Kirjaudu tilillesi
Oiotaan aluksi yksi yleinen myytti: paikallinen rasvanpoltto ei ole mahdollista. Tietyn kehon osan valitseminen – vatsan, takapuolen, reisien… ja laihduttaminen juuri tältä alueelta ei ole mahdollista. Keho varastoi rasvaa kaikkialle ja polttaa rasvaa tasaisesti kun kulutat enemmän kaloreita kuin syöt – huolimatta siitä, teetkö sen liikuntaa lisäämällä, ruokavaliota rajoittamalla vai näiden yhdistelmällä.
On kuitenkin myös hyviä uutisia: vaikka painonpudotus voi olla todellinen haaste, elämäntapamuutoksilla voi saada aikaan tuloksia ympäri kehoa, takapuolesta vatsan seutuun. Tämä voi ottaa aikansa, mutta timmin vatsan saavuttamiseksi ei vaadita muuta kuin muutaman yksinkertaisen säännön (johdonmukainen) noudattaminen.
Painonnousu on aina seurausta siitä, että kulutat enemmän ruokaa ja (sokerisia/alkoholia sisältäviä*) juomaa kuin kehosi tarvitsee. Kun keho joutuu sulattamaan suuren määrän kaloreita (energiaa), se säilöö ylimääräisen energian erityisiin, adiposyyteiksi kutsuttuihin soluihin (eli rasvasoluihin). Nämä solut joko kasvavat suuremmiksi tai lisääntyvät kun kalorien saanti kasvaa ja painoa kertyy lisää.
Vanhetessa ihminen liikkuu yleensä vähemmän. Jos ruokavalio kuitenkin pysyy samana tai jos syömiinsä ruokiin ei kiinnitä huomiota, moni huomaa rasvan lisääntyneen esimerkiksi vatsansa alueella. Erityisesti vaihdevuodet ylittäneet naiset saattavat huomata rasvan kerääntyvän tälle alueelle – tämä johtuu estrogeenin vähentymisen aiheuttamista muutoksista siihen, miten rasva jakautuu kehossa.
Tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että perimä on suurin syypää siihen, miksi rasvaa kerääntyy erityisesti vyötärölle. Jos vatsan alueella esiintyy enemmän rasvaa kuin muualla kehossa, selitys on siinä, että keho on taipuvainen säilömään rasvaa juuri tälle alueelle, eikä siinä, että söisit ”vatsaläskiä” lisääviä ruokia.
*‘Kaljamaha’ ei aiheudu liiallisesta alkoholin kulutuksesta – vaan yksinkertaisesti vain liiallisesta kalorimäärästä.
Kehon mittoja otettaessa kannattaa aina keskustella lääkärin tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa varmistaaksesi tulosten paikkansapitävyys.
Paras tapa mitata keskivartalo on asettaa mittanauha vatsan (vyötärön) leveimmälle kohdalle. Seiso rentona ja ulos hengitä, mutta älä paina vatsaa voimakkaasti ulospäin. Mittaustulos, joka naisilla ylittää yli 89 senttimetriä ja miehillä yli 102 senttimetriä viittaa keskivartalolihavuuteen.*
Keskivartalolihavuudella on yhteys useisiin terveysongelmiin ja voi pahentaa olemassa olevia vaivoja.
*On tärkeää huomioida, että tämä on keskiarvo. Kehon rakenne ja ihmisen koko vaikuttavat keskivartalolihavuuden määrittämiseen.
Saatat pohtia, miksi painoa pitäisi pudottaa jos olet tyytyväinen ulkonäköösi, eikä paino vaikuta päivittäiseen elämään. Lihavuuteen liittyy suoraan kuitenkin vakavampia (usein piileviä) terveysvaikutuksia.
Vatsarasva ei rajoitu vain ihon alla sijaitsevaan kerrokseen eli ihonalaiseen rasvaan. Elimiä suojaa luontaisesti myös kerros viskeraali- eli sisäelinrasvaa. Tämä rasva on vahingollisempaa, ja on yhteydessä vakaviin terveysongelmiin. Vaikka olisit normaalipainoinen, liiallinen sisäelinten ympärillä sijaitseva rasva voi aiheuttaa seuraavia ongelmia:
Tämän lisäksi ylipainoisille ja lihaville suositellaan laihduttamista pienentääkseen riskiä seuraavien vaivojen kehittymiselle:
Jos kärsit jostain yllä listatuista vaivoista ja olet lisäksi ylipainoinen tai lihava, painosi ei välttämättä ole tähän syypää, mutta terveellisen painoindeksin* tavoitteleminen on silti erittäin suositeltavaa. Keskustele lääkärin kanssa saadaksesi lisätietoa.
*Tämä ei päde kaikkiin. Konsultoi aina terveydenhuollon ammattilaista.
Paras tapa parantaa ruokavaliota on ennen kaikkea olla keskittymättä ”pahoihin ruokiin”*, kuten sokerisiin limuihin ja rasvaiseen pikaruokaan, vaan keskittyminen ”hyvien ruokien” sisällyttämiseen osaksi ruokavaliota. Lisää vihannesten ja hedelmien määrää: suosi vettä, mustaa kahvia ja teetä; kokeile myös täysjyväpastaa, -riisiä ja -leipää.
Annoskokoa tulee myös pienentää. Vaikka ruokavalio olisi kuinka terveellinen, liiallinen ruoan määrä aiheuttaa painon nousua. Yleisen säännön mukaan keskivertomiehen tulisi syödä noin 2500 kaloria päivässä ja keskivertonaisen noin 2000. Kuten aina keskiarvojen kohdalla, tämä ei välttämättä pidä paikkaansa juuri sinun kohdallasi. Paras tapa arvioida oma perusaineenvaihdunta – arvio siitä, kuinka paljon kaloreita tarvitset päivässä – on keskustella lääkärin tai ravitsemusterapeutin kanssa. Voit käyttää myös Sydänliiton sivuilta löytyvää energiantarvelaskuria ymmärtääksesi paremmin energiantarpeesi.
*Hiilihydraatit eivät ole pahaksi.
Kaikki hyötyvät liikunnasta, olivatpa ylipainoisia tai eivät. Terveys ja kunnon taso määrittävät treenien rankkuustason – toisille sopii paremmin reipas kävely kuin 20 kilometrin patikointi. Ennen uuden kuntoiluohjelman aloittamista keskustelu lääkärin kanssa on aina paikallaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee 18-64-vuotiaille liikuntaa päivittäin, vähintään 150 minuuttia keskiraskasta liikuntaa tai 75 minuuttia raskasta liikuntaa viikossa. Erilaisten liikuntamuotojen – anaerobisen ja aerobisen (kuten voimaharjoittelun ja juoksun) - yhdistäminen on myös hyödyllistä, jotta lihakset, sidekudokset ja kardiovaskulaarinen kunto vahvistuvat.
Vatsan alueen lihaksiin keskittyvien liikkeiden, kuten vatsarutistusten ja istumaannousujen, tekeminen, ei lisää vatsarasvan polttoa sen enempää kuin muutkaan liikkeet. Lihasmassa tällä alueella voi lisääntyä, mutta vatsarasvaan liikkeet eivät keskity.
Fyysisen kunnon lisäksi säännöllinen liikunta parantaa henkistä hyvinvointia. Hyvä treeni vapauttaa endorfiineja – kipua lievittäviä kemikaaleja, jotka vähentävät stressiä. Korkeampi sydämen syke saa myös hermosolut vapauttamaan neurohormoneja, kuten dopamiinia, serotoniinia ja noradrenaliinia. Ne parantavat mielialaa ja keskittymiskykyä, ja auttavat päästämään irti vahingollisista ajatusmalleista. Tämän lisäksi liikunta on loistava tapa siirtää huomio muualle, mikä on erityisen hyödyllinen taito laihdutuskuuria noudattaessa.
Seuraavia hoitovaihtoehtoja tulee harkita vasta, jos ruokavalio ja liikunta yksinään eivät ole tarpeeksi tehokkaita. Siihen, mikä luokitellaan terveelliseksi ruokavalioksi ja riittäväksi määräksi liikuntaa liittyy monia väärinkäsityksiä – oikeiden muutosten tekemiseksi tulee aina ensin konsultoida lääkäriä.
Kumpaakin näistä hoidoista tulee käyttää ainoastaan lääkärin luvalla sekä osana vähäkalorista ruokavaliota ja liikuntaohjelmaa.
Leikkauksessa, riippumatta sen laajuudesta, on aina omat riskinsä. Kirurgiset komplikaatiot ovat mahdollisia. Leikkaushoitoa miettivän tulee aina kysyä lääkärin neuvoa asiasta. He suosittelevat todennäköisimmin ensin, että osa painosta pudotetaan ruokavalion ja liikunnan avulla. Jos ruokavalio- ja elämäntapamuutoksia ei noudateta leikkauksen jälkeen, paino tulee vain palaamaan lähtölukemiin.
Suosittuja kosmeettisia toimenpiteitä vatsarasvan poistamiseksi ovat esimerkiksi:
Laajempialaisia leikkauksia lihavuuden hoitoon ovat:
Yllä mainitut eivät ole ainoita olemassa olevia laihdutusleikkauksia, mutta ne ovat tunnetuimpia.
Jos uskot omaavasi liiallisen määrän vatsarasvaa, sinun kannattaa tarkastuttaa painosi, painoindeksisi ja yleisterveytesi lääkärin vastaanotolla. On tärkeää muistaa, että kaikki painonnousu ei ole pahasta, ja voi olla seurausta monesta eri syystä, kuten iästä, perimästä ja elämäntavoista. Jos paino kuitenkin vaikuttaa terveyteesi, normaalipainon saavuttaminen on yksi parhaista tavoista hoitaa ja ehkäistä elämänlaatua heikentäviä terveysongelmia nyt sekä tulevaisuudessa.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista