. Paitsi, että he voivat tehdä testikokemuksesta mahdollisimman mukavan, he voivat myös antaa neuvoja seksitautien ehkäisemiseen sekä tarjota hoitoa, jos tartunta havaitaan.
Lääkärin kautta voi saada sukupuolitautitestin ilmaiseksi. Voit saada testisetin, joka sisältää ohjeet ja tarvikkeet kotitestin tekemiseen, tai lääkäri voi tehdä testin vastaanotolla. Jos teet tippurin tai klamydian vanupuikkotestin, prosessi on melko helppo. Lääkäri tai sairaanhoitaja käyttää vanupuikkoa ottaakseen neste- ja solunäytteen kohdunkaulasta tai virtsaputkesta.
Asuitpa sitten kotona tai vanhainkodissa, netistä löytyy lisätietoja testien tekemisestä. Puhu lääkärille, jos et ole varma, olisiko sinun aiheellista tehdä sukupuolitautitesti.
Jos saat positiivisen testituloksen, on hakeuduttava hoitoon, sillä seksitaudit voivat ajan myötä aiheuttaa pysyviä vaurioita. On tärkeä tietää, että useimpia seksitauteja voidaan hoitaa.
Jos luet tätä artikkelia, on suuri todennäköisyys, että sinä tai joku tuntemasi etsii tietoa “sukupuolitaudeista ikäihmisten keskuudessa”. Ikääntyvät perheenjäsenet eivät ehkä usein keskustele näistä aiheista, mutta on hyvä ilmaista läheisille, että olet valmis tukemaan heitä.
Sukupuolitaudit kannattaa hoitaa pois — useimmat niistä ovat parannettavissa antibioottikuurilla tai antiviraalisilla lääkkeillä. Hoitamattomina ne voivat aiheuttaa vakavia ongelmia.
Jotkut seksitaudit, mukaan lukien klamydia, voivat aiheuttaa ikääntyneille ärhäkämpiä oireita kuin nuoremmille, etenkin hoitamattomina. Ne voivat johtaa niin miehillä kuin naisillakin vakaviin jälkitauteihin, mukaan lukien sisäsynnytintulehdukseen (PID) naisilla ja virtsatietulehdukseen miehillä. Tippuri on toinen bakteeriperäinen tulehdus, joka voi aiheuttaa vakavia ongelmia, jos sitä ei hoideta välittömästi.
Tartuntatyypistä riippuen seksitauteihin on saatavilla useita erilaisia hoitoja. Jotkut lääkitykset (kuten asikloviiri tai atsitromysiini) voivat lieventää oireiden esiintymistiheyttä ja -voimakkuutta. Jotkut lääkitykset voivat aiheuttaa myös sivuvaikutuksia, joten muista ilmoittaa lääkärillesi, jos kärsit niistä lääkekuurin aikana. Lääkäri voi auttaa selvittämään, mikä hoitomuoto toimii parhaiten, ja vastata kysymyksiisi.
On myös tärkeää ottaa yhteyttä lääkäriin välittömästi, jos havaitset oireita, sillä ne voivat etenkin yli 65-vuotiailla olla merkki vakavammasta ongelmasta.
Jos et halua puhua lääkärin kanssa kasvotusten, harkitse luotettavaa verkkolääkäriä, joka voi määrätä sopivan lääkkeen.
Sukupuolitaudin hoito edellyttää testausta ja mahdollisesti lääkereseptin hankkimista. Vanhemmat aikuiset, jotka ovat saaneet sukupuolitautitartunnan, voivat saada hoitoa euroClinixiltä. Apua saa helposti, vaikka liikkuvuus olisi rajoittunutta, sillä lääkkeet toimitetaan suoraan kotiovelle. Hoitovaihtoehtoja voidaan määrätä ja ostaa netin kautta, ja tilaukset toimitetaan hienovaraisesti, kätevästi ja nopeasti. euroClinixin sukupuolitautipalvelut soveltuvat kaikille Suomessa asuville. Kaikki postitse toimitettavat lääkkeet pakataan huomaamattomasti, ja asiakkaiden yksityisyydensuojaa kunnioitetaan aina.
Sinulle voidaan määrätä reseptilääkitys sukupuolitautisi hoitoon. On tärkeää jatkaa lääkkeen käyttöä, vaikka oireet olisivat jo lievenneet, jotta virus tuhoutuu elimistöstä kokonaan. Hoidon lopettaminen liian aikaisin voi johtaa tartunnan uusiutumiseen ja hoidon vaikeutumiseen. Käytä kaikkia lääkkeitä ohjeiden mukaan, jotta tartunta paranee kokonaan, ja saat suojauksen mahdollisia jälkitauteja vastaan.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista