Kirjaudu tilillesi
Hengenahdistus, puristava rintakehä ja yskä tunnetaan maailmanlaajuisesti astman tyypillisimpinä oireina. On kuitenkin monia oireita ja komplikaatioita, jotka ovat harvinaisempia tai jotka jätetään huomiotta astman oireista keskusteltaessa. Monet eivät myöskään ole tietoisia siitä, että oireet vaihtelevat niiden laukaisevasta tekijästä riippuen.
Vaikka oireet voivat aiheuttaa hämmennystä,hyvä uutinen on, että kaikkia niitä on mahdollista hallita oikeilla lääkkeillä ja elämäntapamuutoksilla. Tässä artikkelissa käsittelemme astman erilaisia muotoja, niille ominaisia oireita sekä joitakin epätavallisempia astman oireita.
Astma on hengitysteiden sairaus, joka vaikuttaa hengitysteihin ja keuhkojen toimintaan. Hengitysteissä sijaitsevat keuhkoputket kuljettavat ilmaa keuhkoihin ja niistä ulos. Jos sinulla on astma, keuhkoputkien limakalvoilla esiintyy tulehdusta, keuhkoputket ahtautuvat ja erittävät limaa, mikä vaikeuttaa hengitysteiden ilmavirtausta ja hengittämistä.
Astman kehittymisen syitä ei tunneta täysin, mutta oireilu itsessään johtuu usein tietystä ärsykkeestä, kuten allergeenista, ärsyttävistä hiukkasista, fyysisestä rasituksesta tai vuodenaikojen muutoksista. Astmaa esiintyy kaiken ikäisillä ihmisillä ja se ilmenee monin eri tavoin. Oireet ja astman laukaisevat tekijät ihmisten välillä voivat olla täysin erilaisia.
Vaikka suurin osa astmatapauksista puhkeaa varhaislapsuudessa, se voi kehittyä myös myöhemmin murrosiässä tai aikuisiällä. Kannattaa siis olla tietoinen siitä, millaiset oireet voivat viitata astmaan.
Tyypillisimpiä astman oireita ovat:
Ärsykkeille altistuessa oireet voivat tilapäisesti pahentua. Tämä voi aiheuttaa astmakohtauksen.
Astmakohtauksen oireita voivat olla:
Vaikea astmakohtaus voi olla hengenvaarallinen, joten on ensiarvoisen tärkeää, että tunnistat kohtauksen varoitusmerkit ja toimit nopeasti: käytä avaavaa inhalaattoria tai hakeudu lääkärille mahdollisimman pian.
Se millaisia oireet ovat, niiden vakavuus, esiintymistiheys ja se milloin niitä esiintyy, riippuu astman muodosta. Useimmilla astman alatyypeillä on tietty oireet laukaiseva tekijä, mutta olemassa on myös muita huonommin ymmärrettyjä astman muotoja.
Astman hallinnan avain on oireiden laukaisevien tekijöiden ymmärtäminen.
Yksi yleisimmistä astman alatyypeistä on allerginen astma, jossa oireet laukaisee tietty allergeeni. Yleisin niistä on siitepölyallergia (eli allerginen nuha tai heinänuha), josta arviolta 70% astmaatikoista lisäksi kärsii.
Allergia johtuu elimistön puolustusjärjestelmän virheellisestä reagoinnista siitepölylle, pölypunkeille, homeelle tai lemmikkieläinten hilseelle. Allerginen nuha voi laukaista astman oireet kun allergeeni pääsee kosketuksiin hengitysteiden, silmien tai suun kanssa. Astmaatikoiden hengitystiet ovat muutenkin herkkiä, joten allergeeni voi saada ne tulehtumaan nopeasti ja lisää limaneritystä.
Jos kärsit siitepölyallergiasta, koet todennäköisesti muita flunssaa muistuttavia oireita siitepölykauden ollessa voimakkaimmillaan:
Allergisen nuhan lisäksi myös ruoka-aineallergiat voivat pahentaa astmaoireita. Kananmuna, soija, gluteeni ja pähkinät ovat kaikki yleisiä ruoka-allergeeneja. Vakava allerginen reaktio voi muistuttaa astmakohtausta ja voi yhtä lailla aiheuttaa kohtauksen, joten tarvittavien varotoimien noudattaminen on tärkeää.
Ei-allerginen astma on yleinen astman muoto, jolla on monia laukaisevia tekijöitä, mukaan lukien:
Oireet voivat pahentua tietyissä tilanteissa näille ärsykkeille altistuessa. Ne voivat aiheuttaa vaihtelevia oireita.
Saatat esimerkiksi kärsiä korkeasta kuumeesta flunssan tai hengitystieinfektion aikana tyypillisten astmaoireittesi ohella. Jos taas esimerkiksi seksin harrastaminen tai liikunta pahentavat oireita, saatat joutua pitämään taukoja tavallista useammin tai toipuminen aktiviteetista kestää normaalia pidempään.
Vaikka astma kehittyy useimmiten lapsuudessa, on myös tapauksia, joissa astma puhkeaa myöhemmin tiettyjen elämäntapoihin liittyvien tekijöiden seurauksena. Toisin kuin lapsuuden astma, aikuisten astmaa on mahdollista lievittää joillakin elämäntapamuutoksilla.
Aikuisten astman syitä voivat olla:
Kahden edellä mainitun astmatyypin tavoin oireet pahenevat jouduttaessa tekemisiin tietyn laukaisevan tekijän kanssa (esim. kuukautisten tai stressaavan elämäntilanteen aikana).
Ylipainon, ammatin tai tupakansavun aiheuttama astma oireilee kuitenkin todennäköisesti jatkuvasti, ja se ilmenee tietynlaisina oireina.
Esimerkiksi ammattiastma voi johtaa sidekalvotulehdukseen (kutinaa, punoittavat silmät) ja jatkuvaan nuhaan (vuotava, kutiseva tai tukkoinen nenä). Ylipaino taas altistaa lisäkomplikaatioille astman lisäksi, kuten heikentyneelle liikkuvuudelle ja nivelkivuille.
Kontrolloimaton tai vaikeahoitoinen astma on vaikeasti hallittava astman muoto joko muiden terveysongelmien tai lääkkeiden käyttämättä jättämisen seurauksena. Vaikea astma ei puolestaan reagoi hyvin tavanomaiseen hoitoon ja siitä kärsii noin 4% Suomen väestöstä.
Näiden astmatyyppien taustalla olevat syyt eroavat toisistaan merkittävästi, mutta ne voivat aiheuttaa hyvin samankaltaisia oireita. Kontrolloimaton tai vaikea astma voivat aiheuttaa:
Näiden haastavampien astman muotoja sairastavien on yleensä työskenneltävä tiiviissä yhteistyössä astmaan perehtyneen ammattilaisen kanssa, jotta saadaan selville miksi astmaa on vaikea hallita ja miten sitä voidaan hoitaa parhaiten.
Vaikka astman oireet lapsilla ovat samankaltaisia, lapsi ei välttämättä pysty ilmaisemaan tuntemuksiaan tai kuvailemaan oireitaan kovin hyvin.
Joitakin terveydellisiä muutoksia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota ovat:
Vaikka saatat olla hyvin tietoinen astman tyypillisistä oireista, on olemassa useita epätyypillisempiä oireita, joista et ehkä ole tietoinen.
Olemme listanneet joitakin epätavallisimmista ja harvemmin mainituista astman oireista.
Monet astmaa sairastavat kertovat haukottelevansa tai huokailevansa usein, ja usein kyseessä on varoitusmerkki astmakohtauksesta. Todennäköisesti haukottelet juuri nyt tätä lukiessasi. Mutta miksi näin tapahtuu?
On monia teorioita siitä, miksi ihminen haukottelee. Yksi suosituimmista teorioista on se, että keho yrittää alitajuisesti saada lisää happea. Tätä selitystä ei kuitenkaan tueta yleisesti, ja monet kannattavat sen sijaan teorioita, joiden mukaan haukottelu on keino herättää aivot ihmisen ollessa kyllästynyt tai väsynyt, ja tutkimuksissa haukottelu on yhdistetty kehon kehittyneempiin neurologisiin ja psykologisiin prosesseihin.
Valitettavasti tutkimustietoa astmaan liittyvästä haukottelusta ja huokailusta on vähän. Monet astmasta kärsivät ovat kuitenkin raportoineet kyseisen oireen, ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota oireita seuratessa.
Krooninen yskä on melko epätavallinen astman muotoi, koska siinä ei esiinny monia tyypillisiä astman oireita. Sen sijaan potilaat kärsivät kroonisesta yskästä.
Tällöin kuivaa yskää esiintyy 8 viikkoa tai kauemmin, toisin kuin allergeenin tai muun ärsykkeen aiheuttaman yskän kohdalla. Yskän on havaittu pahenevan öisin sekä astman ärsykkeille altistuessa. Kroonisen yskän kehittymisen syitä ei tunneta, mutta yhden teorian mukaan se voi olla varoitusmerkki kehittyvästä astmasta.
Astman aiheuttaman kroonisen yskän diagnosointi voi olla vaikeaa, koska yskän taustalla voi olla useita erilaisia sairauksia, kuten keuhkoahtaumatauti (COPD) tai gastroesofageaalinen refluksi (GERD). Tämän vuoksi on tärkeää keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, jos astmaoireissa ilmenee muutoksia.
Astman oireet pahenevat yleensä öisin. Eräässä tutkimuksessa osoitettiin, että jopa 75% astmaatikoista heräsi oireidensa vuoksi vähintään kerran viikossa ja 40% kärsi oireista joka yö.
Ajan mittaan nämä oireet voivat aiheuttaa nukkumisvaikeuksia ja pahimmassa tapauksessa unihäiriöitä, kuten unettomuutta.
Saatat kokea:
Unenpuute voi myös pahentaa astman oireita entisestään. Tutkimustulosten mukaan unen puute voi johtaa tulehduksen lisääntymiseen kehossa. Näin oireista syntyy noidankehä.
Kuten monet krooniset sairaudet, myös astma voi vaikuttaa mielenterveyteen merkittävästi. Astma on huolta aiheuttava ja uuvuttava sairaus, joten astmaatikoilla esiintyy paljon mielenterveyshäiriöitä.
Masennukselle on ominaista jatkuva surullisuuden tunne, joka voi saada olon tuntumaan uupuneelta ja ärtyneeltä. Se voi aiheuttaa myös fyysisiä oireita, kiinnostuksen menetyksen harrastuksia kohtaan tai haluttomuuden tavata rakkaita ihmisiä.
Ahdistuneisuushäiriö ilmenee jatkuvana levottomuuden tunteena tai huolina tiettyihin tilanteisiin liittyen. Se saa sydämen sykkimään nopeasti, lihakset jännittämään ja voi vaikuttaa hengitykseen. Se voi myös aiheuttaa paniikkikohtauksia, joille on ominaista äkillinen, voimakas pelkotila, joka voi muistuttaa astmakohtausta hyvin paljon.
Nämä mielenterveyden ongelmat aiheutuvat astmaan liittyvien negatiivisten ajatusten seurauksena. Monet kokevat, ettei toimivaa hoitoa löydy koskaan, pelkäävät astmakohtauksia tai eivät kykene poistumaan kotoa pelätessään altistumista astmaärsykkeille.
Nämä sairaudet johtavat astman pahenemiseen syklisesti, joten on tärkeää keskustella tuntemuksistaan lääkärin kanssa, joka voi tarvittaessa tehdä lähetteen keskusteluterapiaan.
Elämä astman kanssa voi olla haastavaa, mutta on olemassa useita tapoja hallita sitä ja ehkäistä sen paheneminen.
Avain astman hallintaan on astman hoitosuunnitelma. Tämä on yksityiskohtainen lomake, joka luodaan yhdessä lääkärin tai astmahoitajan kanssa ja joka sisältää:
Tämä suunnitelma kannattaa säilyttää aina mukana, laittaa kotona näkyville, antaa työnantajalle tai muille tärkeille henkilöille. Sen avulla potilas itse ja muut ovat tietoisia siitä, mitä tehdä hätätilanteessa ja saavat tarvitsemansa lääkinnällisen avun. Tämä suunnitelma kannattaa ottaa mukaan myös jokaiseen astmakontrolliin siltä varalta, että terveydentilassa tai lääkityksessä tapahtuu muutoksia.
Olennainen osa astman hallintaa on lääkkeiden oikeaoppinen käyttö. Hoitosuunnitelma riippuu hyvin paljon sairauden luonteesta. Yleisin hoitoyhdistelmä on kaksi hengitettävää astmalääkettä: hoitava inhalaattori ja avaava inhalaattori (keuhkoputkia laajentava lääke eli kohtauslääke).
Jos astma on vaikeahoitoinen tai vaikea, saatetaan tämän lisäksi tarvita muita lääkkeitä, kuten steroideja tai tablettimuotoisia lääkkeitä, kuten teofylliiniä, jotka auttavat pitämään oireet kurissa.
Astmaa hoidettaessa voi olla vaikeaa muistaa pysyä ajan tasalla lääkkeiden ostamisesta ja hankkimisesta. euroClinixin verkossa toimiva reseptipalvelu poistaa kaiken ylimääräisen vaivan. Uuden inhalaattorin tilaaminen meiltä onnistuu helposti.
Täytä vain nopea lääkärin konsultaatio, jonka yksi lääkäreistämme tarkistaa. Sen jälkeen tilaus lähetetään eteenpäin ja saat lääkkeesi suoraan kotiin toimitettuna jo parin päivän sisällä.
Valitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista